Olen nyt 46-vuotiaana miehenä herännyt siihen että haluan omia lapsia
Tämä asia, eli lapset, oli minulle aina sellainen "Ehkä jonain päivänä". En siis kieltänyt, mutta en ole koskaan ollut innoissani yrittämässä niiden hankkimista.
Nyt kuitenkin tämän vuoden aikana minussa on herännyt jonkinlainen "sisäinen herätyskello", ja olen nyt ihan varma että haluan omia lapsia.
Olen tällä hetkellä ilman parisuhdetta, ja olenkin alkanut tuunaamaan itseäni jotta saisin itselleni vielä lapsentekoiässä olevan naisen.
Mitä vinkkejä täällä olisi tarjolla kaltaiselleni myöhään heränneelle miehelle ihan yleisesti, ja myös ihan sopivan kumppanin hakua varten?
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös isän korkea ikä on liitetty tutkimuksessa lapselle aiheutuviin terveysriskeihin. Tarkkaan en muista mitä tässä yhteydessä pidettiin iäkkäänä isänä. Mutta esimerkiksi Oulun yliopiston laaja syntymäkohorttitutkimus on liittänyt sen ainakin korkeampaan skitsofrenian riskiin aikuisuudessa.
Toki vanhemman korkea ikä kasvattaa skitsofrenian ja autismin riskiä, mutta selvästi enemmän riskiä kasvattaa sukurasite. Jokainen sitten omalta kohdaltaan voi miettiä, antaako näiden asioiden olla esteenä.
Opiskellessa kävimmekin pohdiskelevan keskustelun, että onkohan tutkittu, vaikuttaako tässä suoraan isän ikä, vaiko se, että sukurasitteen omaava nainen saattaisi hakeutua vanhemman, turvalliselta tuntuvan kumppanin pariksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla mutta tuota olisi kannattanut herätä miettimään 15 vuotta sitten, nyt olet jo liian vanha.
Näin juuri. Jos mies ei ole tehnyt ensimmäistä lastaan kolmekymppisenä, ei hän tee niitä myöhemminkään. Syy on selvä: mies ei ole isämateriaalia, ja naiset karsastaa.
vanhan miehen siittiöissä muoto- ja DNA-virheet lisääntyvät. paljon sairauksia näissä lapsissa. kenenkään nuoren naisen ei kannata vanhoilla siittiöillä alkaa hedelmöittämään yhtään mitään. pappasiittiössä ei ole liikettä nimeksikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä meni tuon ikäisenä naimisiin aasialaisen naisen kanssa joka on parikymmentä vuotta nuorempi. Kaksi lasta saatiin ja molemmat on nyt IB-lukiossa. Elämä on stabiilia.
Tämä onkin varmaan realistisin ratkaisu Ap:lle. Jos ei nuorempia kotimaisia kiinnosta, niin Aasiaan vaan vaimonhakumatkalle.
Sitte pitää myös varautua siihen, että lapsille huudellaan "painu sinne mistä tulit" ym. sontaa.
Aikaa myöten rasistiset suomalaisnaiset tulevat onneksi kuolemaan sukupuuttoon.
Sääli lapsia, kun isä kuolee eikä ole sitten paikalla lasten elämässä tai lapsenlapsien. Ehtivätkö edes muuttaa pois kotoa, kun kuolet ap?
Vierailija kirjoitti:
vanhan miehen siittiöissä muoto- ja DNA-virheet lisääntyvät. paljon sairauksia näissä lapsissa. kenenkään nuoren naisen ei kannata vanhoilla siittiöillä alkaa hedelmöittämään yhtään mitään. pappasiittiössä ei ole liikettä nimeksikään.
Lisäksi naisen munasolut ovat samat syntymästä asti, mies tuottaa niitä koko ajan lisää. Eli kaikki miehen perseily laskee hänen perimänsä laatua, siinä missä naisen ei.
Vierailija kirjoitti:
Osoita että pystyt rahoittamaan hyvän elämän naiselle ja lapselle, kivat talot ja autot jne. Onnistuu varmasti!
Pidä sen verran rimaa että valitset jonkun ennestään lapsettoman 30-40v naisen!
