40 kriisi. Miten oireili sinulla? Milloin helpotti?

Mikä kriisi? Vanheneminen ei ole sairaus.

Ei ole ollut mitään ikäkriisejä kertaakaan.

61v.

Eikö kriisi johtunut enemmän elämäntilanteestasi kuin iästäsi? Eikö tuo olisi aivan yhtä hyvin voinut tapahtua 30- tai 50-vuotiaana?

Minä aloin 40+ bilettää hirveästi, lisäksi ihastuin vähän väliä vieraisiin miehiin. Onneksi tuo meni kaikki ohi aikanaan.

Järkyttävä ihastus työkaveriin ja jatkuva panetus. Menivät ohi.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä ihastus työkaveriin ja jatkuva panetus. Menivät ohi.

Tuohanbon normaalia elämää. Eikä mikään kriisi.

N63

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä ihastus työkaveriin ja jatkuva panetus. Menivät ohi.

 

Tuohanbon normaalia elämää. Eikä mikään kriisi.

N63

Nykyisin ei ole kriisejä, joten tavallisesta arkisesta, tylsästä elämästä pitää käyttää nimitystä kriisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä ihastus työkaveriin ja jatkuva panetus. Menivät ohi.

 

Tuohanbon normaalia elämää. Eikä mikään kriisi.

N63

Minä petin.

helpottaa kun täyttää 50v. Silloin tosin alkaa 50:n kriisi.

Iski vähän keski-iän kriisi joo. Auttoi kun panin muutamaa teinimimmiä ja totesin edelleen olevani nuorekas ja elinvoimainen. Hellitti siitä sitten.

Mies, tasan 40. Koko edeltävä vuosi on ollut tunne että elämä oli tässä, ei ole enää mitään nähtävää, tai saavutettavaa. Ei ole energiaa mihinkään ja tästähän on käytännössä muutenkin suunta vain alaspäin kun vaivat lisääntyy ja energiat vähenee entisestään. Jatkuvasti on väsyneempi ja tyhmempi kuin edeltävänä viikkona. 

Kovasti pohtinut järkiratkaisun olevan elämän päättäminen tähän mutta vähän toppuutellut kun on 2v jälkikasvua, tosin sen verran pieni, että ei muistaisi isompana että isä poistui kuvioista ja jäisi tilille jotain opiskelurahaa tuhlattavaksi. Minusta tämä ei ole mikään kriisi vaan elämäntilanne mihin on päätynyt. Kiinnostaa kyllä kuulla jos muilla on asiasta ajatuksia tai että menisi jostain syystä ohi itsestään.

Ei tullut mitään kriisiä. Sama mies jo 20 vuotta, sama kroppa, naama ja työpaikka, lapsia ei enää ikinä lisää. Vakavarainen elämä sopivasti matkustelulla, juhlilla, kivalla kodilla ja puutarhalla best. 
 

Ehkä myöhemmin iskee joku kriisi tai sitten ei.

N45

Ei mullekaan tullut nelikymppisenä kriisiä. Kolmikymppisenä joo, ja kasvuikä oli enemmän tai vähemmän kriisiä koko ajan, mutta ei nelikymppisenä. Eikä viisikymppisenä.

Meniskö tuo tosiaan ihan normaalin elämän piikkiin.

 N50

Vierailija kirjoitti:

Mies, tasan 40. Koko edeltävä vuosi on ollut tunne että elämä oli tässä, ei ole enää mitään nähtävää, tai saavutettavaa. Ei ole energiaa mihinkään ja tästähän on käytännössä muutenkin suunta vain alaspäin kun vaivat lisääntyy ja energiat vähenee entisestään. Jatkuvasti on väsyneempi ja tyhmempi kuin edeltävänä viikkona. 

Kovasti pohtinut järkiratkaisun olevan elämän päättäminen tähän mutta vähän toppuutellut kun on 2v jälkikasvua, tosin sen verran pieni, että ei muistaisi isompana että isä poistui kuvioista ja jäisi tilille jotain opiskelurahaa tuhlattavaksi. Minusta tämä ei ole mikään kriisi vaan elämäntilanne mihin on päätynyt. Kiinnostaa kyllä kuulla jos muilla on asiasta ajatuksia tai että menisi jostain syystä ohi itsestään.

