Syömishäiriöinen vastaa kysymyksiin, jos jotakuta kiinnostaa...

en vain koskaan ole osannut oikeasti myöntää, että kyse voisi olla jostain ihan oikeasta häiriöstä, mutta nyt havahduin miettimään, että ehkä tähän voisi saada jotain apua?!

Ystäväni ym. eivät tiedä syömishäiriöstäni, olen pullukka, mutta en kuitenkaan sairaalloisen lihava. ihmiset pitää minua sellaisena hyvästä ruuasta nautiskelijana, vaikka totuus on ihan jotain muuta.



En tiedä miksi syön tai mitä traumoja koitan paikkailla. Aivoissa vaan napsahtaa ja pakko saada ruokaa ja lisää ja lisää. Millään ei ole mitään väliä. Liiallinen syöminen väsyttää todella paljon, mitään en jaksa tehdä ja kierre on valmis.



Kiitoksia kaikille tsempistä ja jaksamista kaikille saman kanssa painiville!

Todella alihoidettu suomessa. Tuntuu, että lihavien ihmisten ongelmat ei ole niin seksikkäitä kuin anorektikkojen ja bulimikkojen.

se lihottaisi entisestään ja sitten varmasti masentuisin todella...

Sitä on tullut vain välinpitämättömäksi nyt niinäkin kausina jolloin yleensä ei ahminut ja laihdutti sitä lihoamaansa massaa pois.

13

Käyttekö kuitenkin normaalisti töissä jne? Mulla aina ahmimiskausina vaikea liikkua ihmisten ilmoilla, juuri väsymuksen, mutta myös sen takia, että luulen, että näkyy päällepäin, että oon jotenkin sekaisia ja himoitsen vaan ruokaa.

ihmiset varmasti luulee, että olen ihan tyytyväinen itseeni. Joskus mässäilykausien jälkeen olen niin turvonnut, että todellakin näytän alkoholistilta; naama turvoksissa, sormet kuin nakit jne. Mielestöni silloin jotkut katsoo vähän oudosti, mutta en ole selitellyt mitään.

Jos sen tietäisin en varmasti olisi tässä kunnossa nyt...



Psykoterapiaan pääsin aikoinani masennuksen vuoksi ja siellä yritimme käydä läpi tätä ahmimista mutta mitään syytä ei löytynyt eikä helpotusta tilanteeseen.



Välillä menee ihan hyvin, jopa viikkoja kunnes syöminen taas rystäytyy käsistä. Yksin olo on kaikista pahinta... Eli sama homma kuin ap:lla kun mies lähtee illaksi pois kotoa hyökkään kauppaan ostan kaiken minkä jaksan kantaa ja syön ja syön kunnes tulee niin pahaolo että oikeastaan taju lähtee kankaalle. Välillä yritän oksentaa että olo helpottuisi, yleensä se ei onnistu yökkään vaan kauheesti että kurkusta alkaa tulla veristä limaa.



Kotona en voisi pitää oikeastaan mitään ruokaa koska kun syömisen himo iskee silloin kelpaa ihan mikä vaan, vaikka jäiset minimaissit tai kuiva näkkileipä. Yksin asuessa voisin ehkä tyhjiä kaappeja pitää mutta kun on toinen joka ei ole syömishäiriöinen niin pakko pitää kaapissa esim leipää jne.



Mieheni kärsii tästä varmasti koska näkee joka päivä itsetuhoni. Yrittää auttaa mutta mitään ei pysty koska päässäni on jokin pahasti niksahtanut syömisen kohdalta...



Mahalaukun poistoon yritin päästä mutta lääkärit eivät suostuneet koska sanoivat ettei hyötyä ahmimisongelmaisten kanssa, ahmivat kuulemma kuitenkin itsensä hengiltä tai ainakin venyttävät mahalaukun takaisin vanhoihin mittoihin...



Osastolle yritin päästä etten voisi syödä kun en pääsisi pois, eivät ottaneet koska olen terve nuori nainen... Painonvartijoissa roikun vähän väliä kunnes taas repsahdan ahmimaan...



Ruoka tekee elmästäni helvetin!



T: 16

Mä en ainakaan jaksa tehdä muuta kuin nukkua. Yhtenäkin päivänä nukuin 6 tuntia päikkäreitä ja selkä tosiaan petti tänään. Onneksi mies oli ottamassa kiinni. En osaa edes sanoa mitä olen syönyt tänään, koska syön jatkuvasti myös ihan tiedostamattani.

Syön niin kauan kun kaapissa on ruokaa, vaikka kuinka tekisi pahaa, sydän hakkaisi 200 ja verenpaine olisi pilvissä niin, että näkisin tähtiä ja se kipu kun sattuu kun syö vaikka on jo täynnä! Se on hirveä!!



Mulla kertyy kaikki rasva vatsan seutuun ja vatsan ympärys onkin 136cm ja vatsa painaa, siksi selkä ei jaksa kantaa.

Ei mulle tähän hätään tule mieleen mitään ruokahalua hillitsemään pyrkivää masennuslääkettä, mutta psykiatreilta pitäisi löytyä asiantuntemusta. Ei välttämättä ehkä jostain tk:sta, mutta yksityiseltä nyt ainakin. Tosin kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille, joten etsiminen voi olla ikävää. Enkä minä tarkoita, että välttämättä olisi kyse kliinisestä masennuksesta, mutta näin ihan maallikollekin tuollainen syöminen kuulostaa tietysti oireelta jostain, joka olisi hyvä saada hoidettua. Ja todennäköisesti psykiatreilta voisi löytyä ammattitaitoa. Ei kai siitä ainakaan haittaa olisi, mitä nyt maksavat sikana...



