Luetelkaa fiktiivisiä hahmoja, jotka vaikuttavat aspergereilta
Kommentit (268)
Mr.Bean on itseasiassa mahdollisesti alien, mutta toki nepsykoodattu hahmo. Kuvastaa monen autistin kokemusmaailmaa: kuin olisi mätkähtänyt tänne ulkoavaruudesta ja yrittää vain parhaan taitonsa mukaan ymmärtää ympäröivää outoa maailmaa ja ihmisiä, ja monesti pyrkimyksestä sulautua joukkoon ja osallistua suorastaan rangaistaan koska ymmärsit jotain väärin tai et tiennyt jostain kirjoittamattomasta säännöstä.
Diagnosoimattomana autistilapsena katsoin Mr.Beanin tunnaria liikuttuneena, se missä kuoro laulaa ja hän mätkähtää taivaalta pimeälle kadulle ja lähtee hortoilemaan ympärille valokeilan alta. Ajattelin jo silloin että tuolta minusta tuntuu. Kuin olisin yksin ja hukassa tässä maailmassa. Surullista.
Joku sanoi että Niisku. Kirjoissa ja piirretyssä ei niin vahvasti, ennemminkin faktuaalinen, suorasanainen ja joskus jopa töykeä.
Uudessa Muumit animaatiosarjassa Niisku onkin sitten ihan kirjaimellisesti autisti ja sille on omistettu kokonainen jakso jossa hän selittää miten kokee maailman eri tavalla, ja Muumipeikko yrittää väkisin auttaa häntä yksinäisyyden kanssa. Niiskun ongelma on se että hän sanoo asioita jotka on tosia, mutta tahtomattaan tavalla joka loukkaa muita. Ja ei, loppuratkaisu ei ole se että Niisku muuttuu (eli maagisesti paranee autismistaan), ja kaikki on yhtäkkiä ylimpiä ystäviä ja vaapukkamehut kaivetaan esiin tätä juhlistamaan. Sanoisin että aihetta on käsitelty hyvin kypsästi lasten sarjaksi.
Peridot Steven Universesta. Toinen alien jumissa maapallolla.
Kaikki päähenkilöt seinfeld sarjasta.
Vierailija kirjoitti:
Peridot Steven Universesta. Toinen alien jumissa maapallolla.
Kaikki alienit ylipäänsä jotka yrittää sopeutua ihmisten keskuuteen eri leffoissa ja sarjoissa.
Esim. star trekin data, kolmas kivi auringosta sarjan päähenkilöt, etc.
Miehen puolikkaiden Herb Melnick.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa muumilaakson asukkaista on kyllä ihan autisteja.😅
Ja ihmiset ihan tyhmiä kun käyttävät vertausta "hänellä ei ole kaikki muumit laaksossa" Trumpista.
Taitaa sillä trumppelilla olla adhd
Oho, pitääpä katsoa uusista Muumi-jaksoista tuo Niiskun juttu. Näitä kommentteja lukiessa tulee kyllä vähän mieleen, että ihmisillä ei ole vankkaa käsitystä autismin oirekuvasta, vaan kaikki erilaiset/epämukavat hahmot lyödään samaan nippuun. Osalla mainitulla hahmoista on varmasti esim. mielenterveyden häiriöitä, traumoja ja muita neurokirjon poikkeavuuksia, muttei nimenomaan autismin kirjoa. Mutta tähän asti tervepäisimpänä säilynyt ketju autismista, jonka olen lukenut, kiitos kaikille keskustelijoille siitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Modernien miesten Pete
Matti myös.
Tuomaskin. Jarkko ja Mika ainoat ei-asmiehet sarjassa.
Mutta lähes kaikki savantit ovat kehitysvammaisia.