Lue keskustelun säännöt.
Muita joilla yhteys omaan sisareen ja äitiin loppunut?
24.04.2007 |
Miten olette henkisesti jaksaneet välien katkeamisen? Kannatteko syyllisyyttä vaikka hyljännyt osapuoli olisikin sisar?
Viikonloppuna tapahtui totaalinen pamaus, jonka jälkeen sisko ilmoitti katkaisevansa välit minuun, ja myöhemmin äitini meni sisareni puolelle asiassa ja käänsi syyn minuun, ja totesin äidille surullisena että on parempi että en pidä enää kovin paljoa häneen yhteyttä.
Perheellämme on pitkä historia henkistä väkivaltaa ja vaiettuja asioita, ja huomaan että se kaikki vaikuttaa oman lapseni ja mieheni elämään myös, kun surut kulkeutuvat kauttani tähän meidänkin perheeseen.
Jospa olisi paras vain kääntyä pospäin siitä kaikesta ja keskittyä rakentamaan omalle lapselle onnellista matkaa aikuiseksi...
Tuntuu pahalta, koska äitini on aina tuonut julki etten ole oikein minkään arvoinen, ja olen vain jotenkin koittanut lunastaa ja kerjätä äidiltä rakkautta , olemalla paikalla kun tarvitaan, auttamalla, tekemällä hommia, jättämällä oman elämäni sivuun.
Tuntuu kovin yksinäiseltä loppuelämä ilman äitiä ja sisarta, silti.
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein kaipaan äitiä jolle kertoa ilot/surut. Meillä ollut aina etäinen suhde. Koskaan ei ole ollut mummi lapsilleni. Siskoni kanssa välit olivat 3v poikki,sekoili mieheni kanssa. Sitäkin olen miettinyt miksi miehelleni annoin nopeammin anteeksi kuin siskolle. Miksi aina syytetään sitä naista,mies pääsee kuin koira veräjästä...
Ei olla koskaan oltu mitään bestiksiä.
T:2
Elää jotain draumaa, että me vanhemmat sisarukset olisimme aina neuvomassa häntä, neuvomassa liikaa. On kaiketi meidän vaikutteille niin altis, että tarvitsee enemmän omaa tilaa. Onhan meillä enemmän elämänkokemusta ja siskon kannalta tavallaan hankalaa, kun neuvot ovat osoittautuneet usein hyödyllisiksi ja vieneet häntä posiitiivisessa mielessä eteenpäin. Hän pääsee nuorimmaisena helpommalla, kun ei tarvitse kaikkia virheitä tehdä itse. On silti draumatisoivaa olla se nuorin. Elämä liian tasaista?
Mikä lie häiriö päässä, kun kirjoitin drauma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
terv. ap
ja itsellä välit siskoon olleet aina hirveän läheiset, jotenkin miltei takertuvat. Siksikin tuntuu todella pahalta tämä kaikki.
Äitini puolesta suren, hän kärsii ihan hirveästi tällaisesta, mutta en enää pysty olemaan se huono tytär, vasta aikuisena olen alkanut ymmärtää olevani jonkun arvoinen ihmisenä, kiitos mieheni.
Äiti on jo niin vanha, että ajattelen josko pitäisi vain kestää ja joustaa, jottei tarvitsisi katua sitten kun äiti joskus nukkuu pois.
Siskoni pari viikkoa sitten ilmoitti ettei enää koskaan halua nähdä kumpaakaan meistä. Pahalta tuntuu mutta minkäs teet? Väkisin ei kenenkään elämään voi tuppautua, toivossa on hyvä elää, josko se nyt vaikka muuttais mieltään. Riitojakaan ei ole ollut, siskoni vaan haluaa pitää meidät ulkopuolisina.