Miten menee vanhempien näkemisen jälkeen
Miten te joilla vanhemmat olleet aina piittaamattomia ja antaneet huonot eväät elämään, jakselette nyt joulunpyhien jälkeen?
Oletteko koskaan ajatelleet katkaisevanne välit vai pystyttekö purkamaan asiaa vanhemmillenne ja miten he vastaavat? Ottavatko ne syytöksinä vai itseäälien myöntävät asiat?
Luulen että monella menee loppujoululoma pilalle jos ainut joulun ilo on idioottivanhempien tapaaminen. Seteli kouraan toki auttaa selviämään henkisesti, mutta ei muuta tosiasioita lapsuudesta tai mistä vaan vuorovaikutuksellista ongelmasta.
Onko joku päässyt iän myötä eroon kokonaan vanhempien ajattelemisesta kovinkaan ristiriitaista oloa siitä saamatta? Missä iässä tällainen olo on tullut?
Kommentit (12)
Ainut joulun ilo idioottivanhempien tapaaminen? Oletko aikuinen ja sinulla on puoliso ja ystäviä?
Vierailija kirjoitti:
Ainut joulun ilo idioottivanhempien tapaaminen? Oletko aikuinen ja sinulla on puoliso ja ystäviä?
Eikö ne idioottivanhemmat usein kuvittele itse olevansa pääosassa joulussa,eli heitä on pakko nähdä? Eivät siis tajua tai myönnä omaa idiotismiaan ja roikkuvat jälkikasvussaan, kuin kaikki olis kovin hyvin. Myös idioottivanhempien katsotaan kuuluvan usein perheeseen. Jos et tiennyt..
Sarkasmit täältä sivusta-
Ei siitä tosiaan eroon pääse, mutta yhä vähemmän olen tekemisissä niin se helpottaa. Omat haasteet, jotka johtuvat lapsiudesta vaikuttaa kuitenkin mun jokapäiväiseen elämään. Eniten olen kateellinen menestyneille naisille, jotka hehkuttavat hyviä välejä omiin isiinsä, miten heidän hyvä itsetuntonsa ja menestyksensä on isän ansiota. Juu, kun oma isä on täysi vastakohta ja itse epäonnistunut yksikö huonolla itsetunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut joulun ilo idioottivanhempien tapaaminen? Oletko aikuinen ja sinulla on puoliso ja ystäviä?
Eikö ne idioottivanhemmat usein kuvittele itse olevansa pääosassa joulussa,eli heitä on pakko nähdä? Eivät siis tajua tai myönnä omaa idiotismiaan ja roikkuvat jälkikasvussaan, kuin kaikki olis kovin hyvin. Myös idioottivanhempien katsotaan kuuluvan usein perheeseen. Jos et tiennyt..
Sarkasmit täältä sivusta-
Eikö jokaisen aikuisen pitäisi tehdä sellainen joulu itselleen kuin haluaa. Yleensä se idiootti vanhempi ei ole yhtään sen viisaampi vanhempana kuin nuorempanakaan. Eli se lapsuuden udelleen läpikäyminen voi olla lähinnä suolan sirottelua haavoihin.
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä tosiaan eroon pääse, mutta yhä vähemmän olen tekemisissä niin se helpottaa. Omat haasteet, jotka johtuvat lapsiudesta vaikuttaa kuitenkin mun jokapäiväiseen elämään. Eniten olen kateellinen menestyneille naisille, jotka hehkuttavat hyviä välejä omiin isiinsä, miten heidän hyvä itsetuntonsa ja menestyksensä on isän ansiota. Juu, kun oma isä on täysi vastakohta ja itse epäonnistunut yksikö huonolla itsetunnolla.
Ei se hyvät välit ole mikään automaatio menestykseen, vaan töitä pitää itse tehdä. Tuttavissa on menestyjiä hyvinkin vähän kannustustaneista perheistä. Oma into, sinnikkyys ja äly on kantanut pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä tosiaan eroon pääse, mutta yhä vähemmän olen tekemisissä niin se helpottaa. Omat haasteet, jotka johtuvat lapsiudesta vaikuttaa kuitenkin mun jokapäiväiseen elämään. Eniten olen kateellinen menestyneille naisille, jotka hehkuttavat hyviä välejä omiin isiinsä, miten heidän hyvä itsetuntonsa ja menestyksensä on isän ansiota. Juu, kun oma isä on täysi vastakohta ja itse epäonnistunut yksikö huonolla itsetunnolla.
