Lue keskustelun säännöt.
Lapsillani onkin veli...Jihuu:-(
28.04.2007 |
Onko kohtalotovereita? Selviääkö parisuhde tällaisesta?
Olimme eroamassa silloin, kun miehelläni oli yhdenillan suhde tähän lapsen äitiin. Emme asumuserosta huolimatta pysyneet toisistamme erossa, fyysisessä mielessä siis, ja kuinkas ollakaan, minä tulin raskaaksi. Suhteemme lämpeni vähitellen uudestaan, kun tajusin olevani raskaana. Mieheni palasi kotiin ja elämä alkoi muuttua parempaan suuntaan. Kolmas lapsi sai meidät tajuamaan, miten tärkeitä olemme toisillemme ja olemme tehneet tosi paljon töitä tämän parisuhteen eteen. Meillä on ollut sen jälkeen todella mahtavaa yhdessä ja olemme nyt aikoneet uusia vihkivalamme. Olemme olleet onnellisempia kuin koskaan.
Nyt sitten eilenillalla mieheni pudotti pommin. Istuimme etupihalla, maistelimme konjakkia ja puhuimme menneistä. Yhtäkkiä mieheni sanoi, että on olemassa yksi asia, joka saattaa kaataa tämän parisuhteemme, mutta hänen on silti kerrottava se minulle. Hän sanoi, ettei voi antaa minun uusia vihkivaloja kanssaan, jos en tiedä totuutta, eikä hän voi elää onnellisena minun eikä kenenkään muunkaan kanssa, jos ei pysty olemaan minulle rehellinen. Eli vaikka jättäisinkin hänet tämän asian takia, hän eläisi silti onnellisempana kuin eläessään valheessa minun kanssani. Sitten hän kertoi kaiken.
Kun mieheni sai tietää naisen raskaudesta, hän oli tiennyt minun raskaudestani jo jonkin aikaa ja oli jo päättänyt yrittää tehdä kaikkensa pelastaakseen liittomme. Hän ei koskaan seurustellut tämän toisen naisen kanssa. Emmehän me missään vaiheessa olleet lakanneet toisiamme rakastamasta. Meillä oli siis jo silloin kaksi yhteistä lasta ja yhteistä elämää takana yli 10 vuotta.
Mieheni antoi naiselle vapaat kädet päättää, mitä haluaa tehdä. Nainen halusi pitää lapsen, muttei halunnut sekaantua meidän liittoomme eikä halunnut pakottaa miestäni osallistumaan lapsen elämään. Hän lupasi antaa mieheni päättää asiasta itse ja sanoi, ettei koskaan aio kertoa asiasta kenellekään, jos mieheni näin toivoo. Hän halusi antaa meille mahdollisuuden ja pelkäsi, että tieto toisesta naisesta ja lapsesta kaataisi kaiken.
Minä olin siis jo raskaana, kun mieheni sai tietää tästä toisesta lapsesta. Hän ei pystynyt kertomaan minulle silloin, koska pelkäsi minun, lapsen ja suhteemme puolesta. Myöhemmin asian kertominen muuttui yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Nyt asiaa ei vain voinut enää pitkittää. Syyllisyydentunne kasvoi liian suureksi kantaa. Mieheni myös tiesi, etten olisi voinut koskaan antaa hänelle anteeksi, jos olisimme menneet ns. uudestaan naimisiin ja olisin saanut tietää asiasta vasta sen jälkeen.
Nyt minun pitää siis päättää ensinnäkin, että haluanko tuon miehen edelleen elämääni ja toiseksi, haluanko tuon lapsen osaksi minun, mieheni ja lasteni elämää. Ja tämän naisenkin vielä kaupan päälle. Mieheni on nähnyt lapsen kaksi kertaa syntymän jälkeen.
En usko, että voin miestäni tämän takia jättää. Rakastan häntä nyt enemmän kuin koskaan. Mutta silti, tunnen itseni petetyksi ja huijatuksi. Vaikka olimmekin silloin eroamassa, tunnen silti, että mieheni on pettänyt minua. Ei kylläkään tietääkseni ole aiemmin sellaista tehnyt enkä usko, että hän koskaan tekisi sitä uudestaan.
Mitä minä teen? En voi kieltää lapselta oikeutta isään, vaikka mieheni onkin sitä mieltä, että asia on minun päätettävissäni. Hän sanoo niin vain koska haluaa jatkaa elämää kanssani. Jos hän voisi vapaasti päättää, hän olisi isä lapselleen. Hän pelkää, että jos ryhtyy tälle lapselle isäksi, hän menettää nämä lapset, jotka häntä jo isänään pitävät. Ei uskaltanut aiemmin tehdä päätöstä, koska pelkäsi sen johtavan eroon minusta ja lapsista.
