Yhteisöllisyyden merkityksellisyys

Olen kotoisin konservatiivisesta maalaisperheestä perheestä, molempien vanhempien sukujen puolella on ollut köyhyyttä, sota-ajan jälkeen jättämää disassosiaatiota ja yksilön merkitys on rakentunut pelkästään suorituksen ympärille. Vanhempani erosivat aikanaan, onneksi, koska molemmat ovat jo yksistään emotionaalisesti todella epäkypsiä ja yhdessä he tekivät kotona olemisesta lapsille helvetillistä jatkuvien riitoineen, isä aloitti vittuilun ja äiti reagoi yhtä typerästi. Käytännössä henkisesti lapsia molemmat (60-luvulla syntyneitä) ja me lapset tajuttiin jo ennen täysi-ikäisyyttä, että he ovat tyhmempiä ja ilkeämpiä kuin me. (Miksiköhän boomereita kutsuttiin pullamössösukupolveksi, hmm?)

Kävin hiljattain kutsuttuna hyvin toimeentulevan perheen sukujuhlissa. Aikuiset lapset saivat puhua vanhemmilleen kaikenlaisista aiheista, joista meidän perheessä olisi joko a) vaiettu b) käsketty olemaan mainitsematta. Hämmennyin todella paljon, kun aikuinen lapsi vitsaili seksiin liittyvästä aiheesta vanhemmilleen ja heitä nauratti vain, eikä kumpikaan sulkeutunut tai moittinut lapsiaan. Meillä 2000-luvun alussa seksistä tai elämän moninaisuudesta puhuttu mitään; oli vain isän ja muiden miesten kokema todellisuus,kaikki muu oli turhaa hölynpölyä. Ja sanottakoon että se todellisuus miehillä käsitti lähinnä tissilehtiä ja heikompien kurmuutusta tai sillä vähintään vitsailla. Äiti taas oli hirvittävä pick-me joka mollasi muita naisia aina kun mahdollista, mutta uhriutui kun ei pärjännyt sovinisti-faijalleni. 

Minkä takia jotkut ihmiset hankkii lapsia ja tekevät niille tarkoituksella mahdollisimman tympeän elämän, ottaen huomioon, että voisi elää myös kunnioittaen muita ja pyrkimällä yhteistyöhön? Miksi niin monet entisten sukupolvien naisista valitsee puolustaa miehiä oman itsensä ja tyttäriensä sijaan?