Mistä tietää haluaako lapsia?

Kai jokainen suhteellisen terväjärkinen ihminen tietää milloin haluaa jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma sen vain tietää. Itse olen muuttanut pariin otteeseen mieltäni tämän asian suhteen ja ollut kahden vaiheilla. Sittemmin olen kallistunut sille kannalle, että lapsi ei toisi mitään lisäarvoa elämääni. Päätöstä on vahvistanut sen tajuaminen, etten viihdy lasten seurassa yhtään. 

 

Et sinäkään ole tuonut lisäarvoa vanhempiesi elämään. Ja luuletko sinä idiootti että lapset pysyvät koko ajan lapsina?

 

Miksi kommentoit ilkeästi täysin asialliseen viestiin?

Viesti ei ollut asiallinen. Lapset ovat IHMISIÄ, you know.

Mä tiesin jo lapsena etten halua lapsia. Äitini taas tiesi jo lapsena haluavansa lapsia. Hänellä meni jopa suhde poikki sen suuren rakkautensa kanssa koska se mies ei halunnut lapsia.

Outoa ajatella, että äitini uhrasi suuren rakkautensa saadakseen minut tänne palloilemaan.. 

Mutta ilmeisesti se on sitten niin vahva tunne, jos se halu on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma sen vain tietää. Itse olen muuttanut pariin otteeseen mieltäni tämän asian suhteen ja ollut kahden vaiheilla. Sittemmin olen kallistunut sille kannalle, että lapsi ei toisi mitään lisäarvoa elämääni. Päätöstä on vahvistanut sen tajuaminen, etten viihdy lasten seurassa yhtään. 

 

Et sinäkään ole tuonut lisäarvoa vanhempiesi elämään. Ja luuletko sinä idiootti että lapset pysyvät koko ajan lapsina?

 

Miksi kommentoit ilkeästi täysin asialliseen viestiin?

 

Viesti ei ollut asiallinen. Lapset ovat IHMISIÄ, you know.

Eihän tuossa viestissä kiistetty kenenkään ihmisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko erityisen kaunis, älykäs, urheilullinen tai musikaalinen vai miksi sinun pitäisi jatkaa sukuasi?

 

Miksi sinun vanhempiesi piti jatkaa sukua, kun tuloksena olit sinä?

Kun hotsitti ja se tuntui niin mukavalta. Se finaali varsinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma sen vain tietää. Itse olen muuttanut pariin otteeseen mieltäni tämän asian suhteen ja ollut kahden vaiheilla. Sittemmin olen kallistunut sille kannalle, että lapsi ei toisi mitään lisäarvoa elämääni. Päätöstä on vahvistanut sen tajuaminen, etten viihdy lasten seurassa yhtään. 

 

Et sinäkään ole tuonut lisäarvoa vanhempiesi elämään. Ja luuletko sinä idiootti että lapset pysyvät koko ajan lapsina?

 

Miksi kommentoit ilkeästi täysin asialliseen viestiin?

 

Viesti ei ollut asiallinen. Lapset ovat IHMISIÄ, you know.

Menikö hurmosmammalla tunteisiin, kun ventovieras aikuinen ei ole kiinnostunut hurmosmamman pikkupiltistä?

Äidiksi tulleiden älykkyysosamäärä kuulemma tutkitusti alenee tilapäisesti. Toisilla näemmä jopa pysyvästi. 

Itsellä ei ole koskaan ns. biologinen kello herättänyt. En ole innostunut pikku töppösistä, lasten äänet särkevät korvia ja olen huomannut etten erityisemmin viihdy lasten seurassa. Kaaottisuus häiritsee. En silti väitä etteivätkö lapset olisi mainioita kaikessa oivaltavuudessaan. En vain ole kuullut yhtäkään hyvää syytä miksi hankkia lapsia. Niitä pitää haluta, ei hankkia. 

