Maksaahan Jari Saario itse pelastusoperaationsa?
Toivon todellakin, että hän selviää ehjin nahoin ja mielin.
Mutta toivon myös, että minkään maan veronmaksajat eivät joudu maksamaan äärimmäisen kallista (ja vaarallista) pelastusoperaatiota.
Miksi? No hän ei ole mitenkään vahingossa joutunut merihätään tyhmästi yksin keskellä valtamerta vaan hän on tietoisesti itse sinne itsensä järjestänyt. Hänen soutelunsa on jonninjoutavaa huomionhakua, omalla hengellä leikkimistä. Lapsikin ymmärtää, että riskit on valtavat. On itse kovalla vaivalla jörjestänyt itsensä paikalle, ei ole mitenkään joutunut vahingossa sinne.
Eri asia jos olisi vaikka tekemässä jotain huipputärkeää tutkimusta, olisi siis töissä eikä vain seikkailemassa. Pelastajat ovat nyt sidottuina tuollaiseen älyttömään sijaintiin ja poissa sieltä missä onnettomuuksia sattuu oikeassa elämässä, pelastajat joutuvat myös itse vaaraan.
Toivottavasti pelastustoiminnan kustannukset on sisällytetty alkuperäiseen rahoitussuunnitelmaan, jonkinlaiseen vakuutukseen.
Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin mutta kustannukset sille, joka ne on aiheuttanut älyttömillä hankkeillaan.
Kommentit (1112)
Olipa kerrankin asiallinen ja fiksusti kirjoitettu aloitus tällä palstalla! Olen Täysin samaa mieltä aloittajan kanssa.
Tosin ärsyttää jo valmiiksi, että kun hänet sieltä kalliisti ja pelastajillekin vaarallisesti pelastetaan, niin ei mene kauaakaan, kun hän on jo uudelleen lähdössä yhtä typerälle ja vaaralliselle retkelle yksinään.
Media tekisi yhteiskunnalle palveluksen, kun ei uutisoisi näiden huomionhakuisten ihmisten tempauksista yhtään mitään. Silloin he eivät edes lähtisi matkaan.
Vierailija kirjoitti:

Jolle lähtee seuraavaksi, treenannut jo kaksi vuotta täysillä👏
ei sentään mennyt kidnappauttamaan itseään jonnekin vain siksi, että piti päästä menemään vaikka viranomaiset sanoivat ettei siihen maahan kannata turvallisuussyiden vuoksi mennä.
Vierailija kirjoitti:
13 tuntia rahtilaivalta menee aikaa ajaa paikalle ja löytää mies purkkineen mereltä! Merellä kuuluu auttaa mutta pikkunen sivupisto tullee rahtilaivallekin. Toivottavasti tämä on nyt miehen viimen en hulluuskohtaus jos hengissä selviää. Soudelkoon vaikka Suomenlinnaan jos mieli merelle tekee!
Mietin sellaistakin, että rahtilaivalla on tarkkaan mitoitettu varasto ruokaa, juomavettä, polttoainetta ja miten laivan käyttösähkö syntyy, en tiiä.
Mutta nyt heille tulee vähän yli vuorokausi lisää matka-aikaa ennen seuraavaa satamaa. Olettaen että Saario saadaan kyytiin nopsasti, mutta niin ei välttämättä tapahdu. Toivottavasti aallokko on rauhallinen eikä ole pimeää jne jne.
Rahtilaivalla voi olla tosi riistopalkalla henkilökunta, jolla ei välttis täydellinen koulutus (toki voi olla ihan toisinkin). Voi olla ettei pelastusvälineet/metodit/taidot tai laivan yleinen työturvallisuus ole ns. Suomen tasoa.
Mutta joka tapauksrssa ruokaa, juomaa ja polttoainetta on rajallinen määrä. Ehkä merellä joku laki vaatii varautumaan kunnolla, toivotaan niin. Reilu vuorokausi ruokaa, vettä ja polttoainetta on ehkä aika paljon.
