Miksi omaishoidon palkkio ei nouse?
Viralliset lähteet sanoo: 1. tammikuuta 2026 lähtien omaishoidon tuen vähimmäispalkkio on 530 euroa kuukaudessa.
Kivaa että näitä ongelmia korjataan, vain paperilla, ei valvomalla että muutokset myös toteutetaan. Asia jää hyvinvointialueiden itse päätettäviksi, eikä heitä kiinnosta. Ne ongelmat voidaan sitten taas ignoorata jonnekin hamaan tulevaisuuteen.
Nousun olisi pitänyt olla täällä Keski-Suomessakin 57,85€/kk, mutta ei nousseetkaan yhtään. Nostolla sanottiin pyrkimyksenä olevan se että omaishoitajat pärjäisivät paremmin (ilman muita tukia). Verojen ja eläkemaksun jälkeen palkkiosta jää reippaasti alle 400€/kk, joten loput toimeentulosta maksatetaan Kelalla, sysäämällä omaishoitajat työkkärin asiakkaiksi huolimatta siitä ettei monikaan heistä voi työllistyä 24/7 omaishoitajuuden lisäksi, mutta on pakko toimia näin koska se on se ensisijainen tuki kaikilla.
Omaishoitajat säästävät työllään meiltä palkkiotaan moninkertaisia summia, sen sijaan että omaishoidettavat olisivat yhteiskunnan hoidettavana. Koko sosiaali- ja terveydenhuolto kaatuisi siihen jos omaishoitajat yhtäkkiä lopettaisivat työnsä ja hoidettavat pitäisi sijoittaa hoitopaikkoihin joita ei edes ole. Silti arvostus on tätä luokkaa.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Mikä on paras hyvinvointialue omaishoidon tuen ja palvelujen kannalta?
Aika karua jos ihmisten pitää valita asuinalueensa sen perusteella missä saa palkkaa millä tulee nipinnapin toimeen.
Siis tuo korotus on pelkkä suositus, ei edes kehotus? Hyvinvointialueet viittaa vaan kintaalla jos ei ole lakimääräisesti pakko kohdentaa enemmän varoja mihinkään. Mieluiten eivät tietenkään maksaisi mitään.
Täällä maksetaan omaishoidon palkkio joulukuulta vasta tammmikuun 15.päivä. Ei siinä ole vielä korotusta. Korotus tulee vasta tammikuun palkkioon, maksetaan helmikuussa.
Mikä on paras hyvinvointialue omaishoidon tuen ja palvelujen kannalta?