Mitä tunteita herättää jos 30-vuotiaalla on 75-vuotias isä/äiti?

kohta napsahtaa perintö.

Tuntuu jotenkin oudolta, jos vaikka deittailisi jotakuta kellä ois mun isovanhempien ikäiset vanhemmat. Ainakin anoppia vois olla vaikea miellyttää, kun niin suuri ikäero, verraten siihen, että jos anoppi olis sellanen viiskymppinen.

Vanhempiahan ne on siinä missä muutkin. Itselläni on nuoret vanhemmat, mutta lähes kaikilla ystävilläni on vanhemmat olleet eläkkellä jo kauan.

olet lapsi isäsi toisesta avioliitosta (ja äitisi siis taas selvästi nuorempi). itse asiassa 10 vuotiaan tyttäreni hyvällä ystävällä on isä joka taitaa olla 76 v kun hän on 30 vuotias - ja kyseessä siis miehen toka avioliitto ja vaimo/äiti lähes 20 vuotta nuorempi.

vaikkei kumpikaan olisi vielä ollut edes 65v hengissä



mulla herättää vain kateuden tunteita

Isäni oli kuitenkin nuori, minua vain 20 vuotta vanhempi. Voi olla vaikeaa myös silloin kun on kovin nuorten vanhempien lapsi niin kuin itse olen ollut.

Eipä tuosta ollut mitään haittaa, ei minulle eikä miehelleni. Nyt kun olen 35-v., niin isäni on siis 78-v., eikä ole edelleenkään mitään haittaa. Tokihan nyt joudun hoitamaan monia hänen asioitaan, mutta sama olisi jossain vaiheessa väistämättä edessä. Sama kai se olenko 35 vai 45 silloin kun hoidan vanhempani korkeaan ikään liittyviä asioita?

Mitäs tunteita sen nyt pitäisi herättää? Vanhat vanhemmat on, joo. Joskus harmittaa kun tiedän että he eivät kovin kauaa jaksa enää auttaa meidän lastemme hoidossa ja kun omatkin vanhemmat ovat kuolleet niin sitten ollaan aika tyhjän päällä. Ollaan päätetty että itse ei haluta mitään iltatähtiä, ettei meidän lapset koe samaa " kohtaloa" .

Onpas typerää

Mitä tunteita sinussa herätää se, että minulla elää isoäiti ja itsekin voisin hyvin olla isoäiti.

meillä on 50 vuotta ikäeroa, äitini on 51-vuotias & isäni 53-vuotias, oma esikoiseni on 6-vuotias, ukkini ensimmäinen lastenlapsi on 33-vuotias. Minusta olisi todella suuri menetys, jos lapseni eivät olisi isoukkiaan koskaan tavanneet.



Iso suku on siunaus ja lahja, oma isoisoäitini kuoli ollessani 15-vuotias. Sitä ennen ehdin jo tutustua häneen.

On mahtanut olla hirveää kun vanhemmat on ollut ikäloppuja jo teininä

menevät lastenlastensa kanssa täyttä päätä. Minusta se on ihan tavallista, arkipäiväistä, ei yhtään kummallista.



Näin se on ns akateemisissa piireissä aika usein mun kokemukseni mukaan, että lapset on tehty pitkälti yli 30-vuotiaina. Ja niin myös mun omalla kohdallani. Tietysti mietin elämän rajallisuutta erilailla, kuin ne, joiden vanhemmat vain parikymmentävuotta itseä vanhempia.



Tulevaisuudessa yhä tavallisempaa!

Itse nyt kolmekymppisenä olen ikionnellinen siitä, että vanhempani ovat yhä nuoria eikä minun tarvitse huolehtia heistä vielä lasteni lisäksi. Ja tietysti jaksavat leikkiä lasteni kanssa! Mummo ja ukki on suuri rikkaus meidän perheelle, asuvat vielä lähellä.

En todellakaan tunne oloani raukaksi, etenkään katsoessani muiden huonoja välejä vanhempiinsa jotka useimmiten vielä eronneet.

ja mielettömän ihania ovat. ovat säästyneet taudeilta joita vanhuus tuo mukanaan. virkeitä ihmisiä. ei tartte kenenkään säälitellä.



kun äiti alkoi mua odottamaan lääkäri painosti aborttiin iän takia. että koskaan et lapsesi aikuisuutta näe jne. mutsi aina sitä naureskelee ja nyt kyläilee lastenlastensa luona. :-)

Eihän sitä voi tietää, koska joku sairastuu tai kuolee. Nykyään ihmiset ovat hyväkuntoisia kauan. Itse on ikää jo yli 40 ja lapset pieniä. En ole yhtään huolissani siitä, että häpeisivät ikääni joskus. Nytkin verratessani itseäni lasten kavereiden vanhempiin uskallan jopa väittää, että olen paljon trendikkäämpi ja nuorekkaampi (myös naamastani) kuin muut.

Oli kyllä aikamoinen rasite olla se perheen " iltatähti" ja isäni ajoi minut joskus raivon partaalle ihan jo vanhanaikaisuutensa takia. Hän oli aika pihalla mm. tekniikasta, lapsenkasvatuksesta ym. kaikesta, kaverini luulivat häntä ukikseni. Vuosien mittaan olen kuitenkin oppinut huomaamaan isässäni paljon viisautta ja sellaisia taitoja, jotka katoavat hänen sukupolvensa mukana. Mutta kääntöpuolena tässäkin on nyt se, että esikoiseni syntyy kesällä enkä tiedä kauanko isäni enää pysyy hengissä, vaikka todella hyväkuntoinen ja toimelias " ukko" onkin...

Mutta kyllä se tosiasia on, että kunto huononee, sairausriski kasvaa ja myös kuolemat lisääntyy mitä vanhempia ollaan. Yhtä hyvin ne vanhatkin vanhemmat voivat kuolla äkillisesti, kun aina tunnutaan vedottavan siihen, että nuorikin voi kuolla. Niin voi vanhakin ja vanhalla on vielä iän tuomat riskit mukana.



Kyllä minusta on ikävää jos lapsi ei pääse näkemään isovanhempiaan tai tutustumaan näihin. tai jos hän saa jo nuorena huolehtia sairaista vanhemmistaan, pelätä näiden kuolemaa jne. Kaikki eivät lapsia saa nuorena vaan voi olla, että vasta vanhempana saa lapsen, mutta kyllä minusta ei kenenkään pitäisi tietoisesti jättää lasten hankintaa myöhäisemmäksi jos on jo aiemmin mahdollisuus ja hyvä elämäntilanne hankkia lapsia.

ei herätä kummempia tunteita