Laivan omistajayritys voi joutua pulaan myöhästyessäön sovitusta tuntuvasti. En tiedä onko laivoilla kuten lentokoneilla, että tiettyyn aikaslottiin on ehdittävä lentoasemalle/satamaan, ettei tule kolareita ja ruuhkaa. Myöhöstelyt maksaa.
Mylhästymisen perusteella joku firma jossain voi kaatua, vaikka onkin force majeure -syy. Sen jonku firman kaatuminen aiheuttaa jonkun itsemurhan ja tämän puolison ja lasten kärsimystä, joka puolestaan heijasruu koulukiusaamisena, joka puolesraan jne jne jne...
Tää hurja spekulointi siksi, että meidän teoilla on todella pitkiä vaikutuksia. Aina. Kyse ei ole pelkästään Saariosta tai kenestökäön muustakaan ikinä. Siksi itsekkäät, turhat voimainkoitokset ovat kurjia. Kaikki turha riskinotto, josta ei seuraa onnistuesaaankaan mitään yleistä hyvää kuten vaikkapa lääkäriksi ryhtymisestä seuraa. Siinäpä ajateltavaa. Turhaa ehkä tämäkin.
Toivon että kaikki ratkeaa tässä parhain päin. Saario kunnossa kotiin ja laiva kunnossa satamaan muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
13 tuntia rahtilaivalta menee aikaa ajaa paikalle ja löytää mies purkkineen mereltä! Merellä kuuluu auttaa mutta pikkunen sivupisto tullee rahtilaivallekin. Toivottavasti tämä on nyt miehen viimen en hulluuskohtaus jos hengissä selviää. Soudelkoon vaikka Suomenlinnaan jos mieli merelle tekee!
Mietin sellaistakin, että rahtilaivalla on tarkkaan mitoitettu varasto ruokaa, juomavettä, polttoainetta ja miten laivan käyttösähkö syntyy, en tiiä.
Mutta nyt heille tulee vähän yli vuorokausi lisää matka-aikaa ennen seuraavaa satamaa. Olettaen että Saario saadaan kyytiin nopsasti, mutta niin ei välttämättä tapahdu. Toivottavasti aallokko on rauhallinen eikä ole pimeää jne jne.
Rahtilaivalla voi olla tosi riistopalkalla henkilökunta, jolla ei välttis täydellinen koulutus (toki voi olla ihan toisinkin). Voi olla ettei pelastusvälineet/metodit/taidot tai laivan
Sulla on vilkas mielikuvitus kyllä. Mutta niin se vaan on että merellä riennetään apuun jos joku on hädässä. Oikeuteen varmaan päätyy jos ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoo Irmeli 56v, jonka päivät kuluvat Netflixiä ja Tiktokkia tuijottaen ja samalla jäätelöään mässyttäen.
Epäolennaista, mutta tiedoksi:
Kukaan 56-vuotias ei ole Irmeli. Sekoitat ikäluokat nyt rajusti.
56-vuotias suomalaisnainen on Tanja, Anne, Susanna, Jonna, Jenni, Mia, Katja, Hanna, Heini tai Katri.
Pelkkä mainostemppu. Horror horror. Paska reissu se jos kaikki menisi jees. Turha ukko.
Lähi Tapiola on yksi Jari Saarion sponsoreista, joten eiköhän Saarion pelastusoperaatiolla ole maksaja. Joka tapauksessa koko budjetti on puolen miljoonan luokkaa, joten eiköhän sieltäkin löydy rahaa vielä, kun urakan puolivälissä joutuu pelastettavaksi.
Ei kukaan ilmaiseksi lähde sen perään, vaan sinne menijä tietää jo maksajan, ennen kuin lähtee tunteja polttoainettaan ja miehistönsä palkkoja kuluttamaan.
Ihmisyys ja lähimmäisenrakkaus on sitä, että auttaa toista hengenhädässä, kyseenalaistamatta.
