Naisten ja miesten ajattelueroja kehollisissa kysymyksissä
Melko pitkällä keskustelujen seuraamiskokemuksella teen joitakin yleistyksiä.
1. Nainen näkee itsensä usein ylväämpänä, dominoivampana, fyysisesti suurempana ja mahtavampana kuin miehen, joka on oikeasti häntä kyvykkäämpi.
Tämä johtuu siitä, että naiset ajelevat fyysisissä vertailuissa ikään kuin kaksilla rattailla ja käyttävät absoluuttisia ja suhteellisia vertailutapoja sekaisin tavalla, joka tukee heidän egoismiaan. Esimerkiksi näin vasta videon, missä maailman kuuluisin naisjalkapalloilija pilkkasi somejulkkismiestä tämän pituudesta, johon mies vastasi olevansa häntä pitempi. Naiselta tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä eli että sinäpä oletkin mies. Somessa on myös videoita, missä naiset kertovat, että 7,5cm pitempi mies on samanpituinen kuin he. Naiset laittavat mittoihinsa ns. naislisää ja kokevat, että he ovat oikeutettuja samaan kohteluun ja tullakseen nähdyksi samalla tavalla kuin mies (mutta parempana) siten, että he lisäävät omiin suorituksiinsa ja mittoihinsa mieslisän ja antavat sen itselleen. Eli esim. 175cm nainen kokee itsensä tasavertaiseksi 190cm miehen kanssa eikä katsokaan itsensä kokoisia miehiä päin. Konteksti ja monet muut sosiaalipsykologiset tekijät voivat vaikuttaa tähän hieman, mutta ilmiö on selvästi olemassa. Tämä todistaa myös siitä, että puhe miesten väkivaltaisuudesta ja luolamiesmäisyydestä on bluffia. Naiset ovat keksineet tämän vähätelläkseen miesten fyysisiä lahjoja. Heti kun naisella on itse näitä samoja lahjoja, alkaa väkivallalla uhkailu ja uhittelu.
Kommentit (12)
No itse olen tapaillut aika pitkiä naisia, vaikka olen itse lyhyehkö mies, joten on tuota vaihtelua vaikka kuinka paljon. Tunnistan mitä ap sanoo, mutta en esimerkiksi käyttäisi paria some-tapausta todisteena siitä, että nämä olisivat erityisen yleisiä käsityksiä naisilla. Jotkut naiset ovat tuollaisia, jotkut eivät.
Mitä kummaa tulinkaan taas lukeneeksi?
Uslovainen mies
2. Naiset rinnastavat naisen käytöksen miehen geeneihin.
Tämä on ilmiselvintä seksi- ja pariutumiskeskusteluissa. Nainen saattaa rinnastaa oman häpykarvojen ajelunsa miehen pornomittaiseen penikseen. "Ajelin häpykarvat, joten ansaitsen megapeniksen".
"Laihdutin itseni normaalipainoiseksi, joten tarvitsen tuuheatukkaisen yli 185cm miehen".
Julkikuvaa pidetään yllä hieman eri tavalla nauramalla sille, miten mies ei löydä klitorista, mutta riidan aikana mies saa kuulla kaljuutensa, peruspeniksen, peruspituuden tai lyhyen pituuden jne. eikä sitä, että hän ei osaa jokaista pimpin osaa latinaksi.
Kun puhutaan naisten ulkonäköpaineista, lähes aina tarkoitetaan syömiskäyttäytymisen haasteita ja jopa asiantuntijanaiset rinnastavat nämä harhaanjohtavasti miesten geeniongelmiin; rotu, pituus, peniksen pituus, hiusraja, hartioiden leveys jne.
Ap, oletko sä se vanha hamsterimies nykyään varmaan 40+3, joka aina pohti jotain täysin todellisuudesta irtautunutta?
3. Naisia inhottaa ajatus siitä, että "ruma" mies saisi mielihyvää
Tämän näkee esimerkiksi viime aikaisissa tekoälykeskusteluissa siitä, miten naisia on "riisuttu" tekoälyllä. Kaikki valittajat ovat naisia. On myös paljon tapauksia, joissa on mies- ja naispuolisia sekaporukoita ja nainen on tarjonnut seksiä aikoinaan ties minkälaisille tapauksille, mutta tietoisesti säästelee kehuja ja huomiota, mitä tulee itsestään huolehtiviin kaverimiehiin, joiden hän tietää olevan seksuaalisesti täysin osattomia. Naiset tekevät paljon vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyysjuttuja, mutta empatia loppuu tuossa kohtaa kuin seinään. Miehelle taas ei ole mikään ongelma vaikka jutella tuhmia tai ottaa alastonkuvia noita-akalta näyttävälle naiselle.
Kaljamahainen 50+ mies karvakranssilla kuvittelee olevansa yhtä hyvä ulkonäöllisesti kuin huippumallin mitoissa oleva 19v nainen.
Se on kyl jännä, mistä tollainen itsevarmuus tai sokeus omaa ulkonäköä kohtaan kumpuaa. Naisilla harvemmin näen moista.
Vierailija kirjoitti:
Kone kiinni ja ulos. Liika netissä pyöriminen tekee toisista aivan harhaisia. Kukaan ei mieti tuollaisia normaaliarjessa.
Paitsi ketjun aloittaja, joka on lyhyt mies. Hän ei pääse asian kanssa sinuiksi millään.
