Lue keskustelun säännöt.
IL: Näkymätön jarru on piiloutunut valtiovarainministeriön johtoon
24.01.2026 |
Pääministeri Petteri Orpolla (kok) on harmillinen ongelma. Suomen talous ei kasva eivätkä suomalaiset kuluta, vaikka hän on jo monta kertaa pontevasti sanonut, että kyllä tämä tästä. Todellisuus jatkaa sitkeästi hallitusohjelman vihamielistä vastustamista.
Syyllisiä kurjaan tilanteeseen on tyypilliseen tapaan etsitty kaikkialta muualta kuin peilistä.
Lokakuussa pääministeri nimesi syypäiksi talouden laahaavaan kasvuun ja kansalaisten heikkoon turvallisuudentunteeseen muun maailman: Venäjän hyökkäyssodan ja Donald Trumpin kauniisti sanottuna "poukkoilevan" kauppapolitiikan.
Marraskuussa Suomi tipahti kokoomuksen Toivo kotiin -kampanjasta huolimatta taantumaan ja tutkimukset etenivät. Valtiovarainministeriö tuli siihen tulokseen, ettei kotitalouksien heikko luottamus voi selittää kaikkea, vaan syy talouden pysähtyneisyyteen on jokin tuntematon jarru.
Sittemmin yleiseksi totuudeksi on muodostunut se, että tuo mystinen jarru olemme me kaikki: suomalaiset, jotka eivät kuluta.
Hmmm, ja mistäköhän se voisi johtua!
Ehkä talouden todellinen jarru löytyy paljon lähempää valtiovarainministeriötä esimerkiksi sen johdosta.
Kommentit (3)
Onko tunnin junassa käsijarru päällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä, miksi meillä on tämä täysin epäonnistunut hallitus vielä pystyssä.
Viime eduskuntavaalien aikaan kenellekään ei varmaan jäänyt epäselväksi, että Suomen talouden tilanne on hyvin vakava. Äänestäjät antoivat talouskurille vahvan mandaatin, ja kurittajat ryhtyivät hommiin.
Säästötarve oli ensin kuusi miljardia, sitten yhdeksän, sitten kymmenen, sitten vielä pari miljardia lisää. Silputtiin sosiaaliturvaa, kolmatta sektoria ja vipattiin eläkkeistä. Saksien kanssa poseeranneen valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) leikkausinto alkoi muistuttaa verenhimoisuutta.
Tulokset ovat olleet odotetun kaltaisia. Piti tulla sata tuhatta uutta työpaikkaa, tulikin kymmeniä tuhansia työttömiä ja Euroopan korkein työttömyys. Politiikan piti estää joutuminen EU:n alijäämämenettelyyn, mutta tarkkailuluokalle mentiin. Piti pelastaa hyvinvointiyhteiskunta, mutta lapsiperheköyhyys lisääntyi ja toimeentulotuen saajien ja asunnottomien määrä kasvoi. Heikko talous- ja työllisyystilanne koskettavat jo gallupin mukaan jo kolmasosaa suomalaisista. Kaikki tulijat eivät mahtuneet vähävaraisten joulujuhlaan.
Samaan aikaan toisaalla sota jatkuu, ilmastonmuutos etenee, pähkähullu ruhtinas havittelee uusia alueita ja Eurooppa vastaa kokoustamalla ja laatimalla SWOT-taulukoita.
Miten kaiken tämän jälkeen kukaan poliitikko voi väittää, ettei ymmärrä, mikseivät suomalaiset kuluta, hanki lapsia tai luota tulevaan?
Martti Luther saattaa istuttaa omenapuun maailmanlopun aattona, mutta maallisemmat ihmiset menevät puutarhakaupan sijaan bunkkeriin.
Kuluttajia voi toki syyttää siitä, etteivät he välttämättä hahmota julkisen ja yksityisen talouden eroa.
(Eroa ovat tosin hämärtäneet myös poliitikot, etenkin Juha Sipilä (kesk), joka tunnetusti yritti johtaa valtiota kuin yritystä.)
Muut kuin sijoitusharrastajat eli/tai ne, jotka kuvittelevat osaavansa sijoittaa pystyvät tuskin myöskään ennakoimaan, miten Trumpin toilailut vaikuttavat pörssikursseihin.
Mutta kyllä kaikki tajuavat sen verran, että jos maailma palaa ja miljardeja saksitaan joka paikasta, on järkevää varautua siihen, että niin tapahtuu myös huomenna, vaikka pääministeri väittäisi, että asiat ovat silloin 0,3 prosenttia paremmin.
Etenkin, kun suomalaisia on viime vuosina lietsottu kriisitietoisuuteen siinä määrin, että nykyään taidettakin pitää perustella huoltovarmuudella. Nythän me vain rationaalisesti toteutamme sitä varovaisuutta, johon meitä on kannustettu.
Poliitikot ovat vuosikausia saarnanneet A- ja vaalistudiosta toiseen tuomiopäivän tuloa ja esittävät nyt yllättyneitä, kun ihmiset ovat alkaneet uskoa julistuksiin ja varautua viimeiseen tuomioon. Se saa päättäjät näyttämään hieman yksinkertaisilta.
Suomessa hallituksilla on ollut tapana syyttää vaikeuksistaan edeltäjien huonoa perintöä. Vastaavasti myönteiset kehitykset lasketaan omiksi ansioiksi, vaikka taustalla olisi vaikkapa maailmantalouden piristyminen.
Sinänsä on siis johdonmukaista syyttää äänestäjiä siitä, etteivät he ole tajunneet piristyä miljardileikkauksista, suurtyöttömyydestä ja vuosien pelottelupuheista, vaan jatkavat talouden pilaamista varautumalla pahempaan. Hölmöltä se tosin näyttää.
Strategia ontuu siinäkin mielessä, että jos tarkoituksena on antaa itsestään tärkeä ja toimintakykyinen kuva, kuten poliitikoilla yleensä, ei omia toimia kannata esittää niin, ettei niillä ole mitään vaikutusta mihinkään.
Jos hallituksen toimet eivät kerran ole vaikuttaneet nykytilanteeseen mitenkään, miksi meillä sitten on hallitus?