Vähän sama kuin jos pitäisi miettiä haluanko hevosen. En. En harrasta ratsastusta, en tiedä niiden hoidosta mitään enkä ole kiinnostunut ottamaan selvää, varusteet ja tasokas hoito maksaa ja kaikki vapaa-aika menee p*skaa lapioidessa. Ei kiitos.

Tiesin jo lapsena, että haluan lapsia. Se on ollut minulle aina päivän selvää. Onneksi myös sain. Olisi ollut kova kolaus, mikäli jostain syystä en olisikaan saanut lapsia. 

Toki siinä hetkessä, kun ehkäisy jätettiin pois, niin tuli pieni paniikki, että onko sitä oikeasti valmis tai pystyykö siihen. Se meni kyllä melkein heti ohi ja, kun heti ensimmäisestä kierrosta ei tärpännyt, niin pettymyksestä pystyi sanomaan, että kyllä niitä lapsia toivoo. 

Mulla on aina ollut fiilis, etten halua. Joskus olen ajautunut paineen vuoksi ajattelemaan, että pitäisikö tosiaan tehdä. Mutta jos mietin tosissani mitä itse haluan, niin en kyllä haluaisi. Sen sijaan esim parisuhteen olen halunnut aina, ja sellaisen löysinkin ja onneksi miehenikään ei halua lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole koskaan ns. biologinen kello herättänyt. En ole innostunut pikku töppösistä, lasten äänet särkevät korvia ja olen huomannut etten erityisemmin viihdy lasten seurassa. Kaaottisuus häiritsee. En silti väitä etteivätkö lapset olisi mainioita kaikessa oivaltavuudessaan. En vain ole kuullut yhtäkään hyvää syytä miksi hankkia lapsia. Niitä pitää haluta, ei hankkia. 

 

Vähän sama kuin jos pitäisi miettiä haluanko hevosen. En. En harrasta ratsastusta, en tiedä niiden hoidosta mitään enkä ole kiinnostunut ottamaan selvää, varusteet ja tasokas hoito maksaa ja kaikki vapaa-aika menee p*skaa lapioidessa. Ei kiitos.

 

Sama. Vauvojen ja taaperoiden näkeminen on herättänyt minussa aina ihan yhtä suurta halua ihasteluun ja söpöstelyyn kuin naapurin Pentin tai Tainan näkeminen. Tai auton. Tai kiven. Tai no lienen ihastus-söpöstellyt jotain erityisen söpöjä kiviä joskus :D 

 

Tukevasti keski-iässä itse, ei kohtuakaan enää. Tiesin jo lapsena, etten halua lapsia. Pahinta kai on, jos lapsen saaminen tuntuu kädenlämpöiselle ajatukselle ilman suurta JOO tai EI tunnetta, ja pitäisi tehdä päätös puolesta tai vastaan.

Lapsi on koko loppuelämän sitoomus - se lapsi ei lakkaa olemasta lapsesi, vaikka sen ikä alkaisi nelosella tai sinusta aika jättäisi - että itse miettisin lasta vain siinä tapauksessa, että ihan tosissani tosissani tosissani haluan lähteä tähän hommaan loppuelämäkseni ja pysyä siinä hommassa.

Lapsia ei missään nimessä tule hankkia.

"Pari" aloitusta? Tuota, jos tätä pitää kysyä vauvalla, suosittelen että et ikinä edes poistu kotoasi. Ja että unohdat koko ajatuksen lapsista ja perheestä.

Ap täällä.

Lainaustoiminto takkuilee, mutta joku yllä kirjoitti osuvasti, että pahinta kai on se, jos kyllä ja ei tuntuvat molemmat kädenlämpöisiltä vaihtoehdoilta. Olen itse juuri tässä tilanteessa.

Joskus nuorempana ajattelin, että totta kai minulla on sitten myöhemmin lapsia, mutta sitten elämä ei mennytkään siihen suuntaan. Olin pitkässä parisuhteessa, jossa toinen ei lopulta halunnutkaan lapsia ja huomasin, että se oli itselleni pettymys. Eron jälkeen yritin asennoitua siten, ettei lapsia välttämättä tule, sillä yksin en halunnut prosessiin lähteä. Sitten tapasin nykyisen puolisoni. Hän olisi kyllä upea isä, mutta itse jarruttelen. 

