Onko USA esimerkillinen valtio?
Monessa Yhdysvaltain uutisohjelmassa useat kommentaattorit mainitsevat usein, kuinka USA edustaa jonkinlaista esimerkkiä muulle maailmalle. Tuo lausahdus ja uskomus on aina särähtänyt minulla korvaan. En ole milloinkaan pitänyt USA:ta minkäänlaisena esimerkkinä, kuinka maan politiikassa tulisi toimia tai ihmisiä kohdella - päinvastoin.
Pidätkö sinä USA:ta jonkinlaisena esimerkillisenä valtiona, jota kannattaa katsoa ylöspäin?
Kommentit (7)
Roistovaltio nykyään, seuraukset tulee jättämällä.
SK kirjoitti:
Kyllä Yhdysvallat on mielestäni monella tapaa esimerkillinen maa. USA:n historiallisesti uraauurtava perustuslaillinen demokraattisuus, liberaaliin ideologiaan etnisyyden sijaan pohjautuva valtio, aktiivinen vapaakaupan puolustaminen ja globaali markkinavetoinen kulttuuri ovat mielestäni hienoja asioita. Nuo myös näkyvät taloudellisessa, kulttuurillisessa ja teknologisessa menestyksessä.
Eli juuri ne asiat joista he parhaillaan irtautuvat?
Se on liittovaltio. Hajoileva sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Roistovaltio nykyään, seuraukset tulee jättämällä.
Nykyään? Eiköhän ole ollut koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
SK kirjoitti:
Kyllä Yhdysvallat on mielestäni monella tapaa esimerkillinen maa. USA:n historiallisesti uraauurtava perustuslaillinen demokraattisuus, liberaaliin ideologiaan etnisyyden sijaan pohjautuva valtio, aktiivinen vapaakaupan puolustaminen ja globaali markkinavetoinen kulttuuri ovat mielestäni hienoja asioita. Nuo myös näkyvät taloudellisessa, kulttuurillisessa ja teknologisessa menestyksessä.
Eli juuri ne asiat joista he parhaillaan irtautuvat?
Jep. Jenkkien irtautuminen noista asioista ei olisi mikään uutinen tai päivänpolttava puheenaihe, jos nykymeno ei juuri eroasi entisestä.
Trumpin kautta alkaa kullatut valkoisen talon huoneet Putinin huoneet näyttää aika minimalistisilta.