Oon yks eri, mut mun isä ei todellakaan ole ollut antamassa mulle hyvää itsetuntoa. Päinvastoin. Itsekseni ihmetellessäni aloin jo pitkästi alaikäisenä suhtautua epäuskoisesti hänen minuun kohdistuviin vähättelyihin ja haukkuihin ym. Oman hintansa tästäkin selviytymistavasta tietysti joutuu maksamaan, mutta ainakin ymmärsin, että perheen ulkopuolella kohteluni oli reilumpaa. Ei estänyt menestymistä.
Ei näinkään toki hyvä oo. Mut jotenki sitä pitää jokaisen rämpiä.
Syyllisyys, riittämättömyys, kiittämättömyys. Yleensä päällimmäiset tunteet. Hyväksynnän haku vaikka olen 52v. Kuitenkaan en mitään onnistu tekemään oikein. Äitini
Silmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä tosiaan eroon pääse, mutta yhä vähemmän olen tekemisissä niin se helpottaa. Omat haasteet, jotka johtuvat lapsiudesta vaikuttaa kuitenkin mun jokapäiväiseen elämään. Eniten olen kateellinen menestyneille naisille, jotka hehkuttavat hyviä välejä omiin isiinsä, miten heidän hyvä itsetuntonsa ja menestyksensä on isän ansiota. Juu, kun oma isä on täysi vastakohta ja itse epäonnistunut yksikö huonolla itsetunnolla.
Ei se hyvät välit ole mikään automaatio menestykseen, vaan töitä pitää itse tehdä. Tuttavissa on menestyjiä hyvinkin vähän kannustustaneista perheistä. Oma into, sinnikkyys ja äly on kantanut pitkälle.
Onko kukaan väittänytkään, että olisi automaatio? Silloin on pikkasen helpompi ponnistella, jos on läheisten tuki ja oma pääkoppa kunnossa. Älystä ei ole kiinni, sehän tässä surullista onkin.
Puhuttiin asiat selviksi 10-15 vuotta sitten äidin kanssa. Hän kuunteli minun näkökulmani eikä mitätöinyt sitä. Se paransi.
Isän kanssa etäisen kohteliaat välit. Ei hänen kanssaan voi asioita käydä läpi samalla tavalla, mutta pärjään näinkin.
En ole ikinä ymmärtänyt näitä lapsuudestaan valittavia, jotka kuitenkin kaikkina juhlapyhinä hakeutuvat siihen samaan lapsuudenperheeseen, koska "on pakko". Mikä ihmeen pakko? Aikuinen ihminen voi jättää hyvästit menneelle ja elää omaa hyvää elämäänsä ilman, että yrittää vimmalla saada vanhempiaan pyytämään anteeksi asioita, jotka ovat heidän lapsensa omaa kokemusta, eivät välttämättä totta ollenkaan.
Kun ei saa omaa elämäänsä järjestykseen, on helppo syyttää vanhempia asioista, jotka ovat oma vika.
Vierailija kirjoitti:
Syyllisyys, riittämättömyys, kiittämättömyys. Yleensä päällimmäiset tunteet. Hyväksynnän haku vaikka olen 52v. Kuitenkaan en mitään onnistu tekemään oikein. Äitini
Silmin.
Miksi et ajattele, että pidä tunkkisi. Olet aikuinen ja äitisi ei sinua määrittele.
Ei kai vanhempien ajattelemisesta milloinkaan eroon pääse. Ehkä heidän kuoltuaan voi jonkinlainen helpotus tulla, tosin suree sitten sitä, mitä ei koskaan saanut eikä ollutkaan.
Vanhempien vanhetessa, heikentyessä ja avuntarpeen kasvaessa ristiriitaiset tunteet kasvavat. Niin kauan kuin vanhemmat pärjäävät elämässään ilman apuasi on se helpompi aika itsellekin henkisesti.
Kun vanhempia moni kokee kuitenkin velvollisuudekseen auttaa, jollei lapsuus välit ihan ylen karseat olleet.