Ystäväni lähenteli miestäni
Tilanne on siis se, että olemme kaksi vuotta sitten lasten kautta tutustuneet erääseen perheeseen, jonka lapsen kanssa oma lapsemme on kavereita.
Olemme pitäneet silloin tällöin illanistujaisia kivoissa merkeissä, ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Olen ehkä hieman havainnut pariskunnan naisessa pientä huomionhakuisuutta aiemmin.
No, tämä perhe kutsui meidän perheemme uutta vuotta viettämään heille. Ilta meni mukavasti illallista syöden ja kuplivaa juoden. Mutta kun tuli lähdön aika, ja olimme eteisessä tekemässä lähtöä ja hyvästelemässä isäntäväen, niin kun tuli naisen vuoro hyvästellä mieheni, hän halasi tiukasti miestäni työntäen vartalonsa häneen ihan kiinni, ja laittoi toisen kätensä mieheni pään taakse, ja siveli/hieroi häntä niskasta hiuksista sormillansa. Mielestäni tuo on aivan liian intiimi hyvästely, eikä millään tavoin korrektia. Olin aika järkyttynyt näkemästäni, ja tämä siis tapahtui ihan minun ja tämän naisen miehen silmien edessä. Miten te tulkitsisitte tällaista käytöstä? Onko hän kiinnostunut miehestäni, vai yrittääkö hän tehdä omansa mustasukkaiseksi? Vai onko tämä jonkinlaista kettuilua minua kohtaan? Mitä mieltä olette? Ja miten te suhtautuisitte tähän tilanteeseen? Laittaisitteko välit poikki, vai miten toimisitte jatkon suhteen?
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsehän katkaisin välit lähes täysin meidän tuttuihin vähän tuollaisen käytöksen takia. Mitään illanviettoja ei enää ole , vastaan kyllä jos tulee jokin hyvänjoulun toivotus tms mutta muuten meillä on aina kiirettä ja menoa.
Tää nainen alkoi esim liian kiinnostuneeksi kaikesta mitä me puolison kanssa yhdessä tehdään, kyseli ummet ja lammet ja joka kerta kun nähtiin niin flirttaili puolisolleni.
Juttu loppui siihen kun otin asian puheeksi puolison kanssa ja hän sanoi että kokee vaivaannuttavalsi tän pariskunnan seura ja oma tunne oli koko ajan se, että tää pariskunnan rouva oli ns puolisoni perässä jo ennenkuin oltiin yhteisiä iltoja vietetty, oltiin vain tavattu.
Millä tavalla hän flirttaili?
Ap
Tuli liian lähelle, kyseli liian henkilökohtaisia juttuja puolisolta ja minulta jne. Yleensä puoliso ei edes vastannut kaikkiin, siirtyi vaan toiseen aiheeseen. Lisäksi saattoi suuttua jos ei päästy, sanoi tyyliin mitä menoja teillä muka on jne.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen cuckold se "kaverisi" mies jos ei puutu siihen kun vaimo kähmii vierasta miestä nenänsä edessä. Olisi varmaan antanut heidän suudellakin ja hieroa haaravälejä vastakkain.
Ja mitähän hyötyä siitä olisi? Jos kerran kunnioitus on sillä tasolla, että lääpitään niin eipä siinä kumppanin pöyristymiset paljoa merkitse. Ei sen kumppanin kuulu mikään portinvartija olla. Parempi vain antaa sen lääppijän häpäistä itseään niin paljon kun vaan kehtaa ja antaa sen puhua puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko jo voimaantunut tarpeeksi?
En. Haluan keskustella asiasta lisää, koska tämä häiritsee minua edelleen.
Ap
psykiatrille voisit mennä keskustelemaan mustasukkaisuudestasi.
vainoharhaisuuteen on kai nykyään olemassa jotain pillereitäkin
Olisitko katsellut kiihoittuneena kun miehesi hyvin liukkaroitu kalu uppoaisi hitaasti ystäväsi pep pureikään
Vierailija kirjoitti:
Nainen on susi toiselle naiselle.
Samaa mieltä.
Ei mitenkään poikkeuksellista. Lukemattomia kertoja naiset ovat ylittäneet rajoja mun suhteen. Hierontaa, perseen puristelua, suoria seksitarjouksia yms. Miltei aina humalassa. En ole niitä pitkään aikaa noteerannut, mutta tämä naisten lähentely on aihe, josta useimmat miehet eivät puhu. Mutta yllättävän yleistä.
No, ette sovi yhteen. Ei ystävyyttä aina synny. Joskus syntyy, joskus ei. Tämä nainen ei ole sen tyylinen ihminen, jonka kanssa haluat ja voit ystävystyä. Minusta voisit ajatella asian näin ja mennä eteenpäin. Tällaista nyt vain joskus sattuu.