Varmaan joku onkin jo verrannut tätä Atte Kalevan reissuun. Ei edes reittilennolla tullut takaisin vaan järjestettiin erikseen kuljetus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
13 tuntia rahtilaivalta menee aikaa ajaa paikalle ja löytää mies purkkineen mereltä! Merellä kuuluu auttaa mutta pikkunen sivupisto tullee rahtilaivallekin. Toivottavasti tämä on nyt miehen viimen en hulluuskohtaus jos hengissä selviää. Soudelkoon vaikka Suomenlinnaan jos mieli merelle tekee!
Mietin sellaistakin, että rahtilaivalla on tarkkaan mitoitettu varasto ruokaa, juomavettä, polttoainetta ja miten laivan käyttösähkö syntyy, en tiiä.
Mutta nyt heille tulee vähän yli vuorokausi lisää matka-aikaa ennen seuraavaa satamaa. Olettaen että Saario saadaan kyytiin nopsasti, mutta niin ei välttämättä tapahdu. Toivottavasti aallokko on rauhallinen eikä ole pimeää jne jne.
Rahtilaivalla voi olla tosi riistopalkalla henkilökunta, jolla ei välttis täydellinen koulutus (toki voi olla ihan toisinkin). Voi olla ettei pelastusvälineet/metodit/taidot tai laivan
Niimpä. Ja että lopettaisi nää tempaukset. On niin irvokasta että rahastaa sitten tälläkin reissulla puhujakeikoilla, kun rahtilaivan työntekijät riskeerannut henkensä tulevaisuutensa ja taloutensa tän yhden some tähden takia.
Vierailija kirjoitti:
Lähi Tapiola on yksi Jari Saarion sponsoreista, joten eiköhän Saarion pelastusoperaatiolla ole maksaja. Joka tapauksessa koko budjetti on puolen miljoonan luokkaa, joten eiköhän sieltäkin löydy rahaa vielä, kun urakan puolivälissä joutuu pelastettavaksi.
Ei kukaan ilmaiseksi lähde sen perään, vaan sinne menijä tietää jo maksajan, ennen kuin lähtee tunteja polttoainettaan ja miehistönsä palkkoja kuluttamaan.
Kuka maksaa tuolle rahtilaivalle vaivannäöstä? Onko se sovittu hätäpuhelun aikana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten turvatalotkin on turhaa paskaa. Itsehän te niihin väkivaltatilanteisiin hakeudutte huomion takia.
Turvataloon voi tulla mieskin.
Ja vi-tut voi.
Ajatuksesi on, että mies on aina väkivallantekijä? Ja naisen syy, jos alkaa suhteeseen miehen kanssa, koska miehet ovat väkivaltaisia? Asia selvä! Jaksuhali!
Vierailija kirjoitti:
Miksi? No hän ei ole mitenkään vahingossa joutunut merihätään tyhmästi yksin keskellä valtamerta vaan hän on tietoisesti itse sinne itsensä järjestänyt. Hänen soutelunsa on jonninjoutavaa huomionhakua, omalla hengellä leikkimistä. Lapsikin ymmärtää, että riskit on valtavat. On itse kovalla vaivalla jörjestänyt itsensä paikalle, ei ole mitenkään joutunut vahingossa sinne.
Eri asia jos olisi vaikka tekemässä jotain huipputärkeää tutkimusta, olisi siis töissä eikä vain seikkailemassa. Pelastajat ovat nyt sidottuina tuollaiseen älyttömään sijaintiin ja poissa sieltä missä onnettomuuksia sattuu oikeassa elämässä, pelastajat joutuvat myös itse vaaraan.
Miehuus pähkinänkuoressa.
Pari vuotta sitten merihätään joutunut konkaripurjehtija kommentoi seuraavasti:
"Lehtinen ihmettelee sitä, että jotkut pitävät Saarion pelastettavaksi lähtemistä hävyttömänä verorahojen tuhlauksena.
