Pitääkö paniikihäiriötä hävetä, elikkä pitääkö ystävät mua " pöpinä" jos kerron siitä.

itse kärsin paniikkihäiriöstä ja olen avoimesti kertonut asiasta. Kaikille en kuitenkaan ole sen tarkemmin kuvaillut, lääkityksestä jne. Harkintakykyä kuitenkin suosittelen. Jaksamista ap!

Itse tunnet ystäväsi parhaiten ja sen, miten he mahdollisesti suhtautuvat. Avoimuus voisi olla paikallaan; se voisi avasta monen silmät. Mutta minä esim. en pysty asiasta puhumaan juuri kenellekään, ainoastaan äidilleni, jolla on sama vaiva.

Oma äitini on kokenut läheisten kautta vaikka mitkä paniikkihäiriöt, masennukset, ja muut ahdistukset, mutta ei vielä ole ottanut uskoakseen, että kyseessä ei olisi " luulotauti" tai joku " pöpitauti" . Ei enää vitsaile aiheesta, eikä hauku ketään ääneen, tukee, mutta viimeisenä ajattelee kuitenkin, että se on SILTI luulotautia, josta paranee jos lakkaa " luulemasta" . No, oikeassahan hän on tavallaan, mutta ei ihmiset joilla on paniikkihäiriö tai masennus, vaan voi lakata " luulemasta" . Kyllä se usein vaatii lääkitystä ja terapiaakin, tukea.