Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen tullut elämässä monta kertaa hylätyksi - saako tätä kierrettä ikinä katsaistua?
14.01.2026 |
Minulla on paljon hylkäämiskokemuksia taustallani.
-Alakouluikäisenä kaverit hylkäsivät minut, kun muutin 4 km päähän ja toisen koulupiirin alueelle eli koulu vaihtui. Syyksi sanoivat suoraan, että muutan pois ja siksi kanssani ei haluta olla.
-Lapsuuden paras ystäväni sai kaveriporukan, johon minutkin otettiin mukaan (olin hieman muita vanhempi). Minut jätettiin kaveriporukan ulkopuolelle, kun toiset pelkäsivät luokan poikien kiinnostuvan minusta.
-Lukiossa yksi kaveriporukasta käänsi muut minua vastaan. Jäin yksin.
-Ainoa lapsuudesta säilynyt pitkäaikainen ystävä lakkasi pitämästä aikuisena yhteyttä minuun ja muihin läheisiinsä, kun tapasi sairaalloisen mustasukkaisen miehen.
-Ensimmäinen aviomieheni petti ja jätti, asia tuli minulle yllätyksenä.
-Pari kaveria hylkäsi minut, kun menin naimisiin ja tulin raskaaksi (vannoutuneita veloja, jotka eivät halua olla missään tekemisissä lasten kanssa).
Sanomattakin selvää, että pelkään aina tulevani kaverisuhteissa hylätyksi. Tavallista on, että alkuun joku kiinnostuu minusta kovasti, sellainen "kaveri-ihastus" ja haluaa viettää kanssani paljon aikaa. Sitten minuun kyllästytään ja yhteydenpito/näkeminen vähenee. Muutun lähinnä olkapääksi, jolle vuodatetaan whatsapp-viestillä omat murheet ja minun kuulumisiini ei kunnolla vastata.
Mitä teen väärin, kun en onnistu saamaan itselleni pysyviä ystäviä? Ja kun joku kysyy, niin olen ihan "tavallinen" työssäkäyvä perheenäiti.
Kommentit (22)
Mulla ei ole yhtään kavereita. Kannattaa keksiä kivaa tekemistä ja olla vain yksin. Säästyy paljolta silloin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin olet mikään kamala ihminen, koska olet onnistunut elämän aikana löytämään uusia kavereita ja ystäviä. Niiden pitäminen näyttää vain olevan ongelma.
On kokemusta. Opin silloin olemaan ja nauttimaan yksinäisyydestä
Samat kokemukset ite vielä lapseton sinkku (ja työtön) niin on tää ikävää. Ite oon sellainen että oon aina luullu ystävyyssuhteiden kestävän mut alkaa mennä usko. Se yks joka ei olis hylännyt mua niin valitettavsti kuoli tällei nuorena. Eli ymmärrän täysin
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään kokemusta vastaavasta?
Ap
On kyllä vaikka kuinka paljon. Niin paljon etten halua edes muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa, tosin aviomiestä ei ikinä ole ollutkaan mutta ghoustaavia tai muuten petollisia tapailu- ja seurustelukumppaneita ihan omiksi tarpeiksi. Korona-aikana meni sitten se viimeinen kaverisuhde eli yhtäkkiä vaan mun puheluihin / viesteihin ei vaan enää vastannut. Ja ei, hän ei ole kuollut.
En tiedä onko tämä varsinaisesti ratkaisu, mutta erakoituminen on oma valintani ja estää vastaavat kokemukset jatkossa. Etenkin tuo oli nuorempana aivan kauheaa kun ykskaks yllättäen vaan pullautetaan porukasta pois, käännetään selkä ja aletaan vielä mustamaalaamaankin.
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa, tosin aviomiestä ei ikinä ole ollutkaan mutta ghoustaavia tai muuten petollisia tapailu- ja seurustelukumppaneita ihan omiksi tarpeiksi. Korona-aikana meni sitten se viimeinen kaverisuhde eli yhtäkkiä vaan mun puheluihin / viesteihin ei vaan enää vastannut. Ja ei, hän ei ole kuollut.