Hänen mukaansa viranomaiset ja muut alukset ovat pikemminkin tyytyväisiä, että pääsevät harjoittelemaan pelastusoperaatioihin vaadittavia taitoja käytännössä. Lehtisen tapauksessa apuun tulleen laivan varustamosta kiiteltiin myöhemmin, että henkilökunta pääsi oikeaan tilanteeseen.
Sinänsä Jarinkaan ei tarvitse anteeksi pyydellä."
Vierailija kirjoitti:
Lähi Tapiola on yksi Jari Saarion sponsoreista, joten eiköhän Saarion pelastusoperaatiolla ole maksaja. Joka tapauksessa koko budjetti on puolen miljoonan luokkaa, joten eiköhän sieltäkin löydy rahaa vielä, kun urakan puolivälissä joutuu pelastettavaksi.
Ei kukaan ilmaiseksi lähde sen perään, vaan sinne menijä tietää jo maksajan, ennen kuin lähtee tunteja polttoainettaan ja miehistönsä palkkoja kuluttamaan.
Lähimpänä olevan laivan kapteeni on velvollinen ihan jo kansainvälisen lainsäädännön nojalla auttamaan merihätään joutunutta, vaikka eivät saisi siitä penniäkään. Toki varmasti joku taho, laivanvarustaja tms hakee korvauksia jostakinm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähi Tapiola on yksi Jari Saarion sponsoreista, joten eiköhän Saarion pelastusoperaatiolla ole maksaja. Joka tapauksessa koko budjetti on puolen miljoonan luokkaa, joten eiköhän sieltäkin löydy rahaa vielä, kun urakan puolivälissä joutuu pelastettavaksi.
Ei kukaan ilmaiseksi lähde sen perään, vaan sinne menijä tietää jo maksajan, ennen kuin lähtee tunteja polttoainettaan ja miehistönsä palkkoja kuluttamaan.Kuka maksaa tuolle rahtilaivalle vaivannäöstä? Onko se sovittu hätäpuhelun aikana?
Nuo asiat on sovittu SOLAS ja SAR sopimuksissa. YK:n merioikeusyleissopimus (UNCLOS) ja SOLAS-sopimus velvoittavat laivoja menemään paikalle. Todellisuudessa varmasti kapteeni varmistuu samantien kuka vastaa aluksen SAR vakuutuksista ja kuinka kattavat ne on. Ne tiedot kapteeni saa ihan samantien, kun laivan tiedot on olemassa.
Julkisten tietojen mukaan Saariolla on täysin kattava SAR vakuutus. Eli kapteeni sen tiedon saatuaan on aivan varmasti varmistanut, että jokaisen laivalla olevan työntekijän tunnit oikeasti merkitään, jotta ne saadaan laskutettua. Ne korvaukset maksetaan jokaisesta tunnista jota varustamo maksaa laivalla töissä olevalle ja jokaisesta ostosta tai muusta kulusta.
Jos vaikka laiva joutuu kapteenin mielestä lennättämään helikopterilla jostain lisää varusteita tai ruokia, menee se lasku noihin samoihin kuluihin. Laivalle kattavan SAR-vakuutetun auttaminen on ihan kannattavaa yleensä. Silloinkin vaikka lasti olisi pilaantuvaa, se voi kannattaa, koska vakuutus korvaa, mutta silloin saatetaan ohjata kutsu jollekin muulle.
Jos Lähi-Tapiola on mukana tässä, irtisanon vakuutukseni noin hullusfa vakuutusfirmasta! Ketkä löhtevät mukaan näin järjettömään juuttuun. Kuten on ollut myös vanhan miehen, Tapio Lehtisen katastrofipelastamiset. Ovat pahimman luokan narsisteja.
Kuvitteliko tämä pelle pääsevänsä tutkimusmatkailijoiden sankariheimoon tempauksellaan, jossa aletaan vinkua apua satelliittipuhelimella kun perse kastuu?
No varmaan se jonkun tarinan tästä saa rakennettua someen.