Lue keskustelun säännöt.
Pääseekö huonon lapsuuden vaikutuksista ja traumoista koskaan aidosti eroon?
14.01.2026 |
Olen vasta viime aikoina tajunnut miten rankka koko lapsuuteni oli. Varhaislapsuuden muistot on vanhempien riitelyä enkä edes tiedä mitä kaikkea siellä on tapahtunut. Kuulin vasta viime vuonna eräältä sukulaiselta että minut on ilmeisesti jätetty ihan siis vauvana ja taaperona pitkiksi ajoiksi yksin. Minulla on fyysinen poikkeama, jonka olen myös vasta nyt tajunnut johtuvan varmaan laiminlyönnistä lapsuudessani. Kumpaakaan vanhemmistani ei kiinnostanut viettää kanssani aikaa oikein ikinä. Sitten tuli ero, ihan järkyttävän huono ja jouduin heittopussiksi vanhempien välillä. Myös kodin ulkopuolella tapahtui asioita jotka kummittelevat mielessäni tähän päivään asti.
Ala-asteella kiusattiin rajusti, yläasteella kiusaaminen helpotti mutta tuli muita ongelmia.
En edes jaksa listata kaikkea. Rankinta tässä on se että kummallakaan vanhemmallani ei ole ongelmaa minkään päihteen kanssa eikä ilmeisesti suurempia mielenterveysdiagnooseja, vaan molemmat ovat opiskelleet ja pitäneet vakaat työt kymmeniä vuosia. Silti lapsuudessani on tapahtunut kaikkea mikä kuulostaa ihan jonkun paantuneen narkkiperheen sekoilulta. Siis esimerkiksi yhteen aikaan lapsuudessani äitini hillosi roskapusseja vessaan, kun ei jaksanut viedä niitä ulos. Meillä oli pahimmillaan alakerran vessassa oikeasti kymmeniä, aivan kuolemalle lemunneita viikkoja vanhoja roskapusseja. Samaa aikaa tämä piti muun kodin tiptop kunnossa, ja oli aivan maanisen tarkka omien vaatteidensa siisteydestä.
Tämä on aiheuttanut sen että olen oireillut aina, ja muutama ihan arkinen asia laukaisee minulla aina hirveät muistoflashbackit ja viikkoja tai kuukausia kestävän huonomman kauden. Tavallaan olen normaali ihminen parisuhteella ja työllä, toisaalta ihan sekaisin. Onko kukaan kuntoutunut oikeasti lapsuuden aiheuttamista ongelmista?
Kommentit (11)
Menneisyys itsessään ei muutu miksikään, mutta omaan suhtautumiseen voi vaikuttaa. Ihminen voi myös valita, jääkö loppuelämäkseen traumojen hallitsemaksi vai järjestääkö elämään muuta sisältöä ja uusia kokemuksia. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, ettei ihminen kykene suuntautumaan tulevaan. Se on menetys ihan kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaan täysin pääse koskaan mutta asian kanssa voi tulla jotenkin sinuiksi. Mutta jos siellä lapsuudessa on vakavaa kaltoinkohtelua niin kyllä se saattaa vaikuttaa ihmisiän tietyllä tavalla.
Niiden kanssa voi oppia elämään riittävän hyvää elämää.
Kehityksellinen trauma jättää hermostoon pysyvät jäljet, mikä sitten heijastuu erilaisina lapsena ja nuorena kehittyneinä sopeutumina. Ne olivat hyödyllisiä silloin, kun uhka - oli se sitten emotionaalinen tai fyysinen- oli päällä, koska lapsena ei ole valtaa omaan tilanteeseen ja joku sopeutumiskeino kuten vetäytyminen omaan kuplaan tai vanhemman herkkävaistoinen mielistely auttaa selviytymään ja sietämään.
Nämä selviytymiskeinot jäävät päälle ja aikuisena ne eivät enää auta selviytymään vaan estävät elämästä täysipainoista, onnellista elämää. Aikuisena eristäytyminen tai alistuminen ja ihmisten miellyttäminen ei toimi enää vaan vaikeuttaa.
Kannattaa miettiä, mihin tarpeeseen traumaoireet (sopeutumat) ovat syntyneet ja suhtautua niihin ymmärryksellä ja lämmöllä. Ne ovat auttaneet selviytymään joskus. Näistä reagointitavoista ei välttämättä pääse kokonaan eroon, mutta niiden vaikutus ja merkitys voi vähentyä.
Jos pystyy löytämään turvallisuuden tunteen elämässä ja vakuuttamaan kehonsa tunnetasolla siitä, että olet nyt aikuinen, jolla on valta eikä sinulle voi enää tehdä niitä asioita, joita lapsena, niin nämä reagointitavat voivat laantua. Kun ne tunnistaa ja havaitsee ja oppii rauhoittamaan itsensä ja tarkkailemaan kehoaa ja vireystilaansa, voi myös tunnistaa, kun joku alkaa "triggeröidä" ja pyrkiä rauhoittamaan ja turvaamaan itseään tilanteessa. Reaktiot ja trauman aktivoituminen saattavat jäävät, mutta ne voivat muuttua pienemmiksi ja hallittavammiksi.
Prosessi on pitkä eikä tosiaan suoraviivainen. Itsetuntemuksen lisääminen, kehollisuuden ja hermoston ymmärtäminen ja itsemyötätunto ovat tärkeitä. On hyvä myös hyväksyä, että matka toipumiseen voi olla epätasainen ja hyväksyä, että vaikeuttaa vaiheet elämässä myös aktivoivat enemmän puolustusmekanismeja. Homma ei ole on/offset ja edistymistä tapahtuu, vaikka joskus tulee hetkiä ja vaiheita, jolloin taantuu.
Valivalivalivaliuliuliuliuli............
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On aivan selkeää että vanhemmillasi on pahoja mielenterveysongelmia, niitä ihmiset usein yrittää salata, eikä hae apua, kun moni pelkää että oma maine menee siinä vaiheessa kun saa diagnoosin.
Mielenterveysongelmat eivät tarkoita sitä että ei pystyisi käymään töissä, jotkut kykenevät, jotkut eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös niitä ole maailmalla ja köyhissä maissa paljonkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumoista ei pääse eroon, mutta niitä voi oppia ymmärtämään, mistä ne johtuvat ja hyväldymääm että menneisyys on sellainen kuin se on ollut, eikä sitä voi muuttaa, voi antaa anteeksi vanhemmilleen ja kiusaajille ja pystyy elämään tulevaisuudessa niin että nämä asiat eivät paina mieltä.
Voi, mutta se vaatii paljon sisäistä työtä. Terapia olisi paras apu, yksin näitä on vaikea saada asettumaan. Ensiaskel on mennä lääkäriin ja kertoa kaikki. Hän laittaa lähetteen psykiatrille, joka arvioi tilanteen ja puoltaa kelan tukemaa psykoterapiaa, jos näkee aiheelliseksi. Käytännössä kaikki sen tuen saavat, jotka pääsee psykiatrin seulan läpi.