Tänään mediassa: Työttömiä aletaan rangaista lisää ja Suomeen pamahti 50 000 työtöntä lisää!
HS kertoo, että työttömiä aletaan piiskata entistä kovempaa alkaen maaliskuusta 2026, kun työttömyystuen voi menettää viikoksi jo ensimmäisestä velvotteiden laiminlyönnistä. Toisesta rikkeestä seuraa kuuden viikon työssäolovelvoite. Hallitus uskoo, että nämä ohi hallitusohjelman mukaan tuodut sanktiot ja kiristykset työttömille tulevat saamaan yhä useamman menemään töihin.
Samalla kuitenkin työttömien määrä jatkaa kasvuaan ja Suomi on työttömyydessä jo koko EU:n kärkeä toiseksi korkeimmilla työttömyysluvuillaan. Mikä huolestuttavinta, pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut. Tilastokeskuksen mukaan työllisyystilastoja tällä hetkellä kannattelee osa-aikainen työ, jonka tekeminen on lisääntynyt, sangen paradoksaalisesti, kun otetaan huomioon se, että Orpon hallitus poisti suojaosan, jotta yhä useammat menisivät kokoaikaisiin, vakituisiin töihin. Vaikuttaisi, etteivät monetkaan hallituksen arviot ole toteutuneet faktojen ja lukujen valossa.
T&T: Eikö tämä ikinä lopu? - Suomeen mäjähti 50000 työtöntä lisää: Luvut näyttävät taas kerran entistäkin synkemmiltä
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/a/b77741e8-083a-4771-9429-a00f6c…
Kommentit (131)
Vaikuttaa hyvältä. Rikkomuksesta tulee saada rangaistus
minö köyttäisi tuota hindenbirg menetelmää, shortata ne surkeat firmat maanrakoon, kos ei ole shorttaamista, itsejän. omat asiakkaansa karkoittaa. osinkojuomia pitöisi sada lisää mutta k.ssttamalla sekö asiakkaita että tekijöitä ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hyvältä. Rikkomuksesta tulee saada rangaistus
Miksi työnantajia ei rangaista yhtään siitä, etteivät palkkaa työttömiä, mitä häh? Jos on esimerkiksi hakijoita, joilla on sopiva koulutus ja työkokemus, mutta jostain syystä ei palkata, niin kyllä siitä pitäisi työnantajalle myös tasapuolisuuden nimissä antaa piiskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Joko suostutte menemään töihin, lusmut?
Monissa maissa ei ole työttömyystukea ollenkaan, joten vielä on varaa leikata, jos haluamme pärjätä kilpailussa.
Ja jos uhkaatte maan jättämisellä, niin onnea seuraavaan. Etsikää tekin elättäjämaa, niin kuin tuhannet afrikkalaiset, jotka olette tänne päästäneet.
Anna osoitteesi, niin työttömät muodostavat jonon ovellesi maanantaina 8.00.
Kokoomus lupasi vaalien alla 100 000 uutta työpaikkaa. No, näitä ei ole tullut, niin missä ovat ne palkkatyöt, joihin omavaltaisesti menemällä mennään?
Ne tulevat ensi vuonna ne työpaikat 😃
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työtön ei ala yrittäjäksi ja työllistä itseään? Suomessa yrittäjät saavat tukea ja veroja ei tarvitse juuri maksaa. Miksi edes osaajat eivät perusta yritystä ja vuole kultaa. Monen sadan tuhannen työttömän joukossa on pakko olla paljon ihan oikeita osaajia.
Yrittäjät saavat tukea eikä veroja tarvitse maksaa?
Miksi sitten yrityksiä menee koko ajan konkurssiin ja Orpon kaudella on ennätyksiäkin tehty konkurssien määrän kasvussa? Kerta se on niin helppoa työttömän ryhtyä yrittäjäksi?
Pitää perustaa globaali suuryritys ja listautua pörssiin. Osakkeenomistajat pelastavat maailman.
Tuo kuuden viikon työssäoloehto voi olla esim jonkun pitkäaikaistyöttömän kohdalla lähes ikuinen karenssi...?
Vierailija kirjoitti:
Vassareiden peppukipu on erityisen viihdyttävää tänään.
Orpo selvästi tekee asiat oikein.
Olen nauttinut vassujen ulinasta koko joulun. Kiitos Riikka ja Petteri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hyvältä. Rikkomuksesta tulee saada rangaistus
Miksi työnantajia ei rangaista yhtään siitä, etteivät palkkaa työttömiä, mitä häh? Jos on esimerkiksi hakijoita, joilla on sopiva koulutus ja työkokemus, mutta jostain syystä ei palkata, niin kyllä siitä pitäisi työnantajalle myös tasapuolisuuden nimissä antaa piiskaa.
