Nyt jännätään kumpi ehtii/pystyy ensimmäisenä tekemään miehitetyn kuulennon: Kiina vai USA
Oudolle tuntuu sikäli, että ensimmäisestä kuulennosta on 57 vuotta aikaa, mutta nyt jännätään kuin se olisi uusi asia.
Kommentit (45)
Nykyajan kännyköissä on miljoona kertaa enemmän tekniikkaa ja tietoa kun 1960-luvun kuuohjelmien raketeissa. Silti Kuuhun mentiin kuulemma jo 1969, mutta nyt, 2026, se on helvetinmoisen työn takana eikä ole takeita onnistuuko koko lento.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Usan pitäisi "ehtiä" kun on jo ehtinyt?
En minä tiedä. Eilen uutisissa kuitenkin kyseltiin kumpi "ehtii" ensin, Kiina vai USA. Asiantuntijat arveli että 50-50.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Usan pitäisi "ehtiä" kun on jo ehtinyt?
Koska tosiasiassa Kuussa ei tuolloin käyty.
Vaikuttaa siltä että miehitetty Mars-lento ei ole hetkeen tulossa.
Ihan sama kumpi sinne ehtii. Haluaisin nähdä livekuvaa Kuun pinnalta nykyajan kuvanlaadulla. Olisi hienoa.
Kuulun siihen hörhöilijöiden joukkoon, joka ei usko että kuussa on käyty. Jo se, että avaruudessa silloin käytiin oli jo aivan huippusuoritus.
Menisivät sinne Marsiin niin olis uutta ja jännittävää. No ehkei se ole niin yksinkertasta, onhan Kuu hyvä harjoitus.
Tähän on rahaa, mutta esim. luonnonsuojeluun ei. Mitä tästä jää käteen muuta kuin miljardien laskut?
Vierailija kirjoitti:
Kuulun siihen hörhöilijöiden joukkoon, joka ei usko että kuussa on käyty. Jo se, että avaruudessa silloin käytiin oli jo aivan huippusuoritus.
Kieltämättä tämä ajatus tulee mieleen itsellenikin. Mutta sitten taas miten tuo kusetus olisi mennyt läpi? Kyllähän nyt Neuvostoliitto olisi varmaan tajunnut että ne kusettaa ja levittänyt juttua. Mutta hekään eivät sanoneet mitään. Joten ehkä ne kävi siellä kuitenkin. Ihme vaan kun nykyään ei meinaa onnistua millään.
Stanley Kubrick loi sellaisen illuusion että ei ole toista nähty.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että miehitetty Mars-lento ei ole hetkeen tulossa.
Mars-lento aloitettaisiin kuun pimeältä puolelta eli kuu pitäisi ottaa haltuun ennen sitä
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan kännyköissä on miljoona kertaa enemmän tekniikkaa ja tietoa kun 1960-luvun kuuohjelmien raketeissa. Silti Kuuhun mentiin kuulemma jo 1969, mutta nyt, 2026, se on helvetinmoisen työn takana eikä ole takeita onnistuuko koko lento.
Voisiko joku aiheeseen perehtynyt valottaa tätä asiaa? Minustakin tämä on todella outoa.
Jos kuussa olisi käyty, USA keulisi ja olisi keulinut siitä paljon enemmän, loputtomiin. Astronautit olisivat kirjoittaneet kirjoja, olisivat osallistuneet kaiken maailman talk showhin, heidän ympärillään olisi ollut aivsn valtava hypetys ja heidän patsaitaan olisi ollut vähän kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Usan pitäisi "ehtiä" kun on jo ehtinyt?
Koska tosiasiassa Kuussa ei tuolloin käyty.
Kukas sen peilin sinne sitten asensi josta yliopiston fysiikan labrassa ponnauteltiin lasersäteitä?
Vierailija kirjoitti:
Tähän on rahaa, mutta esim. luonnonsuojeluun ei. Mitä tästä jää käteen muuta kuin miljardien laskut?
Enemmän tarvitaan kaivoksia ja energiaa ja kakki otetaan maapallon resursseista, mitä järkeä? Maapallon mineraali- ja energiavarastot eivät ole rajattomat
Vierailija kirjoitti:
Jos kuussa olisi käyty, USA keulisi ja olisi keulinut siitä paljon enemmän, loputtomiin. Astronautit olisivat kirjoittaneet kirjoja, olisivat osallistuneet kaiken maailman talk showhin, heidän ympärillään olisi ollut aivsn valtava hypetys ja heidän patsaitaan olisi ollut vähän kaikkialla.
Kaikkea tuota on Amerikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan kännyköissä on miljoona kertaa enemmän tekniikkaa ja tietoa kun 1960-luvun kuuohjelmien raketeissa. Silti Kuuhun mentiin kuulemma jo 1969, mutta nyt, 2026, se on helvetinmoisen työn takana eikä ole takeita onnistuuko koko lento.
Voisiko joku aiheeseen perehtynyt valottaa tätä asiaa? Minustakin tämä on todella outoa.
Kuuhun ei menty kännykällä, vaan raketilla, jota ohjasi sen aikainen sensaatio, puolijohteilla toteutettu tietokone, joka panoi vain 30 kiloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Usan pitäisi "ehtiä" kun on jo ehtinyt?
Koska tosiasiassa Kuussa ei tuolloin käyty.
Kukas sen peilin sinne sitten asensi josta yliopiston fysiikan labrassa ponnauteltiin lasersäteitä?
Kuu on olemassa, mutta Kuulento tehtiin studiossa. Avaruudessa kyllä käytiin jo 60-luvulla, mutta tuolloin tajuttiin ettei Kuuhun ole mahdollista päästä sen aikaisella tekniikalla turvallisesti. Mutta koska Kuun valloitus oli luvattu Kennedyn suulla jo 60-luvun alussa, järjestettiin studiosessio ja vietiin homma läpi. Neuvostoliitto tiesi mistä on kyse, mutta ilmeisesti sekin oli kusettanut aikaisemmin jossakin avaruus-saavutuksissaan, joten se ei uskaltanut nostaa äläkkää koska pelkäsi omaa paljastumistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan kännyköissä on miljoona kertaa enemmän tekniikkaa ja tietoa kun 1960-luvun kuuohjelmien raketeissa. Silti Kuuhun mentiin kuulemma jo 1969, mutta nyt, 2026, se on helvetinmoisen työn takana eikä ole takeita onnistuuko koko lento.
Voisiko joku aiheeseen perehtynyt valottaa tätä asiaa? Minustakin tämä on todella outoa.
Neuvostoliiton teknologian vahva puoli oli siinä että se oli yksinkertaista. Mitä niitä tietokoneita sinne viemään. Vastaavasti vanhoja autoja on paljon helpompi korjata kun nykyajan tietokonehirvityksiä