No, ei kai tässä rehellisesti sanottuna ole juurikaan vaihtoehtoja. Jos haluan jatkaa mieheni kanssa, on minun hyväksyttävä tuo lapsi osaksi meidän elämäämme. Mutta miten? Onko minun muka kerrottava koko maailmalle, että miehelläni on lapsi toisen kanssa? Kerrottava omille lapsilleni ja vanhemmilleni, vittumaiselle siskollenikin, että mieheni petti minua? Pitääkö minun tutustua siihen naiseen? En kestä ajatusta siitä, että lapseni eivät ole miehelleni ainoita. Mutta eihän mies voi juosta katsomassa lasta kertomatta tälle, kuka on!?? Ja pitäähän lapsi tunnustaa. Vai miten tämä pitää hoitaa?
Ei saatana...
Kommentit (44)
Jos mies päättää tutustuttaa lapsen sisaruksiinsa, ei vaimolla ole siihen loppujen lopuksi nokan koputtamista. Mutta tässä tapauksessa taitaa olla viisainta, että vain isä tapaa tätä lasta, ei muu perhe tai suku. Toisaalta, lapsella on oikeus myös isän puoleisiin isovanhempiin... heille pitäisi kertoa asiasta, jotta he itse voivat päättää ovatko mukana lapsen elämässä vai ei.
Itselläni on lapsi teini-ihastukseni kanssa, isä itse ei ole koskaan nähnyt tyttöä mutta tyttö on kerran kuukaudessa isän vanhemmilla, ja heillä on läheinen suhde. Mumma ja vaari on tytölle tärkeitä, ja tyttö on isovanhemmilleen kaikki kaikessa.
Vierailija:
Vaikuttaa tapaamisiin, ajankohtiin, mennä mukaan jos haluaa. Siis kaikkeen mikä tapahtuu lapsen ja isän välillä. Oman avioliittonsa kautta voi vaimo vaikuttaa. Hän on kuitenkin se osapuoli joka pystyy/saa tehdä tälläiset lasta koskevat päätökset. Isä on kuitenkin päättänyt jatkaa vaimosa kanssa ja varmasti kuuntelee hänen toiveitaan. Voi olla ikävää äidille jos isä tunnustaa lapsen ja saa näin myös tapaamisoikeuden ja isä&vaimo voivat tehdä lasta koskevia päätöksiä yhdessä. Ehkä juuri tälläisessä tilanteessa en tämän takia äitinä edes haluaisi et lapsi otetaan perheeseen veljenä osalliseksi. Ei ole välttämättä lapsen etu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen nainen ei halua sotkea elämäänne ja näin hän on ilmeisesti tehnytkin: pysynyt pois teidän elämästänne.
Mies oli rehellinen ja halusi kertoa kaiken. Hän on siis kunnon aviomies.
Te olitte silloin riidoissa ja mietitte jopa eroa, kun mies oli toisen naisen kanssa. Hän ei siis siinä mielessä pettänyt sinua. Jotkut eivät ihan noin helposti hyppää toisen sänkyyn, mutta ymmärrän senkin, jos eron aikana jo katselee toisen naisen perään.
Mielestäni siis sinulla ei ole mitään syytä erota. Sinun täytyy hoitaa oma tunnepuoli kuntoon, koska aina järki ja tunteet eivät kulje käsi kädessä. Kuitenkin järjen ääntä kuunneltuasi et eroa. Sen jälkeen hoidat tunnepuolen menemällä vaikka terapiaan tai sitten itse suremalla omat surusi. Tai sitten puhut asioista ystäviesi kanssa. Tämä vaihe saattaa kestää, mutta jos ja kun miehesi sen kestää, niin saat olla onnellinen, että ette eronneet.
Lapsen tunnustaminen lienee täysin äidin ja miehesi päätös. Jos he päättävät, että lasta ei tunnusteta, niin silloin miehelläsi ei ole velvollisuuksia lasta kohtaan.
Jos miehesi haluaa pitää yhteyttä lapseen, niin kaikille reiluinta olisi, että myös omat lapset saavat tietää tästä pikkuveljestä. Parasta olisi jopa tutustua tähän pikkuveljeen ja ottaa hänet leikkikaveriksi. Se auttaisi heitä ymmärtämään elämää, kun he ovat vanhempia itsekin.
Vaikuttaa tapaamisiin, ajankohtiin, mennä mukaan jos haluaa. Siis kaikkeen mikä tapahtuu lapsen ja isän välillä. Oman avioliittonsa kautta voi vaimo vaikuttaa. Hän on kuitenkin se osapuoli joka pystyy/saa tehdä tälläiset lasta koskevat päätökset. Isä on kuitenkin päättänyt jatkaa vaimosa kanssa ja varmasti kuuntelee hänen toiveitaan. Voi olla ikävää äidille jos isä tunnustaa lapsen ja saa näin myös tapaamisoikeuden ja isä&vaimo voivat tehdä lasta koskevia päätöksiä yhdessä. Ehkä juuri tälläisessä tilanteessa en tämän takia äitinä edes haluaisi et lapsi otetaan perheeseen veljenä osalliseksi. Ei ole välttämättä lapsen etu.