Kirjoitin edelliseen poistettuun keskusteluun myös, että tällä hetkellä työ tai harrastukset eivät enää anna samaa iloa kuin aiemmin. Kaikki tuntuu vähän harmaalta ja vaikealta. Mietin, että onkohan tämä se elämänvaihe, jossa ihmiset sanovat lapsen tuovan elämään syvemmän merkityksen.

Toisaalta tämä saattaa olla nyt myös syynä siihen, että jarruttelen lastenhankinnan kanssa: kaikki se, mitä olen tähän saakka elämässäni tehnyt, eli lähinnä ne työ ja harrastukset, tuntuvat nyt muutenkin pakkopullalta. Jos tähän tulee vielä lapsi, mitä tapahtuu? Muutunko ihmisenä aivan kokonaan? Vai olisiko se minulle tarpeellinen muutos tähän kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

"Pari" aloitusta? Tuota, jos tätä pitää kysyä vauvalla, suosittelen että et ikinä edes poistu kotoasi. Ja että unohdat koko ajatuksen lapsista ja perheestä.

En tietenkään tee päätöstä tämän palstan perusteella, mutta niihin aiempiin ketjuihin tuli tosi hyviä vastauksia myös sellaisilta, jotka ovat samassa elämäntilanteessa tai pohtineet samaa joskus aiemmin. Keskusteleminen auttaa ainakin itseäni. 

Harmittaa, että ne ketjut poistettiin jostain syystä, koska keskustelu oli oikeasti vilkasta ja hyvää.

- ap

Kyllä normi ihminen tietää haluaako vai ei ja vielä se, että onko edellytykset hyvät.

Täytyy vain tykönään selvittää asia, siinä se ja sitten vain kumppanin kanssa toimeen.

Minua ihmetyttää, kun niin moni vastaa, että "sen vaan tietää". Kuitenkin käsittääkseni moni myös epäröi, saattaa jopa panikoida kun lapsi ilmoittaakin tulostaan. Mistä sen sitten oikeasti tietää, mikä näistä tunteista on oikeassa? 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei tiedä niin tuskin haluaa. Tuskin myöskään kannattaa kokeilla tehdä lapsi ja katsoa sitten haluaako, sitä kun ei voi palauttaa. 

Itse olen nyt vuoden ikäsen pojan äiti...

Ja kyllä vaan pikkasen kaduttaa, ku 10 vuotiaana tiesin, etten halua mukuloota. Tällä mennään ja sisaruksen pitää pojal tehä, ettei tul iha itsekäskuspää... Ottaa viel seki päähä, ku luulin isän olevan ihan oikeasti iskä ainest, pas*at o! Kyl siperia opettaa, ei voi mitää..

Ainoo hyvä asia täs o, ettei mun tartte men töihi ja senki takii tahoin mukulan päästäkseni hetkeks pois oravanpyöräst. Aika itsekäs olen, mutta minkäs teet. Ukko maksaa.

Mielestäni on vaan hyvä, jos päätöstä yrittää lasta ei tee pelkän biologian mukaan ja siksi että "sen vaan tietää". On hyvä miettiä myös niitä edellytyksiä (Ap:lla nämä ilmeisesti olivatkin kunnossa). Ja tyytyväisiä/hyviä vanhempia tulee myös heistä jotka ovat arponeet päätöksen kanssa mutta tienneet kuitenkin ne realiteetit.

Itse en halunnut ennen kuin tapasin lasteni isän, sitten asia olikin jo ihan selvä. Mulla on 3 lasta ja olen nyt myöhemmällä iällä miettinyt, että olisipa tullut tehtyä muutama lisää. Mulla on myös lapsipuoli, joka on kuin oma.