No, jos on kiire saada lapsi niin kannattaa tuosta ikäluokasta mieluummin valita sellainen nainen, jolla on jo lapsi/lapsia. On erittäin ikävää ryhtyä lapsettomuushoitoihin, jotka voivat helposti olla vuosien piina. Nainen, jolla on lapsia, on todistettavasti ainakin ollut kykenevä saamaan lapsia. Eikä tule vanhan ensisynnyttäjän komplikaatioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhana tehdyt lapset ovat usein sairaita. Siittiöt menneet pilalle. Lapset pitää tehdä nuorempana. Se juna meni jo.
Niin kauan kun ihminen on hedelmällinen, myös jälkikasvu on tervettä. Sitä varten hedelmällisyys on. Ja sanoisitko samaa myös vanhemman naisen munasoluista, että ovat pilalla?
lue hieman biologiaa. vanhat siittiöt ovat sairaita, niissä on dna-vikoja vaikka muille jakaa. liikkuvuus mennyt. en ole lukenut munasoluista, mutta nuo pappojen siittiöt ovat elinkelvottomia.
Tilanteesi ei ole vielä toivoton, jos elämäntapasi, ulkonäkösi ja raha-asiasi ovat kunnossa. Koita löytää noin 35-38-vuotias nainen, jolla on vauvakuume. Heitä löytyy mm. Helsingistä, jossa haluttuja miehiä on suhteessa vähemmän naisiin nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla mutta tuota olisi kannattanut herätä miettimään 15 vuotta sitten, nyt olet jo liian vanha.
Näin juuri. Jos mies ei ole tehnyt ensimmäistä lastaan kolmekymppisenä, ei hän tee niitä myöhemminkään. Syy on selvä: mies ei ole isämateriaalia, ja naiset karsastaa.
Sama pätee naisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhana tehdyt lapset ovat usein sairaita. Siittiöt menneet pilalle. Lapset pitää tehdä nuorempana. Se juna meni jo.
Niin kauan kun ihminen on hedelmällinen, myös jälkikasvu on tervettä. Sitä varten hedelmällisyys on. Ja sanoisitko samaa myös vanhemman naisen munasoluista, että ovat pilalla?
Tietenkin ne ovat enemmän pilalla kuin nuoren naisen.
Ap hyvä, ei kannata tulla tänne kirjoittelemaan asiasta. Saat vain vihaisia viestejä masentuneilta ja syrjäytyneiltä tädeiltä, joita suunnattomasti vi tuttaa, että nelikymppinen mies voi vielä hankkia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten vastauksista huomaat, tämä on vähän huono paikka kysellä asiasta, koska täällä on niin paljon naisia, jolle se heidän oma vanheneminen on todella arka paikka, joten he eivät hyväksy sitä, että mies voi vielä vaikka 46-vuotiaana perustaa perheen.
Teoriassa kyllä, mutta tilastot osoittavat että jos miehellä ei 35-vuotiaaksi mennessä ole jo lapsia todennäköisyys on ettei hän niitä saakkaan.
Taas kerran nainen, joka ei ymmärrä todennäköisyyksistä hevonkukkua. Ette te voi oikeasti olla noin tyhmiä, ettehän? Ne miehet, jotka eivät lapsia halua, pysyvät lapsettomina. Millä lapsen tasolle jääneen naisen logiikalla tämä vaikuttaa sellaisen miehen todennäköisyyksiin, joka niitä lapsia haluaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet liian vanha.
Olisit 64-vuotias kun lapsesta tulisi täysi-ikäinen.
Ja todennäköisesti kyllästyisit vauva- ja taaperoarkeen, on sitovaa ja raskastakin aikaa.
Miksi 46-vuotias kyllästyisi helpommin kuin 26-vuotias? Mielestäni asia on juurikin päinvastoin!
Vammaiset lapset on rasittavia. Sä saisit aikaan vain syndroomia mutaatioherkällä vanhalla itusolukollasi. Down, Klinefelter, mikrokefalia, autismi, skitsofrenia jne.
No, tämä on sama kuin jos 41-vuotias nainen havahtuisi samaan asiaan. Eli on olemassa mahdollisuus, että saat vielä lapsia, mutta on myös merkittävä mahdollisuus, ettet tule niitä saamaan, ja sinun kannattaa hyväksyä tämä. Ja nyt kannattaa jo pitää kiirettä sen yrittämisen kanssa tai muuten ei pian ole kuin teoreettinen mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten vastauksista huomaat, tämä on vähän huono paikka kysellä asiasta, koska täällä on niin paljon naisia, jolle se heidän oma vanheneminen on todella arka paikka, joten he eivät hyväksy sitä, että mies voi vielä vaikka 46-vuotiaana perustaa perheen.
