Joku tuli kirjastoon koiran kanssa, vaikka ovella on kieltokyltti
Tuo ei ollut avustajakoira. Sanoin omistajalle, joka käveli ohitseni, ettei tänne saa tuoda koiria. Hän totesi nokka pystyssä, että hän vain palauttaa kirjat ja ettei hän voi jättää koiraa ulos.
Aika erikoista logiikkaa. Kieltokyltti ei ole siellä huvin vuoksi, vaan siksi, että myös allergiset, osa heistä lapsia, pääsisivät hekin kirjastoon. Jos jokainen koiranomistaja alkaa ajatella, että eihän se haittaa, jos meidän pikku Murre käy siellä, niin siellä on kohta aika monta koiraa ja allergiset jäävät ulos. Koiraa voi ulkoiluttaa myös erikseen, tai kirjat palauttaa seuraavana päivänä.
Kommentit (270)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira-allergioissa on paljon myös psyykkistä ongelmaa mukana.
Meillä on kaksi isoa ja vahvasti allergisoivaa koiraa joita kuljetetaan autossa päivittäin. Kerran otin töistä kyytiin yhden yhteistyökumppanin pidemmälle matkalle. Ensimmäiset kaksi tuntia meni hyvin, mutta taukokahveilla tuli puheeksi että meillä on koiria jotka kulkee autossa mukana. Kyydissä istuja totesi siihen, että hänellä on paha koira-allergia ja aivastelu ja niiskutus alkoikin välittömästi kun taas jatkettiin matkaa. Jännästi hän ei saanut mitään oireita ennekuin kuuli että autossa on ollut koiria...
Niinpä. Toisilla taas on "allergian" taustalla koirapelko. Voisivat vaan ihan reilusti sanoa pelkäävänsä koiria. Ilmeisesti asia hävettää, niin siksi puhuvat allergiasta.
Saman olen huomannyt. Ja usein myös k
Mä en pelkää koiria, ne vaan ovat ällöttäviä, räksyttäviä, haisevia ja sotkevia. Koiriaan inhimillistävät koiranomistajat, heitä vihaan. He ne koirat vievät paikkoihin, joihin koiria ei pidä viedä.

Kai tajuat, että et sinä sen enempää kuin koiranomistaja päätä, minne kaikkialle koiran voi viedä? Koiran voi ja saa viedä koirakärryssä ruokakauppaan, sen voi ottaa mukaan moneen ravintolaan, kahvilaan ja useisiin kirjastoihin. Jopa oma lähiapteekkini toivottaa koira-asiakkaat tervetulleiksi. Sanoivat minulle itse, kun jätin koirani hetkeksi ulos hakiessani sille lääkkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyhän kirjastossa myös lukukoiria. Ihan sama jos nopee kirjojen palautus.
Nuttura löysemmälle
Niin, eihän noita lukupaskarakkejakaan pitäisi kirjastoissa olla. Ihan infantiiliksi mennyt nykymeno kun pitää paskarakkeja joka paikkaan tunkea... lukuempatiaturvaturvakoira aaahh oooohhh niin söpöä. Ei, ei ole.
Perusteluna on ollut se, että koiran läsnäolo kuulemma vähentää stressiä. No, monella ehkä niin. Allergiselle ja koirapelkoiselle taas koiran läsnäolo aiheuttaa stressiä. Minusta olisi reilua, että jokainen lukemaan opetteleva lapsi saisi olla kirjastossa ilman stressiä koirista. Koiria kun voi tavata muuallakin.
ap
Minä taas olisin huolissani noin pelokkaasta lapsesta ja pitäisin huolen, että pääsee tutustumaan koiriin, lukukoirat kuitenkin valvottuja ja kilttejä. Kyllä minäkin pelkäsin pitkään koiria, kun kotona ei mihinkään normaaliin elämään valmennettu, istuttiin vaan oman porukan kesken eristyksissä. Pelkään yhä ulkomailla kulkukoiria mikä on tervettäkin, mutta olisi kamalaa säikkyä tuolla jokaista ohikulkevaa koiraa.
