Maksaahan Jari Saario itse pelastusoperaationsa?
Toivon todellakin, että hän selviää ehjin nahoin ja mielin.
Mutta toivon myös, että minkään maan veronmaksajat eivät joudu maksamaan äärimmäisen kallista (ja vaarallista) pelastusoperaatiota.
Miksi? No hän ei ole mitenkään vahingossa joutunut merihätään tyhmästi yksin keskellä valtamerta vaan hän on tietoisesti itse sinne itsensä järjestänyt. Hänen soutelunsa on jonninjoutavaa huomionhakua, omalla hengellä leikkimistä. Lapsikin ymmärtää, että riskit on valtavat. On itse kovalla vaivalla jörjestänyt itsensä paikalle, ei ole mitenkään joutunut vahingossa sinne.
Eri asia jos olisi vaikka tekemässä jotain huipputärkeää tutkimusta, olisi siis töissä eikä vain seikkailemassa. Pelastajat ovat nyt sidottuina tuollaiseen älyttömään sijaintiin ja poissa sieltä missä onnettomuuksia sattuu oikeassa elämässä, pelastajat joutuvat myös itse vaaraan.
Toivottavasti pelastustoiminnan kustannukset on sisällytetty alkuperäiseen rahoitussuunnitelmaan, jonkinlaiseen vakuutukseen.
Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin mutta kustannukset sille, joka ne on aiheuttanut älyttömillä hankkeillaan.
Kommentit (929)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat jatkuvasti yhä itsekkäämpiä kokonaisuudessaan. Ja itsekkäimpien itsekkyys on jo häkellyttävällä tasolla.
Ei täällä maailmassa olla vain itseämme toteuttamassa eikä varsinkaan toisten kustannuksella.
Mutta sillä tavallahan valtaosa elää. Panokset ovat toki useimmiten pienempiä mutta harva täällä enää on virren sanoin "palvellen matkalla (=elämässä) muita".
Ja sen kyllä huomaa. Kaikessa. Nämä jariaarniot ovat vain pintakuohua joka nousee itsekkyyden suuresta valtamerestä, johon me kaikki olemme vaarassa hukkua.
Tiedäthän tässä puhuvasi ihmisestä joka on toiminut palomiehenä ja pelastussukeltajana kymmeniä vuosia ja laittanut itsensä satoja, jollei jopa tuhansia kertoja hengenvaaraan pelastaessaan muita?
Vierailija kirjoitti:
Kai se laitetaan edes töihin siellä laivalla?
Toivottavasti. Ja jos ei työnteko maita niin kermaperse vain niskaperse-otteella laidan yli.
No pelastettiinhan Al-Hol leiriläisetkin kustannuksia säästämättä vaikka hekin uhkarohkeasti viranomaisten varoituksista piittaamatta lähtivät vaaran paikkoihin. He vielä olivat trroristi järjestön toiminnassa mukana. Suomalaiset maksoivat.
Kukahan tästä ko pelastusoperaatiosta laskun maksaa. Järjetöntä touhua tällaisten riskien otto.
Kansainvälisillä merialueilla tapahtuvasta pelastustoiminnasta ei koidu pelastettavalle mitään kuluja. Siellä liikkujilla on velvollisuus auttaa, mikäli vain mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Huijari koko ukko.
Varustamo ehdottomasti kieltää kuvaamisen. Hehän saisivat siitä valtavasti hyvää julkisuutta, mutta he eivät missään nimessä halua sitä. Kuitenkin, tapahtuma on kuvattu työmiesten yläpuolelta. Eli laivalla ollut henkilö. Ja tämä tieto tuli hänelle aivan puuntakaa, että missään tapauksessa he eivät halua positiivista julkisuutta ollenkaan. Erikoista, mieti he kaikki olisivat voineet päästä linnan juhliin tanssimaan, mutta he eivät halua.
Jos vene kiinnostaa Jari Saarion Instagram tilillä on paljon kuvia veneen sisältä mittareista ym jos olette seurannut hänen matkaa siellä Myös Tiktokissa ja hänen facebook sivulla. Jopa ennen matkaa hän esitteli venettä,
Vierailija kirjoitti:
Ap, määrittele ihmishengen hinta!
Siis kiva että pelastettiin mutta voisi maksaa itse hinnan. Jos mä menen ulkomaille sekoilemaan ilman vakuutusta ja tarvin hoito/lennon kotiin niin maksaja olen minä. Sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Kansainvälisillä merialueilla tapahtuvasta pelastustoiminnasta ei koidu pelastettavalle mitään kuluja. Siellä liikkujilla on velvollisuus auttaa, mikäli vain mahdollista.