🇺🇦🇮🇱
4. Uteliaisuuden aiheuttama raivo naisilla
Yksi mielenkiintoinen paradoksi liittyy siihen, miten miehet ovat kuulemma "clueless in bed", mutta myös miehen uteliaisuus ja halu oppia ällöttää. "Menepä Aaro-pikkupervo pesulle ja nukkumaan!" palstanainen saattaa sanoa, jos mies yrittää kysyä naisilta jotain. Aaron lävistää myös 100 nuolta eli alapeukkua.
Tämä liittyy ylempään pointtiin ja siihen, miten naiset etsivät geenejä ja miehet käytöstä. Naiset sen sijaan itsekin tietävät, että miehet nauttivat siitä, että naiset ovat uteliaita heidän suhteensa ja saattavat itse asiassa jopa hieman ironisoida ja naureskella asialle. Se saattaakin liittyä seuraavaan havaintoon, jonka pitkäaikainen havainnointitutkimus on osoittanut.
Jos mies nostaa jonkin yhteiskunnallisen aiheen kuten psykologiaa tai biologiaa yleisellä tasolla pöydälle niin nainen tuo keskusteluun ainoastaan solvauksia miestä kohtaan eikä mitään aiheeseen liittyvää. Tämä aiheuttaa kysymyksiä siitä kykeneekö naiset toimimaan yhteiskunnassa lainkaan rakentavana tekijänä mm. tieteessä ja päättävissä tehtävissä ym.
Vierailija kirjoitti:
2. Naiset rinnastavat naisen käytöksen miehen geeneihin.
Tämä on ilmiselvintä seksi- ja pariutumiskeskusteluissa. Nainen saattaa rinnastaa oman häpykarvojen ajelunsa miehen pornomittaiseen penikseen. "Ajelin häpykarvat, joten ansaitsen megapeniksen".
"Laihdutin itseni normaalipainoiseksi, joten tarvitsen tuuheatukkaisen yli 185cm miehen".
Julkikuvaa pidetään yllä hieman eri tavalla nauramalla sille, miten mies ei löydä klitorista, mutta riidan aikana mies saa kuulla kaljuutensa, peruspeniksen, peruspituuden tai lyhyen pituuden jne. eikä sitä, että hän ei osaa jokaista pimpin osaa latinaksi.
Kun puhutaan naisten ulkonäköpaineista, lähes aina tarkoitetaan syömiskäyttäytymisen haasteita ja jopa asiantuntijanaiset rinnastavat nämä harhaanjohtavasti miesten geeniongelmiin; rotu, pituus, peniksen pituus, hiusraja, hartioiden leveys jne.
Mitä......
Olen aika laajasti netissä pyörinyt, enkä tunnista tällaista. Etenkään mitään että naiset välittäisivät peniksen pituudesta..
Jos mitään niin pornoukot ulisee, ettei voi ei pysty koskemaan normaaleilla karvoilla varustettuun. Luonnollisuus kelpaa kuitenkin perusteeksi teinien kuolaamiselle ja fitnesslavakunto ja silikonitisut on myös luonnollisuuden ja terveysmarkkereiden takia hotttt
Yhtä pornojudkutusta kaikki tyynni.
Ihan yhtälailla löytyy naisista epäviehättäviä yksilöitä jotka etuoikeutetusti kiukuttelevat, etteivät muka saa olla rauhassa omanlaisiaan tai hyväksyttyjä kun oikeasti haluavat olla IHAILTUJA ja palvottuja tekemättä mitään.
Miehissäkin näitä. Luullaan ettei saa rakkautta tai arvostusta koska ei ole geenijumala, vaikka tosiasiassa odotukset vain on epärealistiset.
Naisia tavoitellaan ja "ihaillaan" miesten toimesta koska nainen on resurssi. Sen lieveilmiönä nainen tulee ihan yhtä harvoin rakastetuksi omana itsenään kuin mieskin. Mies saa vähemmän huomiota muttei myöskään ole jatkuvan tavoittelun tai ahdistelun kohde.
Tää on todennäköisesti seksi-palstan puolelta sellainen mies, joka itkee vuodesta toiseen miten naisten seksuaalisuus ei ole miestyypillinen. Loputon ulina kun naiset ei arvosta miehen penistä kuten mies "arvostaa" (vaatii, läähättää, tirkistelee, ottaa väkisin, salakuvaa, painostaa) naisen vulvaa.
Hän ei koe saaneensa naisten huomiota, eikä koskaan tule toivomaansa huomiota saamaankaan, koska hän haluaa kauniin, nuorehkon, hoikan naisen, joka palvoo hänen sukuelintään kuten mies uteliaana tutkii, kurkkii ja hivelee naisen värkkiä.
Hän itsekin sanoo, ettei tällaista juurikaan ole. Naista keskimäärin ei kiinnosta se peenis itsessään.
Mutta ap vääntää asian niin, että miesten seksuaalisuus on parempi, eli käyttää itse mollaamiaan sheimaustaktiikoita. Naisiin ne eivät vain juurikaan vaikuta, ainakaan niin että negailu saisi heidät kilpaa palvomaan jonkun kaduntallaajan vehkeitä posket ujosti punoittaen.
Ja tämäkös apta rasauttaa.
Allun tasonen muttei yhtä tuottelias jankutijankutijank
🥱
Kone kiinni ja ulos. Liika netissä pyöriminen tekee toisista aivan harhaisia. Kukaan ei mieti tuollaisia normaaliarjessa.