Tiedän henkilön, joka nuoruudessaan "pääsi tutustumaan koiriin" sillä lailla että koira puri häntä. Seurauksena elinikäinen koirapelko. Vaarallisia tilanteita sattuu edelleen silloin tällöin. Tyypillisenä esimerkkinä koira, joka taajama-alueella ryntää pihasta kytkemättömänä. Onneksi on toistaiseksi ollut sydänlääkkeet mukana.
Täällä muuten huomaa tietyistä kommenteista, että kirjoittaja käyttää vpn:ää yläpeukuttamaan omaa kirjoitustaan useaan kertaan. Sama toisessa ketjussa, jossa vastaava palstahullu haukkuu naispappeja.
Serkun kans juteltiin siitä miten lemmikin omistajat rupeavat inhimmilistämään(olipa vaikea sana) koiraansa/kissaansa, eli sanovat lemmikistään HÄN, eikä se. Ja tosissaan kuvittelevat että lemmikillä on samat tunteet kuin ihmisellä ja lemmikki käyttäytyy kuin ihminen. Ei suinkaan. Lemmikki on pelkkä eläin, vaikka onkin tärkeä omistajalleen. On jopa ehdotettu että koiran saisi tuoda ruokakauppaan. Siinä vaiheessa kiertäisin sen kaupan kaukaa, vaikka en olekkaan allerginen. En ole lemmikkivihaaja, mutta jokin roti näissä asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en pelkää koiria, ne vaan ovat ällöttäviä, räksyttäviä, haisevia ja sotkevia. Koiriaan inhimillistävät koiranomistajat, heitä vihaan. He ne koirat vievät paikkoihin, joihin koiria ei pidä viedä.
Kai tajuat, että et sinä sen enempää kuin koiranomistaja päätä, minne kaikkialle koiran voi viedä? Koiran voi ja saa viedä koirakärryssä ruokakauppaan, sen voi ottaa mukaan moneen ravintolaan, kahvilaan ja useisiin kirjastoihin. Jopa oma lähiapteekkini toivottaa koira-asiakkaat tervetulleiksi. Sanoivat minulle itse, kun jätin koirani hetkeksi ulos hakiessani sille lääkkeen.
Tässä on nyt kyse siitä, että ei noudateta sitä kieltomerkkiä, mitä koiriin tulee. Jokainen normaalijärkinen osaa vältellä (allergiansa takia, tai mikä syy sitten lieneekään) niitä koirille sallittuja paikkoja, MUTTA kun koirienomistajissa on valitettavasti niitä, jotka käsittävät, että he saavat tehdä ihan mitä haluavat, ja viedä koiransa minne huvittaa.
Jotkut keräävät jätökset, väärin toimivat eivät niitä kerää. Jotkut kouluttavat koiransa, valitettavan moni ei.
Tämä röyhkeys ja piittaamattomuus on se pointti. KIELTO on aina kielto, olkoon se ilmoitettu vaikka autoilijoille liikenteessä, asukkaille taloyhtiön säännöissä, tietynlaista asiointia julkisissa tiloissa, tupakointia vastaan jne.
Ja edellinen kirjoitti asiaa, eli koiranomistajissa on se ongelma. Olisi kiva kuulla selityksiä näiltä joiltain, eli miksi kielto ei koske heitä...
Nyt on vain tullut kaikenlaisia heittoja, kuten lapsenkasvatus on jollain pielessä, allergiset ei ole "oikeasti" allergisia jne...siis täysin asian vierestä, kierosti puolustellen, vaikka ollaan väärässä.
eri
Vierailija kirjoitti:
Serkun kans juteltiin siitä miten lemmikin omistajat rupeavat inhimmilistämään(olipa vaikea sana) koiraansa/kissaansa, eli sanovat lemmikistään HÄN, eikä se. Ja tosissaan kuvittelevat että lemmikillä on samat tunteet kuin ihmisellä ja lemmikki käyttäytyy kuin ihminen. Ei suinkaan. Lemmikki on pelkkä eläin, vaikka onkin tärkeä omistajalleen. On jopa ehdotettu että koiran saisi tuoda ruokakauppaan. Siinä vaiheessa kiertäisin sen kaupan kaukaa, vaikka en olekkaan allerginen. En ole lemmikkivihaaja, mutta jokin roti näissä asioissa.