Teoriassa kyllä, mutta tilastot osoittavat että jos miehellä ei 35-vuotiaaksi mennessä ole jo lapsia todennäköisyys on ettei hän niitä saakkaan.
Taas kerran nainen, joka ei ymmärrä todennäköisyyksistä hevonkukkua. Ette te voi oikeasti olla noin tyhmiä, ettehän? Ne miehet, jotka eivät lapsia halua, pysyvät lapsettomina. Millä lapsen tasolle jääneen naisen logiikalla tämä vaikuttaa sellaisen miehen todennäköisyyksiin, joka niitä lapsia haluaa?
Sillä että miehen halu ei ohjaa tuota päätöstä, eikä naisten halukkuutta lisääntyä eläkeikäisten kanssa ole tilastoitu. Tuo on yhtä todennäköistä kuin se, että 50v saisi pamela andersonin kaltaisen naisen tyttöystäväkseen
Ketjussa on jo tiedotettu toimivat tavat: pariudu matalan ja ruskeaihoisemman kanssa eli tuo geneettistä tai ryhdy miljonääriksi
Vierailija kirjoitti:
No, tämä on sama kuin jos 41-vuotias nainen havahtuisi samaan asiaan. Eli on olemassa mahdollisuus, että saat vielä lapsia, mutta on myös merkittävä mahdollisuus, ettet tule niitä saamaan, ja sinun kannattaa hyväksyä tämä. Ja nyt kannattaa jo pitää kiirettä sen yrittämisen kanssa tai muuten ei pian ole kuin teoreettinen mahdollisuus.
Aha, sama asia, kun 41-vuotias nainen on usein jo hedelmätön, kun taas mies on hedelmällinen vaikka ysikymppiseksi asti? Joo joo, ihan sama asia, jep jep. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten vastauksista huomaat, tämä on vähän huono paikka kysellä asiasta, koska täällä on niin paljon naisia, jolle se heidän oma vanheneminen on todella arka paikka, joten he eivät hyväksy sitä, että mies voi vielä vaikka 46-vuotiaana perustaa perheen.
Teoriassa kyllä, mutta tilastot osoittavat että jos miehellä ei 35-vuotiaaksi mennessä ole jo lapsia todennäköisyys on ettei hän niitä saakkaan.
Taas kerran nainen, joka ei ymmärrä todennäköisyyksistä hevonkukkua. Ette te voi oikeasti olla noin tyhmiä, ettehän? Ne miehet, jotka eivät lapsia halua, pysyvät lapsettomina. Millä lapsen tasolle jääneen naisen logiikalla tämä vaikuttaa sellaisen miehen todennäköisyyksiin, joka niitä lapsia haluaa?
Sillä todennäköisyydellä ettei tuon ikäinen mies enää niin helposti löydä naista joka kykenee hedelmöittymään. Sitähän tässä yritetään selittää. Suomessa on paljon miehiä jotka olisivat halunneet lapsia mutta sopivaa partneria ei löytynyt ja sitten tuli ikä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
No, tämä on sama kuin jos 41-vuotias nainen havahtuisi samaan asiaan. Eli on olemassa mahdollisuus, että saat vielä lapsia, mutta on myös merkittävä mahdollisuus, ettet tule niitä saamaan, ja sinun kannattaa hyväksyä tämä. Ja nyt kannattaa jo pitää kiirettä sen yrittämisen kanssa tai muuten ei pian ole kuin teoreettinen mahdollisuus.
Paitsi että tuon ikäisellä naisella on kaikki kortit, hänen ei tarvitse kuin oviksen aikaan panna jotain nuorta urosta ja asia on sillä selvä. Miehen halu "omistaa lapsi" eli "saada oma lapsi" on aivan eri asia, siihen liittyy sen varsinaisen yhtymisen lisäksi se että naisen pitäisi suostua luovuttamaan viaton luontokappale jonkun narsissin leluksi. Ja uhraamaan oma kehonsa tätä varten useimmiten vielä ilmaiseksi :D Ihme kun ei havahdu siihen että haluaa presidentiksi ja miten nyt pääsisi äkkiä ilmaiseksi presidentiksi
Kuka, missä? Ei se ole tyrimistä, ettei halua lapsia ollenkaan.