Mikä oli pahin vauva-ajan turhake?
Jatkokysymystä edelliseen:
Mikä oli turhin asia/vempele vauva-aikana? Tuliko tehtyä paljon virheostoksia? Oliko jotain millä olisi voinut yhtä hyvin vaikka heittää vesilintua?
Kommentit (48)
Eli eri lapsilla on turhia olleet vähän eri asiat. Ensimmäisellä tarvitsin eniten tavaraa. =)
Kaikilla turhia ovat olleet tutit ja tuttipullot samoin pienet kertakäyttövaipat, kun kestot ovat tulleet käyttöön heti alkuunsa. Epäkäytännölliset vaatteet, kuten takaa kiinnitettävät paidat vauvalla ovat jääneet pitämättä.
Sitteri on ollut turha, vaikka esikoinen siinä satunnaisesti joskus olikin. Vauvaleluilla ei kanssa ole ollut tekoa kuin esikoisella. Nuoremmat seuraavat isompien touhuja ja haluavat kohta samoja tavaroita kuin muutkin. Leikkimattoja jne. meillä ei ole koskaan ollutkaan.
Nenänniistäjä olikohan joku Friida tms. ja keittosuolatipat oli esikoiselle tosi tarpeellinen, kun nenä meni tukkoon ihan kertakaikkisesti eikä syöminen onnistunut. Toisilla en ole kumpaakaan ikinä käyttänyt, vaikka nuhaa on ollut niilläkin.
Kaiken kaikkiaan aika vaikea sanoa mikä jää turhaksi. Yhdynkin edellisiin kirjoittajiin ja suosittelen kierrätystavaroiden hankkimista. Ei turhatkaan ostokset niin paljoa harmita.
Ihan turha kapine, mutta kun lapset olivat esikoisia, niin pitihän sitä hankkia.
turhimmat olivat rintareput, ostettiin molemmille vauvoille ja mies suostu käyttämään YHDEN kerran. joten käyttämättä jäi. Mihin olisin toisen laittanut jos toinen olis ollut mulla rintarepussa? Ihan pieniä vauvoja olis jaksanut kantaa niin että molemmat rintareput olis olleet mun päällä, mutta kun kesä koitti ja vauva olivat liian painavia että olisin jaksanut kantaa kahta kerralla. Onneksi saatiin sama hinta niistä kun myytiin eteenpäin kuin mitä maksettiinkin.
-Tuttipullon lämmitin; mikro oli nopeampi
- lapasen pidike siis jolla lapanen laitetaan kiinni takkiin
- liikaa vaatteita
Useammat mainitsi, että pinnasänky oli turha. Missä sitten vauva nukkui yötä? Vanhempien sängyssä...?
Vaikka kuinka etukäteen suunniteltiin, että vauva sitten nukkuu omassa sängyssään niin eipä vaan nukkunutkaan... Hyvin pian totesin, että kaikki nukkuvat paremmin jos pidän vauvan kainalossa. Siinä oli helppo imettää ja nukahdin itsekin samalla. En mitenkään jaksanut sitä omaan sänkyyn siirtämisrumbaa, jonka yhteydessä vauva aina heräsi.
Nyt, kun nukkuu omassa sängyssään niin ostettiinkin jo jatkettava sänky. Tyttö tykkää, kun pääsee siihen itse ja on leveyssuuntaan enemmän tilaa (ikää nyt 1v 4kk).
Ei tullut kyllä itselle esikoisen odotusaikana mieleenkään jättää pinnasänkyä ostamatta :) Vaikka ne rahat meni täysin hukkaan!
turhin oli hoitopöytä. sitä käytin vaan pari kertaa.. lattialla ja sängyllä oli ihan hyvä vaihtaa. nykyää se seisoo nurkassa ja siinä päällä on iso laatikollinen vaippoja ;)
osteltiin vauvalle tavaraa sitämukaan kun tarvitsi, paljoa ei ollu valmiina kun syntyi. esim kylpyamme hankittiin pojan ollessa 8kk ja istuessa, ennen sitä käytiin suihkussa. ekat pari kuukautta kulki lähinnä liinassa ennenko rattaat hankittiin
ehdottomia meillä:
kantoliina((t)
hyvä turvakaukalo, sillä kilometrejä tulee vuodessa paljon, suku on satojen kilometrien päässä
pinnasänky isommalla, ei rauhoittunut viereen ja nukkui lopulta siinä levottomasti
sitteri, koska meillä on eläimiä eikä alkuun tiennyt kuinka ne suhtautuu vauvaan
Meillä ei juuri tainnut ollut turhia tavaroita, kun ei ostettu mitään erityistä etukäteen vaan tehtiin hankintoja sitä mukaa, kun todettiin tarpeelliseksi. No, tuttipulloa ei käytetty, mutta se tuli kyllä äitiyspakkauksessa ja yksi on varmaan hyvä olla olemassa...
Ehkä monet kuten sitteri, rintareppu, kantoliina, leikkimatto ovat sen pienen hetken tarpeellisia. Jos siis miettii niihin satsattua rahaa, niin saattavat olla tavallaan tarpeettomia, jos käyttö jää vähäiseksi.
Mutta kuitenkin näitä siis periaatteessa tarvitsee ja sen muutaman kuukauden ajan niistä saattaa olla korvaamaton apu. Erityisesti, jos yrittää tulla toimeen monen lapsen kanssa yhtäaikaisesti, niin kyllä esim. sitteri on sellainen paikka, johon lapsen voi turvallisesti laskea.
Joten ehkä monet näistä kannattaisi hankkia käytettyinä kirppikseltä taikka yrittää saada ystäväperheistä lainaksi. Uutena ei välttämättä kannata hankkia, kun ei etukäteen tiedä, että millainen vauva on kyseessä.