Tuleeko joillekin myös kuudenkympin kriisi?

Mulle tuli ensimmäinen kriisi vasta kuuskymppisenä, alkoi tajuamaan että nyt ollaan jo kohta eläkeiässä ja väistämättä kroppa ja naama rapistuu. 

Kuusikymmentä vuotta olikin yllättävän iso asia. Tähän asti pystyi iän unohtamaan, mutta kyllä kutosella alkava ikä ja sen myötä yhtäkkiä ilmenneet terveysongelmat tipauttivat todellisuuteen. Kaikki on tehtävä nyt tai ei koskaan, mitään en enää siirrä tuonemmaksi.

Saattaa olla. Joulukuussa tuli 59- nyt vaan treeniä ja yritän ottaa iisisti. Asennoitua.

Tuntuu, että tässä joulun aikaan olen kyllä vanhentunut.

Minulle ensimmäinen ikäkriisi iski, kun vanhin lapsi täytti 20 v. Tuntui ihan mahdottomalta ajatella, että minulla voi olla noin vanha lapsi. Toinen ikäkriisi iski, kun täytin 60 vuotta. Nelikymppisenä elin elämäni parasta aikaa eikä viisikymppisetkään hetkauttaneet yhtään. 

Voiko tyytymättömyys ilmetä myös kaiken omistamansa - perheenjäsenet included, ylistämisenä maasta taivaisiin sosiaalisessa mediassa? Haivainnut sellaista, että kirjoitettu teksti voimakkaassa ristiriidassa henkilön käytöksen kanssa; kohdatessa sellainen haista paska-ilme, tyytymätön olemus. 

Voihan se tulla. Kun ei ole ikäkriisejä ollut. 40v ja 50v oli ihan ok eikä tunnu missään. Seuraavaksi tulee 57v mittariin. Ei tunnu vanhalta vaan ihan keski-ikäiseltä ja omalta. Mutta 60 onkin jo ihan eri asia. Mutta jos saa yhä olla terve niin sehän onkin tärkeintä.

Tulee, kun pitää vielä jaksaa muutama vuisi tätä raadollista työelämää, jossa kaikki mehut puristetaan työntekijöistä. 

Miehille voi tulla kun huomaavat rapistuvansa vaikka kuitenkin voimia vielä riittää. Tuskin naisille enää sen vaihdevuosimyllerryksen jälkeen. Tietysti eläkkeellesiirtyminen on, mutta se ei ole kriisi vaan olosuhdestressi. 

Jännästi kuusikymppiset oli eka virstanpylväs, joka meni ilman kriisiä. Kaksikymppisistä asti olen kriiseillyt kaikki tasakymmenet. Nyt olen ikäni ja itseni kanssa sinut ja sopusoinnussa.

Itselläni ensimmäinen ikäkriisi iski vasta lähemmäs kuusikymppisenä. Tajusin olevani jo aika vanha. Kun täytin 50 vuotta, olin terveydellisesti hyvässä kunnossa, ei ollut liikakiloja, enkä ollut vielä kauhean rupsahtanut ja elin täyttä elämää. Ihmettelen itsekin, miten 10 vuotta voi vaikuttaa näin paljon?

Ikäkriisit alkavat teini-iästä ja jatkuvat niin pitkään etten muuten tiedä koska ne loppuvat. Kriisistä kriisiin ja lisäksi kaikki maailman murheet siihen päälle. Mä saamari vieköön muserrun.

M.54

Ainakin omille vanhemmilleni tuli, kun "viimeinen vuosikymmen lähti käyntiin". Toki tuossa kohtaa on varmasti helpompi hyväksyä eletty elämä kuin kolmekymppisenä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ikäkriisit alkavat teini-iästä ja jatkuvat niin pitkään etten muuten tiedä koska ne loppuvat. Kriisistä kriisiin ja lisäksi kaikki maailman murheet siihen päälle. Mä saamari vieköön muserrun.

 

M.54

Haha, mulla on ihan sama, ja kun olen vielä pitkäikäistä sukua, niin onhan tämä yhtä helvettiä!

Joka päivä katson kirkasvalolampulla ja suurentavalla peilillä, kuinka rupsahtaminen etenee! Tai sitten en.

N68