Tiedoksi sinulle: nykyään kauppias voi päättää, saako lemmikin tuoda ruokakauppaan. Moneen kauppaan saakin :)

Tuoreimman tutkimustiedon mukaan koirilla on samat tunteet kuin ihmisilläkin. Ja ihminen on eläin siinä missä muutkin eläimet. Ihmisellä ei ole sen korkeampaa oikeutta elää kuin muillakaan elollisilla olennoilla.

Jotkut sitten vaan reagoivat jaloillaan ja käyvät kaupoissa, joihin on kiellettyä tuota lemmikkieläimiä mukana. Kauppias menettää osan asiakkaistaan.
Onneksi on kai vielä kauppoja, ilman elukoita, joista voi valita itselleen sopivan. Mutta kun tahtoo mennä niin, että näihinkin tullaan kuin torppaan sen koiran kanssa, kun minä, minun koira ja minun oikeudet...
eri
Vierailija kirjoitti:
Serkun kans juteltiin siitä miten lemmikin omistajat rupeavat inhimmilistämään(olipa vaikea sana) koiraansa/kissaansa, eli sanovat lemmikistään HÄN, eikä se. Ja tosissaan kuvittelevat että lemmikillä on samat tunteet kuin ihmisellä ja lemmikki käyttäytyy kuin ihminen. Ei suinkaan. Lemmikki on pelkkä eläin, vaikka onkin tärkeä omistajalleen. On jopa ehdotettu että koiran saisi tuoda ruokakauppaan. Siinä vaiheessa kiertäisin sen kaupan kaukaa, vaikka en olekkaan allerginen. En ole lemmikkivihaaja, mutta jokin roti näissä asioissa.
Toisella kotimaisella käytetään kaikista eläimistä termiä hän, samaten monissa eri maailman kielissä. Pitäisikö niihin kieliin keksiä joku muu alentava pronomini eläimiä varten teidän "en ole lemmikkivihaaja, mutta kuitenkin"-ihmisten mieliksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkun kans juteltiin siitä miten lemmikin omistajat rupeavat inhimmilistämään(olipa vaikea sana) koiraansa/kissaansa, eli sanovat lemmikistään HÄN, eikä se. Ja tosissaan kuvittelevat että lemmikillä on samat tunteet kuin ihmisellä ja lemmikki käyttäytyy kuin ihminen. Ei suinkaan. Lemmikki on pelkkä eläin, vaikka onkin tärkeä omistajalleen. On jopa ehdotettu että koiran saisi tuoda ruokakauppaan. Siinä vaiheessa kiertäisin sen kaupan kaukaa, vaikka en olekkaan allerginen. En ole lemmikkivihaaja, mutta jokin roti näissä asioissa.
Tuoreimman tutkimustiedon mukaan koirilla on samat tunteet kuin ihmisilläkin. Ja ihminen on eläin siinä missä muutkin eläimet. Ihmisellä ei ole sen korkeampaa oikeutta elää kuin muillakaan elollisilla olennoilla.
Oletko tosissasi? :D Kyllä se on kuules ihminen, älyllinen olento, joka tässä maailmassa määrää. Eläimen älykkyysosamäärä on kuin nelivuotiaalla lapsella. Eläin tekee viettiensä mukaan, ihmisellä on moraalikäsitys ja arvot.
Sinä voit toki antaa sun koiran tai jopa kissan sanella elämääsi :D
Voisitkin kertoa siitä hieman enemmän, vaikuttaa kiinnostavalta.
Nyt on vain tullut kaikenlaisia heittoja, kuten lapsenkasvatus on jollain pielessä, allergiset ei ole "oikeasti" allergisia jne...siis täysin asian vierestä, kierosti puolustellen, vaikka ollaan väärässä.
On kuitenkin ihan tosiasia, että eläinpölyallergikoille ei suositella enää täyttä välttämistä vaan pientä altistusta. Ei ole myöskään viisasta opettaa lasta pelkäämään koiria.
Tietenkään koiraa ei saa viedä kirjastoon, jossa on koirakielto. Täällä kuitenkin moni keksii omia kieltoja koirille, kuten kiellon viedä ostoskeskukseen (moni ostoskeskus on myös kulkureitti esim. metroon tai junaan) tai haluaa päättää kahvilanomistajan puolesta, saako kahvilaan tuoda lemmikin.