Mutta jos haluaa, saa maksaa. Ei kukaan kiellä. Kyllä varmasti haluavat.
Nämä merihätään itsensä saattaneet ovat kallista porukkaa. No vakuutus maksaa laitteet ja veneet. Mutta meripelastus on ilmaista. siis se maksetaan meidän verojamaksavien taskusta. Hienoilla ja myös huonoilla veneillä liikutaan uskaliaasti ja taidot eivät riitä. sitten ollaan hädässä.
minusta omavastuu kuuluisi näille veneilijöille jotka osittain ovat taitamattomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat jatkuvasti yhä itsekkäämpiä kokonaisuudessaan. Ja itsekkäimpien itsekkyys on jo häkellyttävällä tasolla.
Ei täällä maailmassa olla vain itseämme toteuttamassa eikä varsinkaan toisten kustannuksella.
Mutta sillä tavallahan valtaosa elää. Panokset ovat toki useimmiten pienempiä mutta harva täällä enää on virren sanoin "palvellen matkalla (=elämässä) muita".
Ja sen kyllä huomaa. Kaikessa. Nämä jariaarniot ovat vain pintakuohua joka nousee itsekkyyden suuresta valtamerestä, johon me kaikki olemme vaarassa hukkua.
Tiedäthän tässä puhuvasi ihmisestä joka on toiminut palomiehenä ja pelastussukeltajana kymmeniä vuosia ja laittanut itsensä satoja, jollei jopa tuhansia kertoja hengenvaaraan pelastaessaan muita?
Ja tästä syystä onkin pistänyt itsensä hengenvaaraan ja pelastajat myös.
Vierailija kirjoitti:
Jos vene kiinnostaa Jari Saarion Instagram tilillä on paljon kuvia veneen sisältä mittareista ym jos olette seurannut hänen matkaa siellä Myös Tiktokissa ja hänen facebook sivulla. Jopa ennen matkaa hän esitteli venettä,
Ja rahaa tulee noista tiktokeista.
Vierailija kirjoitti:
Jos vene kiinnostaa Jari Saarion Instagram tilillä on paljon kuvia veneen sisältä mittareista ym jos olette seurannut hänen matkaa siellä Myös Tiktokissa ja hänen facebook sivulla. Jopa ennen matkaa hän esitteli venettä,
Ainoastaan sponsoroitten nimet kiinnostaa, että tiedetään mitä vältellä.
Olkoon minkä lajin ammattilainen tahansa, mutta järjettömillä tempauksilla on usein kallis yhteiskunnallinen loppu.
Koko ajan tätä samaa henkilöä lööpeissä. Kas kun PS-puolue on nyt jäänyt ajatuksista.
Mutta Teemu Keskisarjan luento pitää muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat jatkuvasti yhä itsekkäämpiä kokonaisuudessaan. Ja itsekkäimpien itsekkyys on jo häkellyttävällä tasolla.
Ei täällä maailmassa olla vain itseämme toteuttamassa eikä varsinkaan toisten kustannuksella.
Mutta sillä tavallahan valtaosa elää. Panokset ovat toki useimmiten pienempiä mutta harva täällä enää on virren sanoin "palvellen matkalla (=elämässä) muita".
Ja sen kyllä huomaa. Kaikessa. Nämä jariaarniot ovat vain pintakuohua joka nousee itsekkyyden suuresta valtamerestä, johon me kaikki olemme vaarassa hukkua.
Tiedäthän tässä puhuvasi ihmisestä joka on toiminut palomiehenä ja pelastussukeltajana kymmeniä vuosia ja laittanut itsensä satoja, jollei jopa tuhansia kertoja hengenvaaraan pelastaessaan muita?
Kieltämättä en hoksannut. En seuraa niin tarkkaan tällaisia saati taustoja kun minua ei kiinnosta.
Ok, myönnän että jos hän on ollut hyvin epäitsekkäässä ja kunnioitettavassa ammatissa, niin tuskin on luonteeltaan erityisen itsekäs.
Mutta tällainen teko, lähteä tietoisesti ei hyväntekeväisyyden takia vaan henkilökohtaisen julkisuuden ja rahan perässä vaaraan samalla vaarantaen myös pelastajansa, on mielestäni edelleen itsekäs teko.
