Varhaiskasvatuksen ihannointi
Päiväkoti on aikanaan ollut sitä varten että vanhemmat voivat käydä töissä/opiskella. Nykyään päiväkoti jota kutsutaan varhaiskasvatuksesksi on jokaisen oikeus.
Aikanaan vanhemmat hoitivat omat lapsensa kun taas nykyään suurin osaa tuo lapsensa hoitoon vaikka itse olisi kotona esim pienemmän sisaruksensa kanssa.
Miksi näin on? Lapsi on lapsi on se sitten syntynyt 80 -luvulla tai 2000-luvulla.
Ei pieni lapsi tarvitse virikkeitä eikä ikäistään seuraa. Ei tarvitse varhaiskasvatusta vaan omia vanhempiaan ja rauhallista elämää. Ihan perus asioita. Ei mitään mitä ei jokainen perhe voisi antaa.
Olen ollut päiväkodissa oarikymmentä vuotta töissä ja ei voi kun ihmetellä tätä nyky touhua. Vauvojen kanssa ollaan kotona ja isommat sisarukset ovat pitkät päivät täällä. Kun ne niin haluu olla
Voi kun te jotka ihannoitte tätä niin voisitte tulla katsomaan meidän arkea. Voisi mieli muuttua että tarviiko teidän maailman rakkain 1-2v tätä vai olisiko hyvä että hän saisi vielä kasvaa rauhassa ja aloittaa tämän hulabaloon myöhemmin?
Kommentit (13)
No sellainen provo sitten tällä kertaa
Mikäs päivä se tässä julkaistiin tulokset siitä kaksivuotisen eskarin kokeilusta? Siinähän todettiin että
1. jos lapsi on ollut 5-vuotiaana varhaiskasvatuksessa ja 6-vuotiaana eskarissa, hänen kouluvalmiutensa ovat samalla tasolla kuin 2-vuotisen eskarin käyneillä
2. jos lapsi on ollut 5-vuotiaana kotihoidossa ja 6 -vuotiaana eskarissa, 2-vuotinen eskari antaa selkeästi paremmat kouluvalmiudet
--> Suomen varhaiskasvatus on jo riittävän laadukasta verrattuna kotihiotoon
(ei mennä nyt sitten ryhmäkoko- ja resurssipula-asiaan tässä)
Voi kun olisi.
Tänne vaan kaikki haluaa tulla kun on niin ihanaa kun teette kaikkea ja lapset oppii täällä uusia juttuja. Ihan niitä samoja voi tehdä kotonakin ja kasvattaa ja pitää rajoja esim että pöydässä istutaan kun syödään.
Karu totuus on se että vanhemmat ei jaksa olla omien lasten kanssa. He eivät jaksa olla niitä aikuisia, kasvattajia, tylsiä rajojen asettajia joita lapsi tarvitsee. Nykyään on tosi vaikeaa olla kahden oman lapsen kanssa, siksi toinen on tuotava hoitoon.
Ap
Lisättävä vielä että kotona ei selvitä kahden lapsen kanssa mutta me super kasvattajat selvitään jopa 12 lapsen kanssa kun on pakko! Joo ja tämäkin on ihan totta; meillä kun välivuoro lähtee niin iltavuoro voi pahimmassa tapauksessa jäädä yksin 12 alle 3v kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olisi.
Tänne vaan kaikki haluaa tulla kun on niin ihanaa kun teette kaikkea ja lapset oppii täällä uusia juttuja. Ihan niitä samoja voi tehdä kotonakin ja kasvattaa ja pitää rajoja esim että pöydässä istutaan kun syödään.
Karu totuus on se että vanhemmat ei jaksa olla omien lasten kanssa. He eivät jaksa olla niitä aikuisia, kasvattajia, tylsiä rajojen asettajia joita lapsi tarvitsee. Nykyään on tosi vaikeaa olla kahden oman lapsen kanssa, siksi toinen on tuotava hoitoon.
Ap
Taas yksi hoitaja, jolle työt ei napostele.
Kyllä olisi kaikille parempi yhteiskunnasta yksilöön, kun lasten äidit olisivat kotona hoitamassa OMIA lapsiaan kunnes koulu alkaa 7-v.