En tiedä onko tämä varsinaisesti ratkaisu, mutta erakoituminen on oma valintani ja estää vastaavat kokemukset jatkossa. Etenkin tuo oli nuorempana aivan kauheaa kun ykskaks yllättäen vaan pullautetaan porukasta pois, käännetään selkä ja aletaan vielä mustamaalaamaankin.
Tämä ghostaaminen on nykyään maan tapa. En todellakaan ymmärrä miten tästä kansasta voidaan saada tulos että Suomi on maailman onnellisin maa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se loppuu heti, kun lakkaat arvottamasta itseäsi kaveripiirisi kautta. Oot arvokas ihan itsenäsi, et sen mukaan missä porukassa pyörit. Ja kun katsot ympärillesi, ei se porukka vaan yksittäiset tuttavat, joiden välillä voit sukkuloida! Ei mullakaan ole ollut ns porukkaa ikinä, mutta tunnen paljon yksittäisiä ihmisiä ja eri piireistä, eri ammateista. Mulla on aina joku tuttu jossain, voin mennä minne vaan ja aina on joku. En ole riippuvainen yhdestä ryhmästä, vaan saan aikalailla tehdä oman pään mukaan. Ja kyllä, ne ihmiset vaihtuu ja uusia tulee tilalle. Hengaan niiden kanssa, jotka just sillä hetkellä resonoi eniten. Mun ei tarvii olla kiinni samoissa ihmisissä, jos mielenkiinnon kohteet, elämäntilanne tai mikää muu vaihtuu. Ja olen näin oppinut valtavasti asioita, ihmissuhteista ja itsestäni.
On kokemusta enkä usko että saa mitenkään katkaistua tai estettyä. Tietty ainahan sitä voisi yrittää olla jatkossa aina itse se hylkääjämulkku eli ennakoida hyvissä ajoin mutta vähemmällä pääsee eikä tarvitse alentaa itseään toimimaan vieraalla tavalla kun ei päästä ketään naamatuttua läheisemmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta. Opin silloin olemaan ja nauttimaan yksinäisyydestä
Itsekin opin olemaan yksinäinen, mutta en tästä vieläkään voi väittää nauttivani. Voittaa kyllä nuo hylkäyskokemukset ihan 100-0 mutta kai niitä aivan normaaleitakin ihmissuhteita on olemassa ja saatavilla.
Vähän vastaavia kokemuksia on. Ei ole ystäviä ja nyt työttömänä. Minulla on aika paljon autismikirjon piirteitä, en usko kuitenkaan että voisin saada diagnoosia. Olen tullut monessa työpaikassakin kiusatuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä tai ainakaan itse on tiedä miten se tehdään. Paitsi tietty tällä, ettei enää anna kenellekään mahdollisuutta hylkäämiselle eli valitsee 100% yksinäisyyden mutta tätä vastausta et varmastikaan hakenut.
Vierailija kirjoitti:
Se loppuu heti, kun lakkaat arvottamasta itseäsi kaveripiirisi kautta. Oot arvokas ihan itsenäsi, et sen mukaan missä porukassa pyörit. Ja kun katsot ympärillesi, ei se porukka vaan yksittäiset tuttavat, joiden välillä voit sukkuloida! Ei mullakaan ole ollut ns porukkaa ikinä, mutta tunnen paljon yksittäisiä ihmisiä ja eri piireistä, eri ammateista. Mulla on aina joku tuttu jossain, voin mennä minne vaan ja aina on joku. En ole riippuvainen yhdestä ryhmästä, vaan saan aikalailla tehdä oman pään mukaan. Ja kyllä, ne ihmiset vaihtuu ja uusia tulee tilalle. Hengaan niiden kanssa, jotka just sillä hetkellä resonoi eniten. Mun ei tarvii olla kiinni samoissa ihmisissä, jos mielenkiinnon kohteet, elämäntilanne tai mikää muu vaihtuu. Ja olen näin oppinut valtavasti asioita, ihmissuhteista ja itsestäni.