Vierailija kirjoitti:
Ap, määrittelepä jo ihmisen hinta!
Tosi helppoa, Saariot kertovat paljonko haluavat maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat jatkuvasti yhä itsekkäämpiä kokonaisuudessaan. Ja itsekkäimpien itsekkyys on jo häkellyttävällä tasolla.
Ei täällä maailmassa olla vain itseämme toteuttamassa eikä varsinkaan toisten kustannuksella.
Mutta sillä tavallahan valtaosa elää. Panokset ovat toki useimmiten pienempiä mutta harva täällä enää on virren sanoin "palvellen matkalla (=elämässä) muita".
Ja sen kyllä huomaa. Kaikessa. Nämä jariaarniot ovat vain pintakuohua joka nousee itsekkyyden suuresta valtamerestä, johon me kaikki olemme vaarassa hukkua.
Tiedäthän tässä puhuvasi ihmisestä joka on toiminut palomiehenä ja pelastussukeltajana kymmeniä vuosia ja laittanut itsensä satoja, jollei jopa tuhansia kertoja hengenvaaraan pelastaessaan muita?
Kieltämätt
Jos ei kiinnosta, niin sitten ei ehkä kannata kommentoida sellaiseen asiaan mistä ei tiedä mitään? Hänen pelastajat eivät nousseet 200m aluksestaan pois (eivät olleet siis missään normaalia heidän työtään ylittävässä vaarassa), vaan laskivat hänelle mereen verkon ja köysiä, jolla vinssi nosti hänet verkossa ylös. Kukaan laivalta ei mennyt mereen tms. Muuten tosiaan oli vaan kyse heidän työstä, johtaa merenkulussa olevaa alusta ja vastata siitä. Enkä usko hänen lähteneen rahan tai julkisuuden takia tuonne, hän rahoitti koko reissun omilla säästöillään ja isolla pankkilainalla jonka hän itse otti ja muistaakseni 1/3 kassasta tuli sponsoreilta. Joten hän varmasti enemmänkin ottaa tässä itse rahallisestikin takkiin ja jos olisit tutustunut kaveriin mitenkään, niin hän haluaa ennen kaikkea soutaa ja haastaa itseään. Julkista sometiliäkin hän tekee sen takia, että tykkää olla ihmisten kanssa tekemisissä ja samalla tavalla kuin kuka tahansa muu someammattilainen rahoittaa sillä omaa unelmaansa samalla, kun soutaa. Hänellä oli myös kaiken kattava SAR vakuutus ja meripelastuslaki määrittää nämä säädökset kuka maksaa mitäkin, eikä hän voi niitä itse määritellä, se on lakisääteistä. Jos varustamo haluaa jonkun korvauksen voivat ne hakea sitä hänen vakuutuksen myöntäneeltä vakuutusyhtiöltä.
Vierailija kirjoitti:
Kansainvälisillä merialueilla tapahtuvasta pelastustoiminnasta ei koidu pelastettavalle mitään kuluja. Siellä liikkujilla on velvollisuus auttaa, mikäli vain mahdollista.
Auttaa toki, mutta kulut pitäisi laskuttaa siltä tuuhiolta joka itsensä sinne ongelmiin tietoisesti hankki. Tässä tapauksessa vieläpä oli kaikkien arvioiden mukaan 100% todennäköisyys että noin käy.
Tai vielä tarkemmin sanottuna tuollaisen pitäisi itse tajuta omaehtoisesti korvata kulut kaikille osapuolille. Mutta itsekäs mikä itsekäs, eikä mitään tuollaista tule ikinä tekemään.

Jos aiheuttaa itse kynttilällä tulipalon pitäisikö se korvata itse? tai jos ajaa autolla kolarin pitäisikö se korvata? Tai jos on lihava ja tulee sairauksia, pitääkö se korvata itse? jos ei liiku ja istuu sohvalla ja tulee tuki- ja liikuntaelinsairauksia, pitääkö korvata itse?
Vau, että merimiehet ihan vaan tekevät vaatimatonta työtään, eikä heidän kuulu saada mitään, kun vaan työtään tekevät ja Jarin, tietysti kuuluu toteuttaa päättömiä unelmiaan, koska Jari tykkää ja sponsorit tykkää.
Kuule ja sellainen on juttu, sanoo laki mitä tahansa. Jari saa halutessaan maksaa ja toki hän haluaa.