Myös eri

Näillä "suosituksilla" ei ole nyt asian kanssa mitään tekemistä, kun on vain ja ainoastaan kyse kiellon noudattamisesta. On jokaisen henkilökohtainen asia miten lastensa tai sairauksiensa kanssa kanssa toimii. Niitä ei tässä nyt analysoida tai tuomita.
Ei pitäisi olla mitään puolustelemista, kielto on kielto. On olemassa jo niin paljon erilaisia paikkoja, joihin saa eläimiä viedä, ettei pitäisi olla mitään valittamista, jos nyt joku yksittäinen kirjasto kieltää sen. Kaupassa ja apteekissakin voi yleensä piipahtaa niin, että koira odottaa ulkona.
Allergia on ja pysyy, haitat ovat ilmeiset, mutta koiralle ei siitä koidu mitään haittaa, jos se ei esimerkiksi yhdelle kirjastoreissulle pääse mukaan.
Tässä nyt vaan paistaa sellainen "mulle ja mun koiralle kaikki oikeudet ja paras mahdollinen nyt ja heti, muilla ei mitään väliä" -asenne.
Vierailija kirjoitti:
Mä en pelkää koiria, ne vaan ovat ällöttäviä, räksyttäviä, haisevia ja sotkevia. Koiriaan inhimillistävät koiranomistajat, heitä vihaan. He ne koirat vievät paikkoihin, joihin koiria ei pidä viedä.
Kai tajuat, että et sinä sen enempää kuin koiranomistaja päätä, minne kaikkialle koiran voi viedä? Koiran voi ja saa viedä koirakärryssä ruokakauppaan, sen voi ottaa mukaan moneen ravintolaan, kahvilaan ja useisiin kirjastoihin. Jopa oma lähiapteekkini toivottaa koira-asiakkaat tervetulleiksi. Sanoivat minulle itse, kun jätin koirani hetkeksi ulos hakiessani sille lääkkeen.
Koira todennäköisesti viihtyisi paremmin ulkosalla kuin kaupassa, ravintolassa tai apteekissa.
Käyn mielelläni kaupoissa ja julkisissa rakennuksissa joihin pääsee muutkin kuin palveluskoirat. Pysyy eräät vähem mistökansalaisuudet muualla mölyämässä. Kirjaston koirakielto on kyllä outo siksikin, koska lukutaito ei edellä mainituissa porukoissa ole ykkösprioriteetti ja heitä ylipäätään näkee kirjastossa harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Valivali ja uliuli. Eikö vi**u oo muuta elämää kuin valittaa joka asiasta
Rakkaan pikku koirulihauvan emännän syvällinen näkökulma puheena olevaan asiaan. Olisit vielä sopertanut koilakielellä tuon.

Ah, no nyt sai nauraa, kiitos sulle :D Ja niiin samaa mieltä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkun kans juteltiin siitä miten lemmikin omistajat rupeavat inhimmilistämään(olipa vaikea sana) koiraansa/kissaansa, eli sanovat lemmikistään HÄN, eikä se. Ja tosissaan kuvittelevat että lemmikillä on samat tunteet kuin ihmisellä ja lemmikki käyttäytyy kuin ihminen. Ei suinkaan. Lemmikki on pelkkä eläin, vaikka onkin tärkeä omistajalleen. On jopa ehdotettu että koiran saisi tuoda ruokakauppaan. Siinä vaiheessa kiertäisin sen kaupan kaukaa, vaikka en olekkaan allerginen. En ole lemmikkivihaaja, mutta jokin roti näissä asioissa.
Tuoreimman tutkimustiedon mukaan koirilla on samat tunteet kuin ihmisilläkin. Ja ihminen on eläin siinä missä muutkin eläimet. Ihmisellä ei ole sen korkeampaa oikeutta elää kuin muillakaan elollisilla olennoilla.
Jokos koirille on annettu äänioikeus vaaleissa?
Ap tekee käytksellään valtavan karhunpalveluksen lapselle. Ei mulla muuta.