No ei mullakaan mitään kaveriporukkaa koskaan ole ollut vaan nimenomaan yksittäisiä tuttuja ja kavereita eri yhteyksistä. Yhtä kaikki sama juttu eli yhtäkkiä vaan en enää olekaan tervetullut seuraan tai viesteihini/puheluihini ei vastatakaan ja sitten jos edelleen törmätään niin toinen on kuin ei koskaan olisi tunnettukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän vastaavia kokemuksia on. Ei ole ystäviä ja nyt työttömänä. Minulla on aika paljon autismikirjon piirteitä, en usko kuitenkaan että voisin saada diagnoosia. Olen tullut monessa työpaikassakin kiusatuksi.
Kiusaaminen tai vielä tarkemmin porukasta ulos sulkeminen on itselle ihan normia eli se tapahtuu aina ennemmin tai myöhemmin. Sen vielä jotenkin sietääkin, mutta siihen valitettavan usein kuuluu pskanjauhaminen ja ihan ihmejuttujen keksiminen ja levittely. Itsekin olen tuota mahdollista autismikirjoani miettinyt osasyyksi (ja varmaan miljoonaa muutakin juttua) mutta en sitten tiedä kun enhän minä niinkään tulkitse muita väärin vaan minä mitä ilmeisimmin olen se joka tulkitaan jotenkin väärin. Joissain tapauksissa en tosin usko sen olleen mikään tulkintavirhe vaan ihan tarkoituksellista mutta syytä sille en uskalla arvailla.
Jokin mussa vaan on ilmeisesti sellaista, että mulle pitää näyttää ns kaapin paikka vaikka en edes ole mikään johtajatyyppinen saati että haastaisin muita.
Se sattuu viimeisen kerran, kun se sattuu eniten. Sen jälkeen et välitä enää.
Sympatiat sulle aloittaja.
Mulla myös samoja kokemuksia.
Paras kaveri hylkäs 3lk:lla. Syy jäi epäselväksi. Pari vuotta myöhemmin samanlainen tapahtuma taas, tosin eri ihminen kyseessä. Kakkosella yks kaveri käänsi mulle selkänsä ja alkoi kiusaamaan. Oli muutakin vielä.
Jouduin lisäksi koulukiusatuks niin ala- kuin yläasteella.
Yläasteelle mennessä hiipu välit pariin kaveriin, jotka jäi alakouluun vielä. Lisäks yks hyvä kaveri muutti satojen kilsojen päähän ja katkasi välit. Oli yks muukin tapaus, johon tutustuin harrastuksessa. Nähtiin vuoden ajan ja sit pam, koskaan ei enää sopinut.
Yläkoulun lopussa sain yhden kaverin taas harrastuksesta ja parin vuoden kuluttua vaihtoi mut "parempiin" kavereihin.
Sit oli välissä "parempaa aikaa". Sain kavereita lukiosta ja yliopistosta. Sit sairastuin vaikeesti opintojen loppumetreillä ja yllättävän moni "hyvä" kaveri katos kuin tuhka tuuleen.
Listaa voisi vielä jatkaa, mutta taidan lopettaa tähän. Sen verran lisään kuitenkin, että kihlattuni hylkäsi myös mut, kun mun sairaus paheni. Samoin siskoni, kun en voinut enää nähdä hänen ehdoilla SAIRAUTENI vuoksi.
Nykyään mulla on 1 ystävä, kenelle voin soittaa vaikka keskellä yötä. Muutaman tyypin kanssa kysellään kuulumisia ehkä kerran vuoteen. Vanhemmat on elossa ja äidin kanssa oon tekemisissä, mut isästä joudun pysyyn kaukana oman turvallisuuden vuoksi.