Mene lääkäriin. Ehkä sinulla on testosteronivajaus tai muu masennus, joihin voi saada hoitoa.

Minulla neljånkympin kriisin aiheuttivat hormonit, ennen vaihdevuosia naisista tulee usein ihan seksihulluja, kun luonto käskee pariutumaan vielä kun on mahdollista.

Itse olin 40v:na urani huipulla (ja palkkakin sitten sen mukainen). Sitten alkoi sattua ja tapahtua: äidin Alz-diagnoosi, työura katkesi yllätten (palkkarahoitus loppui). Oma fyysinen kunto huononi, kun ei tullut liikuttua enää yhtään ....

45-vuotiaana aloitin kävelyharrastuksen ja fyysinen kunto nousi. Sitten tuli tämä covid19, liikkuminen loppui, kunto romahti. Sitä samaa fyysistä kuntoa en tule koskaan enää saamaan takaisin, nyt on jo muut sairaudet.

....

Joskus aiemmin mietin, et mikä se paras vuosi oli, minkä ikäinen olin silloin? - v. 2003 ja 38v. Olin silloin "nuoriherra huoleton".

t. m60v.

Vaihdevuosioirekriisi. Verenpaine mietityttää ettei kohoa.

Ainoa kriisi ollut vähän yli 20 -vuotiaana, silloin tunsin olevani vanha.  Kuin nuoruus olisi jo mennyt.

En nyt sano että helpotti, mutta tuo loppui kun se vaihtui 50v-kriisiin.. Edelleen murehdin just samoja valintoja / valitsemattomuuksia mikä nelikymppisenä alkoi ja jatkuvasti on vain voimakkaampi tunne siitä että pitäisi pystyä räjäyttämään ihan kaikki entinen elämästä vaks ja päästä aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä.

Mä tekisin ihan kaiken toisin jos vaan voisin ja vaikka menisi vituiksikin niin silti menisi tätä paremmin. 

Se menee ohi kun rupeat keskittymään elämään ja et vatvo omia tunteitasi liikaa. Jokainen ikäkausi vie aina jotain pois, nauti siitä kun vielä kaikki kehon osat toimivat. 60+

Kiva lukea muiden kriiseistä, kun kaikilla se suurin tuntuu olevan eri aikaan. Oma pahin ikäkriisini oli 26-vuotiaana. Pelkäsin täyttäväni 27. Yhtäkkiä pelkäsin vanhenevani. Hirveä biletys ja villiä seksiä. Itse en kokenut 40:n kriisiä, mutta kiinnitin silloin tosi paljon huomiota ulkonäkööni. Töissä pelkkiä bodarieväitä, kuntosalia 4-5 krt viikko, botoxia naamaan ja tukka oli kahdenkin värinen, irrotettavat hiustenpidennykset mol. vaihtoehtoihin. Ja ne selfiet fb:hen :D Kuljin nahkatakki päällä sinkku-motoristireissuilla, treffailin jopa pahiksia... otin kaiken irti, olin villi.  

Kumma, että nyt kun olen 56, olen toteuttanut yhden suurimmista unelmistani (talo/muutto maalle) ja elän juuri sellaista elämää kuin haluan, kissojen kanssa. Olen opetellut jopa moottorisahan käytön, paljon uusia juttuja. Aion tehdä kunnon kasvimaan. Ja mitä tuohon ulkonäkökriisioireiluun tulee, en jaksa enää edes vaalentaa tukkaani. Harmaata ei ole vielä kuin ehkä pari hiusta jos tarkkaan katsoo. Ylikiloja on en kiellä. Mutta en kriiseile niistä, yritän liikkua enemmän/ olla syömättä 40:'ää pullaa kerralla, ts ostan kaupasta 4 kpl, en enää leivo sellasia suurperheen satseja pullaa kun sinkku olen.