Työnantajat tasan tarkkaan palkkaavat JOS heillä on TYÖTÄ tarjottavana ja palkkaamisen riskit ovat siedettävät. Nyt tulevat muutokset varmasti tulee lisäämään työn kysyntää, vaikkakin suhdanne Suomessa todella surkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokkareiden ihmiskäsitys on se, että ihmiset eivät halua töihin, vaan heidät on pakotettava orjaksi keinolla millä hyvänsä. Kyllä teemme töitä, kunhan niitä olisi ja kohtuullinen palkka!
Jostain syystä työttömille on tarjolla vain rangaistuksia ja heikennyksiä, ei yhtään porkkanaa.
Siis eihän edes koiria kouluteta näin, eli ei mitään palkintoja.
No se porkkana on se TYÖ. Jo yksistään sen pitäisi riittää, mutta eihän loisille riitä... kaikki pitäisi nokan eteen kantaa ja paskatkin tulla pyyhkimään perseestä.
Sun kannattais käydä juttelemassa jollekin tuosta sun vihasta. Ei ole enää tervettä.
Lakot laittomiksi niin saadaan jo Suomen tulosta paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hyvältä. Rikkomuksesta tulee saada rangaistus
Miksi työnantajia ei rangaista yhtään siitä, etteivät palkkaa työttömiä, mitä häh? Jos on esimerkiksi hakijoita, joilla on sopiva koulutus ja työkokemus, mutta jostain syystä ei palkata, niin kyllä siitä pitäisi työnantajalle myös tasapuolisuuden nimissä antaa piiskaa.
Työnantajat tasan tarkkaan palkkaavat JOS heillä on TYÖTÄ tarjottavana ja palkkaamisen riskit ovat siedettävät. Nyt tulevat muutokset varmasti tulee lisäämään työn kysyntää, vaikkakin suhdanne Suomessa todella surkea.
Jos ensin rajattaisiin vuokratyö vain sesonkialoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Joko suostutte menemään töihin, lusmut?
Monissa maissa ei ole työttömyystukea ollenkaan, joten vielä on varaa leikata, jos haluamme pärjätä kilpailussa.
Ja jos uhkaatte maan jättämisellä, niin onnea seuraavaan. Etsikää tekin elättäjämaa, niin kuin tuhannet afrikkalaiset, jotka olette tänne päästäneet.
Anna osoitteesi, niin työttömät muodostavat jonon ovellesi maanantaina 8.00.
Kokoomus lupasi vaalien alla 100 000 uutta työpaikkaa. No, näitä ei ole tullut, niin missä ovat ne palkkatyöt, joihin omavaltaisesti menemällä mennään?
Ne tulevat ensi vuonna ne työpaikat 😃
Aijaa, mille alalle tulevat?
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuuden viikon työssäoloehto voi olla esim jonkun pitkäaikaistyöttömän kohdalla lähes ikuinen karenssi...?
Miten tuo edes toimii? Mistä saa työpaikan kuudeksi viikoksi?
Jännä seurata missä raja tulee vastaan ja ihmisten vastaliike alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuuden viikon työssäoloehto voi olla esim jonkun pitkäaikaistyöttömän kohdalla lähes ikuinen karenssi...?
Miten tuo edes toimii? Mistä saa työpaikan kuudeksi viikoksi?
No sehän se on se tavoite. Minimiaika töissä että taas pääsee loisimaan.
En saa pillua niin en mee töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hyvältä. Rikkomuksesta tulee saada rangaistus
Miksi työnantajia ei rangaista yhtään siitä, etteivät palkkaa työttömiä, mitä häh? Jos on esimerkiksi hakijoita, joilla on sopiva koulutus ja työkokemus, mutta jostain syystä ei palkata, niin kyllä siitä pitäisi työnantajalle myös tasapuolisuuden nimissä antaa piiskaa.
Työnantajat tasan tarkkaan palkkaavat JOS heillä on TYÖTÄ tarjottavana ja palkkaamisen riskit ovat siedettävät. Nyt tulevat muutokset varmasti tulee lisäämään työn kysyntää, vaikkakin suhdanne Suomessa todella surkea.
Palkkaamisen riskit siedettävät? Jo Sipilän hallitus pidensi koeajan 3 kuukaudesta puoleen vuoteen. Siis työnantajalla on 6kk aikaa havainnoidan tekijän soveltuvuutta työhön. Miten se ei riitä? Ja tuo tehtiin jo vuosikymmen sitten ja meillä on nyt työttömyyskriisi silti.
Vuoden alusta taas pari viikkoa tehdään töitä ja sitten aloitetaankin lakkoaallot ja Suomeen miljardi tappiot ja työpaikkojen menetykset. Nopeutettu käsittely kaikelle uudelle tehdasrakentamiselle Suomeen!!! Ei seisoteta sijoittajia vuosia byrokratia jonossa.
Toivon että SAK ja AKT aloittavat lakot heti vuoden vaihteen jälkeen. On aika saada työnantajat nöyrtymään ja perumaan irtisanomiset sekä lomautukset niin Suomi pelastuu.
T*pa ittes.
T. Työssäkäyvä