Toivottavasti kuitenkin apua löytyy!



t. 24

vaan tosiaan ahmimiskausien välilllä elelen ihan normaalia elämää. Muuta niin tutulta kuulostaa tuo, että vaikka jäiset pakastemaissit kelpaa. Mäkin tosiaan syön vaikka kuivaa makaronia, jos en jaksa keittää.

Muistan kun opiskeluaikana asuin kämmpisten kanssa ja en ollut ostanut itselle mitään, etten söisi, niin vaivihkaa söin heidän ruokia ja täydentelin sitten varastija häpeissäni. Samoin kerran, kun himo iski yhdeksän jälkeen, lähdin taksilla 3 km päähän huoltsikalle ostamaan ruokaa, kun oli pakko saada, enkä voinut ajatella muuta kuin niitä ruokia.

ahmisitte niitä. Ruisleipää, vissyvettä, marjoja.

kriisiterapeutilla tän syömishäiriön takia. Ei ne ole osanneet sanoa juuta eikä jaata koko asiaan. Ihmettelee vaan, että kuinka sä et oksenna tai ole syömättä kokonaan. Se vaan lisää epätoivoa kun tajuaa, että kukaan ei tajua. Lihoin kerran 12kg kahdessa kuukaudessa eikä psykiatri reagoinut muuten kuin merkitsemällä uuden painoni ylös.

13

selviää. Ei tätä kukaan normaali voikaan ymmärtää, kun ei itsekään tajua itseään :(

Pakkohan niille on ruokaa tehdä.

Itse olen kokeillut vaikka mitä masennus ym. lääkkeitä esim. se xenical tj joka tekee ulosteen rasvaripuliksi jos syö rasvaa... Ei ne sitä himoa estä, eikä se että maha menee ripulille estä mitään, mahtuupahan taas enemmän kun suoli välillä kunnon ripulilla tyhjentyy...



Paras lääke mitä olen käyttänyt on/oli seronil jota käytetään esim. bulimian hoidossa. Mutta senkin vaikutus tavallaan loppuu elimistöstä kun tarpeeksi kauan käyttää, siksi sen aina välillä lopetan ja aloitan uudestaan koska sen jälkeen taas vaikutuksen huomaa. Maksimi annostusta 80mg/vrk olen sitä jo pitkään syönyt.



T: 16

Kiitos pitkästä vastauksestasi!



Sympatiseeraan kaltaisiasi. Luulen, että ymmärrän hitusen siitä, mitä käyt mielessäsi läpi kun taistelet tämän asian kanssa.



Minullakin on ongelmainen suhde ruokaan. Tosin olen pystynyt pitämään painon joten kuten hallinnassa, olen aika liki normaalia BMI:tä. Olen lapsesta asti tottunut iloitsemaan ruuan kanssa, suremaan ruuan kanssa, lievittämään ahdistusta ruualla, ja tietysti syömään ihan huvikseen ja nälän pois pitämiseksi. Ruoka liittyy kaikkiin tunnetiloihini ja muistoihini jollakin tavalla. Joudun taistelemaan, että en alkaisi ahmia.



Olet siis n. 164 cm ja 160 kg ? Muistatko miltä tuntuu olla kevyempi? Millaista elämä oli silloin? Jos et muista, heitäpä selkääsi 20 kg:n paino (lastaa vaikka reppuun tarpeeksi tavaraa) ja pidä sitä tovi selässäsi. Kun heität tuon repun pois, huomaat miten paljon olois kevenee jo 20 kg:n pudotuksella. Miten upealta olo tuntuisikaan jos putoaisi 40 kg?!



Toki ymmärrän, että olet ihan varmasti ajatellut näitä samoja, kirjoittamiani ajatuksia jo monet kerrat itseksesi. Mutta miksi et pysty ryhtymään toimeen ja rajoittamaan syömistäsi? -Vastaus on psyykepuolella. Kunpa keksisit jonkun korvikekeinon tyydyttää syömisenhimo vaikka edes joka kolmannen syömiskohtauksen kohdalla. Sekin auttaisi jo paljon!



Olisiko olemassa mitään ohjattua tsemppiryhmää (muita kuin painonvartijat) reilusti ylipainoisille ihmisille? Löytäisitkö netistä vertaistukea?



Älä alistu odottamaan kuolemaa. Aivan varmasti on olemassa jokin keino, millä voit saada tämän sairauden kuriin. Se keino vaan pitäisi ensin keksiä :)



Tsemppiä kaikille syömishäiriön kanssa kamppaileville!!



7

Siis onhan ne psykiatritkin vain ihmisiä - harmi, ettei " sopivaa" , siis sellaista, joka olisi oikeasti tajunnut, ole sattunut kohdalle. :/

Minullakin painoindeksi lähellä normaalia, koska paastoan ahmimiskausin välillä, harrastan liikuntaa jne. Ahmimiskaudet kestää kahdesta päivästä yli kuukauteen, sitten viimeistään yleensä iskee se, että pakko tehdä jotain. Alan dieetille ja päätän, ettei koskaan enää. Mutta aina se piru tulee takaisin. Näytän paljon ikäistäni vanhemmalta ja luulen, että syynä on tuo jatkuva painon edestakaisin sahaaminen ja paastoamisen ja epäterveellisen roskaruuan mässäilyn vaihtelu. Surullista.

syömishäiriö. Neuroottisesta suhtautumisesta ruokaan sen huomaan. Ja sitten siitä, ettei esimerkiksi kahvin kanssa halua ottaa edes yhtä keksiä tai palaa suklaata. Samoin kuin alkoholistille, pienikin määrä ns. ei sallittua ruokaa voi laukaista syömiskierteen.