"Kiusaaminen tai vielä tarkemmin porukasta ulos sulkeminen on itselle ihan normia eli se tapahtuu aina ennemmin tai myöhemmin. Sen vielä jotenkin sietääkin, mutta siihen valitettavan usein kuuluu pskanjauhaminen ja ihan ihmejuttujen keksiminen ja levittely. Itsekin olen tuota mahdollista autismikirjoani miettinyt osasyyksi (ja varmaan miljoonaa muutakin juttua) mutta en sitten tiedä kun enhän minä niinkään tulkitse muita väärin vaan minä mitä ilmeisimmin olen se joka tulkitaan jotenkin väärin. Joissain tapauksissa en tosin usko sen olleen mikään tulkintavirhe vaan ihan tarkoituksellista mutta syytä sille en uskalla arvailla.
Jokin mussa vaan on ilmeisesti sellaista, että mulle pitää näyttää ns kaapin paikka vaikka en edes ole mikään johtajatyyppinen saati että haastaisin muita."
Et kerro,miten tämä asbergerpiirteisyys sinussa mahdollisesti ilmenee? Miten se yleensä siis on havaittavissa, kertoisiko joku?
Oletko suorasukainen ja sanot mitä ajattelet? Näetkö ihmisten teennäisen ja usein ilkeämielisen käytöksen läpi ja reagoit siihen? Oletko tunneherkkä, tuntosarvet pystyssä sosiaalisissa tilanteissa? Oletko lukutoukka tai muuten ns. sisäänpäinkääntyvä, itsekseenkin viihtyvä syvällisempi pohdiskelija tai tutkijaluonteinen? Oletko sosiaalisissa tilanteissa huono tunnistamaan hienovaraisia vihjeitä tai et välitä niistä,jännitätkö liikaa tai aistitko ilmapiiriä ja asenteita liiaksi?
En tiedä, miksi toiset joutuvat kiusaamisen ja silmätikkuna olon kohteiksi, mutta usein on kai kyse ainakin siitä, että ympärillä olevat henkilöt aistivat sinussa jonkin haavoittuvuuden,jota eivät voi itsessään sietää tai taito/kyky jota voivat käyttää hyväkseen-vaihtoehtoisesti annat itsestäsi liikaa muille ja kun sinusta ei enää ole hyötyä(joko sosiaalista,ammatillista tai ihan vaikka ideoiden ja oivallusten kautta saatavaa), sinut heitetään sivuun ja nauretaan ilkeästi päälle. Yksi vaihtoehto on se,että olet ominaisuuksinesi oikeasti uhka joillekin ihmisille, joilla on aivan järkyttävän heikko itsetunto tai himo päästä päälliköksi :) Tällainen on täysin perisuomalaista "sosiaalista" pas ka kulttuuria, josta itsekkin olen kärsinyt koko elämäni. Itse en enää halua ystäväytyä kenenkään kanssa, keneenkään en enää luota ja olen opetellut viihtymään omien erikoisuuksieni ja harrastusteni kanssa yksin; kun porukka vähenee, pidot paranee, sanotaan. Ihminen on ihmiselle susi, narsisti on narsisti-sinussa ja muissa samaa kokeneissa ei ole mitään vikaa-ympäristössä yleensä on paljonkin.
Se on ihan vain elämää. Sinulla on kuitenkin kyky luoda uusia ihmissuhteita.
Multa on suurin osa läheisistä kuollut. Ei estä tutustumasta uusiin ihmisiin, eikä syventämästä suhteita vanhojen kanssa.
Nämä ovat todella surkeita tarinoita ja tuttuja omastakin elämästäni. En oikeasti kestä sitä vielä yksinäisempää vanhuutta, joka mua on odottamassa. Ja teille "se oikea ilmestyy, kun kaikkein vähiten odotat" - tyypeille, ei kyllä tasan tarkkaan ilmesty. Ennen viimeisintä eksääni olin 9 vuotta sinkkuna ja eksä jätti mut kuin nallin kalliolle 9 kuukauden seurustelun jälkeen. Ei kyllä mene tasan nallekarkit tässä maailmassa. Onneksi pääsen jonkin ajan kuluttua mullan alle toivottavasti, suvussa on ollut infarkteja jo lähes minun ikäisilläni ihmisillä. Toivossa on hyvä elää.
Alue: Aihe vapaa
Kenelläkään kokemusta vastaavasta?
Ap