Lue keskustelun säännöt.
Onko sosiaalisuutesi muuttunut iän myötä?
31.12.2025 |
Minä huomaan, että vanhemmiten tulen yhä vain tarkemmaksi omasta ajasta ja vaativammaksi sosiaalisten suhteiden "laadusta". Olen terapian ja elämänkokemusten myötä pitkälti selvinnyt lapsuudesta juontuvasta sisäisestä turvattomuudesta ja arvottomuudesta, jonka "hoitoon" tarvitsin muita ihmisiä. Yhä useammin huomaan, että sosiaalisista tilanteista jää itselle tyhjä ja hieman vaivautunut olo, ja uskallan kieltäytyä niistä. Valitsen oman seurani, kirjat, podcastit, pitkät kävelyt äänikirjoja kuunnellen ja luontoa ihaillen, elokuvat, dokumentit, tv-sarjat, käsityöt, pihalla puuhailun.
Edelleen minulla on muutama ystävä, joiden seurasta aidosti nautin ja joiden kanssa mieluusti vaihdan ajatuksia maailman menosta ja oman pään sisäisistä pohdinnoista. Mutta heitäkin on tarve tavata huomattavasti harvemmin kuin aiemmin, en kaipaa enää jatkuvaa yhteydenpitoa omaa ihmisarvoani pönkittämään. Tietenkin olen heidän tukenaan aina kun he sitä kaipaavat, jos kaipaavat, mutta en itse enää "roiku" toisissa ihmisissä pakonomaisesti. Tämä on todella vapauttavaa! On ollut raskasta elää suuri osa elämästä niin tarvitsevana ja jollain lailla läheisriippuvaisena.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on?
N50+
Kommentit (14)
Kyllä, havaitsen itsessäni samaa. Nuorempana sitä tarvitsi enemmän jatkuvaa menoa ja meininkiä, ettei joutuisi liikaa kuulostelemaan itseään ja omaa oloaan.
Nyt sitä on jo sinut tuon oman olonsa ja sisäisen äänensä kanssa. Ai että se on mahtavaa!
Olen myös yli 50-v. nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa vielä koska olen reilusti nuorempi, vasta kolmekymppinen, mutta ihan mahtavaa jos noin kävisi minullekin. Nyt iso osa ajasta ja energiasta menee sosiaalisten suhteiden järjestelyyn ja sopimiseen, kaikenlaiseen ihmissuhdepeliin. Se on tosi väsyttävää. En oikeestaan edes mieti suhteiden laatua, niitä vaan "pitää olla". Koska onhan sitä luuseri jos ei ole ystäviä ja ohjelmaa vapaa-ajalla. Näin ajatellaan.
Ei. Sensijaan sosiaaliset taidot on karttuneet ja ujous ei estä kanssakäymistä ihmisten kanssa. Keskityn vähemmän itseeni ja enemmän muihin. Kannattaa jokaisen kokeilla tätä.
Erityisesti nuorille miehille tiedoksi: ketään ei kiinnosta, millainen leuka sulla on tai se, oletko 171 cm pitkä. Se kiinnostaa, oletko kusipää vai mukava, avoin ihminen, joka osaa käyttäytyä.
On muuttunut, pärjään paljon vähemmällä ja olen todella onnellinen siitä.
N57
Vierailija kirjoitti:
Ei. Sensijaan sosiaaliset taidot on karttuneet ja ujous ei estä kanssakäymistä ihmisten kanssa. Keskityn vähemmän itseeni ja enemmän muihin. Kannattaa jokaisen kokeilla tätä.
Voi luoja, kun en ole 40 vuoteen mitään muuta ollutkaan kuin keskittnyt muiden ihmisten jonninjoutavuuksien kuunteluun! Viimein tulin järkiini enkä vaihtaisi tätä ikinä enää pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täyskäännös, jätin kaikki ns "ystävät". Mietin mikä hiertää näissä suhteissa ja totesin että kukaan ei kysy koskaan mitä minulle kuuluu. Minä kuuntelen ja kommentoin, tuen ja lohdutan kolhuissa. Parista tuli niin pilkallisia että aina pinna kiristyi kun puhelin soi ja meni puoli päivää pilalle miettiessä heidän sanojaan. Sain myös parilta ihan naurettavia puolittaisia syytöksiä että olen heidän miestensä perään. Olen siis sinkkuna ollut pitkään ja voin rehellisesti sanoa että kumpaakaan miestä en ottaisi isostakaan rahasta riesakseni. Syytöksiin loppui ystävyys eikä paluuta ollut vaikka toinen itki että ei ole ystäviä enää. Miksiköhän? Kyllä yksin on stressittömämpää ja helpompaa,saa keskittyä harrastuksiin ja mielenkiitoisiin asioihin eikä muitten haukkumiseen ja pahanpuhumiseen.
Mulla oli pitkään niin, että olotilat vaihtelivat joko uupumuksen kaltaisen väsymyksen tai sisäisen levottomuuden ja rauhattomuuden välillä. Joskus olin levoton ja väsynyt yhtä aikaakin. Nyt olen vihdoin päässyt siihen, että minulla on levollinen ja hyvä olo vain itseni kanssa, ilman mitään kummempia ulkoisia tekijöitä. Tämä on parasta aikaa mitä olen elämässäni kokenut ja uskon, että jatkuu ja vain syvenee vuosien myötä. Ainakin viimeiset 4-5 vuotta on ollut näin.
Nainen 54
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen itseni paremmin ja olen oppinut hyväksymään sen, etten ole sosiaalinen. Ei tarvitse enää yrittää pitää kulissia.
En ole enää kiinnostunut uusista ihmisistä kuten nuorena ja kaikki kansainvälinen meininki on alkanut enemmänkin ärsyttämään. Arvostan omaa aikaa ja kulttuuria! N52
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen etänä töitä kotona, enkä kaipaa muiden kuin omien perheenjäsenten seuraa. Vihaan työpaikan kissanristiäisiä, vaikka ihmiset ihan kivoja onkin. Mulla on 3 hyvää ystävää, joiden kanssa tavataan silloin tällöin. Näin on hyvä
Minusta on iän myötä tullut sosiaalisempi. Nuorempana ennemminkin välttelin muiden seuraa, en päästänyt ketään lähelleni ja olin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kokemukset hyvin samantapaisia kuin ap:llä
n40+
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Sensijaan sosiaaliset taidot on karttuneet ja ujous ei estä kanssakäymistä ihmisten kanssa. Keskityn vähemmän itseeni ja enemmän muihin. Kannattaa jokaisen kokeilla tätä.
Voi luoja, kun en ole 40 vuoteen mitään muuta ollutkaan kuin keskittnyt muiden ihmisten jonninjoutavuuksien kuunteluun! Viimein tulin järkiini enkä vaihtaisi tätä ikinä enää pois.
Sitä en tarkoittanut. Kukin itse asettaa rajansa ja oma vika jos et niitä aseta. Erakoituminen ei ole vaihtoehto vaan seuran vaihtaminen. Jokin syy siihen on, jos kaikki ihmissuhteesi ovat tuollaisia.
Olen jättänyt lähimmäiset ystävätkin taakseni kun alkoivat perseilemään liikaa, esim. alkoholinkäyttö eroaa niin reippaasti omastani, käytöstavat unohtuivat koronan myötä, kaikkinainen toisen henkilön kunnioitus. Tiedätkö etten nyt muutaman vuoden jälkeen ole ikävöinyt enää lainkaan.