Sinkkuna tunnen oloni kauniiksi, mutta parisuhteessa rumaksi.

Olen siis viimeisen 15 vuoden aikana ollut enimmäkseen sinkku. Olen oppinut hyväksymään itseni ja pitämään itseäni kauniina. Kun saan itse määritellä kauneuden standardini, niin tummat silmänaluseni, pömpöttävä vatsani, harvenevat hiukseni ja naururyppynikin näyttävät kauniilta! Peilistä katsoo kaunis, iloinen, tasapainoinen, luonnollinen, rauhallinen aikuinen nainen.

Mutta auta armias, jos ryhdyn parisuhteeseen! Miten voikin peilikuva sellaisen valinnan perusteella niin radikaalisti muuttua :D Näen itseni vanhana, väsyneenä, pöhöttyneenä, rupsahtaneena tätinä. Mistä tällainen johtuu? Olenko liian hyvin sisäistänyt mikä arvo naisella on miehelle? Tämä on tapahtunut kaksi kertaa peräkkäin. Ensimmäisellä kerralla otin ja lähdin nopeasti, ja heti sen päätöksen tehtyäni tunsin taas oloni terveeksi ja kauniiksi itsekseni. Tällä toisella kerralla rakastuin syvästi, mikä monimutkaistaa päätöksen tekemistä huomattavasti. Jäin ihmettelemään ilmiötä.