Ei ole mitään aitoa tarvetta "kouluttaa" tai "yhteiskasvattaa" lapsia akateemisesti ennen koulua.
Varhaiskasvatuksen akateeminen koulutus on siis ihan turhaa touhua.
Lapset voisivat ihan päivänselvästi paremmin jos saisivat olla kotona koulun aloittamiseen asti.
Eikä tulisi mitään turhaa lääkärissä ramppaamista korvatulehduskierteiden ym yhteydessä.
Äidit kotiin lapsia hoitamaan ja pois työelämästä. Miehille kunnon palkka työstään niin että se riittää perheen elatukseen.
Provohan tämä taas on mutta vastataan nyt silti.
Ensinnäkin kuten ap aivan hyvin tietää, kaikki kodit eivät ole rauhallisia ja lapsen tarpeita tukevia. Saati, että tuettaisiin lapsen kognitiivista kehitystä.
Toisekseen jos se työ päiväkodissa on niin kamalaa, mikset hae muuta työtä?
Kolmanneksi päiväkodin tätien vinkuminen tällä palstalla on niin turhaa. Se ei auta yhtään mitään. Jos työolot ovat kurjat, henkilöstöä liian vähän ja palkka huono niin TEHKÄÄ asialle siten kuin työelämässä normaalisti toimitaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olisi kaikille parempi yhteiskunnasta yksilöön, kun lasten äidit olisivat kotona hoitamassa OMIA lapsiaan kunnes koulu alkaa 7-v.
Ei ole mitään aitoa tarvetta "kouluttaa" tai "yhteiskasvattaa" lapsia akateemisesti ennen koulua.
Varhaiskasvatuksen akateeminen koulutus on siis ihan turhaa touhua.
Lapset voisivat ihan päivänselvästi paremmin jos saisivat olla kotona koulun aloittamiseen asti.
Eikä tulisi mitään turhaa lääkärissä ramppaamista korvatulehduskierteiden ym yhteydessä.
Äidit kotiin lapsia hoitamaan ja pois työelämästä. Miehille kunnon palkka työstään niin että se riittää perheen elatukseen.
Mitäs tapahtuu opettajille, lääkäreille, juristeille, kätilöille, sairaanhoitajille jne? Miehet vaan asialle?
On paljon lapsettomia naisiakin, voivathan he hankkia ammatin tai pari ja käydä töissä niin paljon kuin sielu sietää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olisi kaikille parempi yhteiskunnasta yksilöön, kun lasten äidit olisivat kotona hoitamassa OMIA lapsiaan kunnes koulu alkaa 7-v.
Ei ole mitään aitoa tarvetta "kouluttaa" tai "yhteiskasvattaa" lapsia akateemisesti ennen koulua.
Varhaiskasvatuksen akateeminen koulutus on siis ihan turhaa touhua.
Lapset voisivat ihan päivänselvästi paremmin jos saisivat olla kotona koulun aloittamiseen asti.
Eikä tulisi mitään turhaa lääkärissä ramppaamista korvatulehduskierteiden ym yhteydessä.
Äidit kotiin lapsia hoitamaan ja pois työelämästä. Miehille kunnon palkka työstään niin että se riittää perheen elatukseen.
Jei, naiset nyrkin ja hellan väliin ja heti!
Lapsi saattaa jopa viihtyä hoitopaikassa! Eikä se tarkoita, että kotona olisi asiat huonosti.
Kotihoito taitaa olla usein aika sisäänlämpiävää vanhempien tai vaikka isovanhemman seurassa.
Mä en vingu vaan ihmettelen miksi ihmiset ei halua olla omien lasten kanssa jos siihen on mahdollisuus.
Mä pidän työstäni ja meillä on ihana työyhteisö. Näitä asioita on hyvä välillä vaan nostaa esille esim sen että me tehdään vajaalla miehityksellä ihan joka ikinen päIvä. Lapset ovat niin pitkiä päiviä hoidossa ettei meidän työajat voi niitä kattaa. Ja tämä on siis ihan mahdollista lain mukaan. Onneksi julkisuuden henkilötkin ovat ruvenneet puhumaan asiasta. Jos vaikka saataisiin lakiin muutos.
Ap
En jaksa lukea, mutta anteeksi kuka sitä ihannoi?