Ystäväni alkoi esitellä säärestä/jalassa jotain, riisui shortsitsansakin, niin että alusvaatteet näkyi meidän edessä, mieheni ja minä oltiin vaan siinä. Ällöttävää nainen
Vierailija kirjoitti:
Olisitko katsellut kiihoittuneena kun miehesi hyvin liukkaroitu kalu uppoaisi hitaasti ystäväsi pep pureikään
Olisit voinut mennä kaverisi eteen selälleen ja antaa kaverisi nuolla sinua samalla kun miehesi ottaa kaveriasi rytmikkäästi
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään poikkeuksellista. Lukemattomia kertoja naiset ovat ylittäneet rajoja mun suhteen. Hierontaa, perseen puristelua, suoria seksitarjouksia yms. Miltei aina humalassa. En ole niitä pitkään aikaa noteerannut, mutta tämä naisten lähentely on aihe, josta useimmat miehet eivät puhu. Mutta yllättävän yleistä.
Ovatko tienneet olet varattu? Sinkuille tuo on tuttua naisillekin.
Voi olla tosi kiusaannuttavaa huomata jonkun epäsopiva ja peittelemätön kiinnostus toisen puolisoa kohtaan. Ei siinä yleensä auta kuin viilentää välit. Asia ei ole viaton, vaan tuollainen on monta kertaa johtanut pettämiseen, jos sille on antanut periksi.
En pyöri keskiluokkaisten perusmammojen seurassa, ja tämän aloituksen myötä tajuan myös miksi en. Jostain hiusten silityksestä humalassa vedetään tällainen draama kasaan.
Vierailija kirjoitti:
Olisitko katsellut kiihoittuneena kun miehesi hyvin liukkaroitu kalu uppoaisi hitaasti ystäväsi pep pureikään
Olisi ollut aika kuumottavaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni alkoi esitellä säärestä/jalassa jotain, riisui shortsitsansakin, niin että alusvaatteet näkyi meidän edessä, mieheni ja minä oltiin vaan siinä. Ällöttävää nainen
Miehesi katsoi oikein kunnolla sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään poikkeuksellista. Lukemattomia kertoja naiset ovat ylittäneet rajoja mun suhteen. Hierontaa, perseen puristelua, suoria seksitarjouksia yms. Miltei aina humalassa. En ole niitä pitkään aikaa noteerannut, mutta tämä naisten lähentely on aihe, josta useimmat miehet eivät puhu. Mutta yllättävän yleistä.
Ovatko tienneet olet varattu? Sinkuille tuo on tuttua naisillekin.
Jo sormuksen pitäisi jotain kertoa. Ja useimmiten kyse on ollut tutusta, esim työkaverista, yhteistyökumppanista, tuttavapiiristä yms. Ja mitä varatumpi mies on, sitä enemmän joutuu tätä sietämään. Sinkkumiehillä harvinaisempaa oman kokemuksen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisitko katsellut kiihoittuneena kun miehesi hyvin liukkaroitu kalu uppoaisi hitaasti ystäväsi pep pureikään
Olisi ollut aika kuumottavaa.
Ap
Vihdoin ap samalla sivulla ystävättären kanssa ja ymmärtänyt mitä haettiin!
Toinen pari halusi ryhmäseksiä teidän kahden kanssa
Vierailija kirjoitti:
No, ette sovi yhteen. Ei ystävyyttä aina synny. Joskus syntyy, joskus ei. Tämä nainen ei ole sen tyylinen ihminen, jonka kanssa haluat ja voit ystävystyä. Minusta voisit ajatella asian näin ja mennä eteenpäin. Tällaista nyt vain joskus sattuu.
Tässä nyt kuitenkin ollaan tunnettu tosiaan yli kaksi vuotta, ja vietetty ajoittain paljonkin aikaa yhdessä. Täytyy sanoa, että tämä tapaus löi minut ällikällä ja tuli täysin puskista. Toki en nyt enää hänen kanssaan kaveeraa, emmekä perheidenkään kesken aio enää heidän kanssansa viettää aikaa. Edelleen ihmettelen tämän naisen motivaatiota tehdä mitä teki. Varsinkin kun tämä tosiaan tapahtui sekä minun että hänen oman miehensä silmien edessä. Ihmettelen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi olla tosi kiusaannuttavaa huomata jonkun epäsopiva ja peittelemätön kiinnostus toisen puolisoa kohtaan. Ei siinä yleensä auta kuin viilentää välit. Asia ei ole viaton, vaan tuollainen on monta kertaa johtanut pettämiseen, jos sille on antanut periksi.
Epäsopivaa ja peittelemätöntä tuo oli, mutta meinaatko, että kyse on tosiaan kiinnostuksesta miestäni kohtaan? Vai voisiko syynä käytökseen olla jokin muu asia, kuten näpäytys omalle miehellensä tai minulle?
Ap
Millä tavalla hän flirttaili?
Ap