Te joilla uhmaikäinen esikoinen kotona ja vastasyntynyt, oliko pinna kireällä JO ennen synnytystä ja mitenkäs sitten

Mutta kiristäähän se uhmis hermoja ainoanakin lapsena monia. ;)

eli pirteämpi sitä tuskin on. Noh... onhan se sen arvoista, ainakin jälkikäteen :-) Onhan...? ;-)



ap

Ikäeroa lapsilla vajaat 2 vuotta.

Raskaana ollessa ei tajunnutkaan miten paljon raskaus väsytti ja kiristi pinnaa. Ison mahan kanssa pennun perässä pysyminen oli melkoista. Kun oma olo helpottuu, jaksaa taas enemmän.

Olen miettinyt minkälainen hirviömonsterihorrormamma musta vielä tulee, mutta toivossa on hyvä elää



ap

Toisen raskauden kohdalla sitten jo tiesinkin, että synnytykseen se väsymys jää. Joten vauvan syntymän jälkeen oli ihan tosi paljon helpompaa. Ja samaan aikaan isompi lapsi kasvoi koko ajan isommaksi ja osaavammaksi, joten sieltäkin päästä helpotti.

Raskaana oli pinna kireällä mutta sen jälkeen helpotti.

Meillä on kolme lasta 5 vuoden sisällä ja se loppuraskaus on ollut pahinta aikaa oman jaksamisen kannalta.

Pidä kiinni esikoisen päiväunista (tai käytä dvd:tä) ja aina kun vauva sattuu nukkumaan samaan aikaan, niin nuku itse.

...meillä vaativa, aktiivinen, " pänkkipäinen" yksivuotias ja näillä näkymin kakkonen tulossa. Olisi kiva kuulla, millasta elämä tulee olemaan. Esikoinen huusi 1kk alkaen 4kk ja sen jälkeen myös tosi paljon, ellei kanniskeltu tai oltu tissillä. vähän pelottaa tuleva elämä, kun esikoinen vaatii niin paljon huomiota vieläkin. Itse olin myös huonossa kunnossa syntymän jälkeen, musteni silmissä pienenkin ponnistuksen jälkeen, oli ilmeisesti masennusta (tuskin nousin sängystä ekana kuukautena,) ja olin ihan poikki.

Ehkäpä toka synnytys on sitten helpomi, toivon sitä ainakin. Tahto ihminen tämä meidän esikoinen, mutta toivossa on hyvä elää; Ehkäpä temperamenttinen poika on 2v iässä sen verran laantunut, että jää " tilaa" myös tälle kakkoselle. On pakko.

Isovanhemmat ei asu kaupungissa, joten sieltä tuskin mitään apua arkeen tulee saamaan.



Eli mielenkiinnolla lukisin minäkin kokemuksi siitä, miten vanhemman " jäärän" ja pienen vauvan kanssa jaksaa ja onko jollain kakkosen syntymä jopa muuttanut esikoista " positiiviseen" suuntaan

Sitten alkoi soljua omalla painollaan. Meillä ikäeroa 2 v 4 kk.

ennen synnytystä oli esikoisen kanssa helpompaa vaikka oma olo oli kuin norsulla, mutta nyt syntymän jälkeen on tosi raskasta ollut kun pitää tasapainotella kahden muksun ja kotitöiden kanssa ja mies on tosi paljon ylitöissä, univelkaa on raskaasti, mut kyllä nyt tuntuu kuiteski että kyllä tämä tästä, meillä tämä esikoisen uhma alkoi vauvan syntymästä ja oli pari viikkoa tosi rankkaa ja itsellä pinna tooodella kireellä, mut nyt on esikoinenkin jo hieman rauhoittunut, vaikkakin vielä välillä hyppii suurinpiirtein seinille. Varsinaista uhmaikää ei varmaan meidän esikoisella siis ole vaan on tätä reagointia vauvan olemassaoloon, sanoisin että varaudu ainakin alkuun pahimpaan, ja jos mahdollista hommaa ensi viikoiksi (kun iskä on isyyslomansa pitänyt) kakkoselle hoitajia, (mummuja ulkoiluttamaan), meillä ei sitä mahdollisuutta ole, ja mieskään ei ollut isyyslomalla kuin viikon, joten tässä sitä ollaan kuin seinästä revittynä ja turhan usein tulee raivottua pienistä esikoiselle, anteeksi saan pyytää esikoiselta lähes päivittäin. Huoh, kuinkahan sekavaa tekstiä tästäkin tuli, univelkaa siis on ja tässä kahvia kittaan, kun on harvinainen lepohetki kun esikoinen kattoo pikkukakkosta ja vauva nukkuu.

koko ajan vauvoja,

synnytys helpotti oloa huomattavasti, toisen synnytyksen jälkeen toipuminen oli nopeaa jne

Ja tarkoitan TOSI kamalaa koliikkia, huutoa ja kanniskelua aamusta iltaan. Kumma kyllä esikoisen kanssa tuo vauva-aika oli kuitenkin kamalampaa kuin toisen kanssa. Se pudotus omasta vapaasta elämästä siihen arkeen tauotta kirkuvan nyytin kanssa oli niin kamala.



Sitten kun on jo tottunut lapsiperheen elämään, toisen lapsen tulo ei enää muuta niin paljon. Jotenkin sitä selvisi esikoisen hoidosta ja kotihommista vaikka yhdellä kädellä tai kuopus koko ajan kantoliinassa. Huutoa oli taas ekat 4 kk, mutta silti ajattelen, että raskauden loppuvaihe oli pahempaa. Kävelin kuin ankka, olin tolkuttoman väsynyt, en pystynyt nukkumaan öisin ja 2-vuotias piti päivän koko ajan liikkeessä, että illalla en muuta voinut kuin rojahtaa taju kankaalla sovalle.

Eka vuosi oli suoraan sanoen hirvittävä. En tiedä tekisinkö tuolla ikäerolla jos uudelleen saisin valita? Nyt ovat kuitenkin parhaita kavereita ja leikkivät yhdessä kun ikää 4v ja 2v.