Tämän ajan parisuhteet
Jossain ketjussa haukuttiin vanhoja ihmisiä, että he ei ymmärrä tämän päivän todellisuudesta mitään.
Täytyy myöntää, että luettuani juuri jutun kauniista nuorehkosta naisesta, joka on juuri eronnut omien sanojensa mukaan maailman ihanimmasta miehestä, niin en todella ymmärräkään Tämä lehtijuttu sai kyllä minut ymmälle. MIksi pitää erota hyvästä suhteesta?
Ja aina sitä samaa hokemaa, kuinka on lähdettävä etsimään itseään, on siirryttävä eteenpäin, on voitava nostaa energiatasojaan jne. Mitä ihmettä?
Eikö mikään riitä? Vai jäikö sittenkin kertomatta jotain ihan oleellista? Tietenkään kukaan ei voi tietää toisten asioista, eikä tarvitsekaan, mutta miksi hehkuttaa tällaista höpönlöpöä? Kun lähdetään "etsimään itseään," niin missä vaiheessa sitä voidaan todeta, että nyt se "itseminä" on löytynyt? Ja mitä sen jälkeen?
Kun halutaan siirtyä "eteenpäin," niin mikä kohta elämässä on se, jossa ollaan sitten päästy tilaan, josta ei enää siirtyillä minnekään? Eikö ihmisen elämä muutenkin ole jatkuvaa siirtymistä vaiheesta toiseen, kun ikää kertyy ja ikäkohtaiset asiat tulevat väistämättä kohdalle?
Miksi ei vain voi todeta, että ei toiminut. Ei tultu juttuun keskenämme. Sehän se perustotuus kuitenkin on. On haettu toisesta sellaista, mitä hänessä ei ole. Turha löpöttää, että sain liikaa rakkautta ja hellyyttä. Sitä ei kukaan saa koskaan liikaa.
Onko ihmiset nykyään vain niin vaihtelunhaluisia ja helposti kyllästyviä, että aina on etsittävä jotain muuta kuin mitä on? Surullista on se, että syntyy lapsia, jotka joutuvat tähän liitoon mukaan. Nytkin on jo niin paljon huonosti voivia lapsia ja nuoria.