Etla esittää viiden vuoden palkkamalttia - SAK tyrmää: "Ongelma ei ole palkoissa"
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan Suomen talouskasvu vaatii pitkää palkkamalttia ja hintakilpailukyvyn parantamista. Palkansaajajärjestö SAK:n ekonomisti katsoo, että ehdotus uhkaa syventää kotimaisen kysynnän ongelmia eikä ratkaise kilpailukyvyn juurisyitä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkija, taloustieteilijä Juha Tervala ehdottaa suomalaisille viiden vuoden palkkamalttia talouskasvun vauhdittamiseksi. Tervalan mukaan Suomen sisäisen inflaation tulisi pysyä yhden prosenttiyksikön muun euroalueen inflaatiota matalammalla, mikä käytännössä tarkoittaisi enintään noin kahden prosentin vuotuisia palkankorotuksia.
Tervalan mukaan Suomella ei ole vaihtoehtoja. Julkinen talous on alijäämäinen, eikä valtiolla ole liikkumavaraa elvyttävään finanssipolitiikkaan. Julkisen talouden sopeutustoimet ovat samalla heikentäneet kotimaista kysyntää.
- Talouskasvua on haettava viennistä, kuten Suomessa on totuttu tekemään, Tervala sanoo.
Laatu ei synny hetkessä
Tervalan mukaan Suomen vienti kärsii ennen kaikkea riittämättömästä kysynnästä. Yksi ratkaisu olisi laadukkaampien ja korkeamman jalostusasteen tuotteiden kehittäminen, mutta se vie aikaa.
- Laatu ei synny nappia painamalla. Se vaatii aikaa, osaamista ja investointeja, Tervala toteaa.
Siksi Tervalan mukaan kustannuskilpailukyvyn vahvistaminen on lyhyellä aikavälillä ainoa realistinen keino. Maltillinen palkkakehitys hillitsisi hintojen nousua ja parantaisi Suomen asemaa suhteessa muihin euroalueen maihin.
Tervala on tarkastellut sopeutustoimien vaikutuksia kansantalouteen Etlan tuoreessa raportissa yhdessä laitoksen pääekonomisti Päivi Puontin kanssa. Tervala toimii myös Helsingin yliopiston taloustieteen kandiohjelman johtajana.
SAK: Kulutus jo nyt liian heikkoa
Palkansaajia edustavan SAK:n ekonomisti Tatu Knuutila suhtautuu ehdotukseen kriittisesti. Hänen mukaansa Suomen talouden ongelma ei ole palkkataso vaan heikko kotimainen kysyntä.
- Suomalaisten kulutus on jo valmiiksi liian matalaa, ja se on hidastanut talouden elpymistä. Palkkamaltti ei parantaisi tätä tilannetta, Knuutila sanoo.
Knuutilan mukaan Suomen kilpailukyky ei ole heikentynyt liian korkeiden palkkojen vuoksi. Päinvastoin, palkkakehitys on jäänyt jälkeen monista verrokkimaista vuoden 2015 kilpailukykysopimuksen jälkeen.
- Meillä ei ole palkoista johtuvaa kilpailukykyongelmaa, hän sanoo.
Knuutila painottaa, että kilpailukykyä tulisi kehittää ensisijaisesti tuottavuuden ja osaamisen kautta, ei kustannuksia leikkaamalla.
Vaikutukset myös verotuloihin
Knuutila nostaa esiin myös julkisen talouden näkökulman. Palkkamaltin seurauksena ostovoiman kasvu hidastuisi, mikä jarruttaisi kulutusta ja voisi heikentää valtion tuloverokertymää.
Tervala ei allekirjoita arviota.
- Se, että Suomessa on nyt liian vähän kulutusta, johtuu siitä, ettei meillä ole riittävästi menestyvää vientiä. Jos meillä olisi vahvoja vientialoja, meillä olisi enemmän hyvin palkattuja työpaikkoja ja enemmän yksityistä kulutusta, hän sanoo.
Ristiriita jää avoimeksi
Keskustelun ytimessä on perustavanlaatuinen ristiriita: Etlan mukaan palkkamaltti heikentäisi lyhyellä aikavälillä kotimaista kysyntää, mutta loisi pitkällä aikavälillä kustannusedun, jonka avulla Suomi voisi kasvattaa vientiä ja synnyttää paremmin palkattuja työpaikkoja. Kritiikin mukaan tämä nojaa oletukseen, että matalampi palkkakehitys johtaa lopulta korkeamman jalostusasteen ja korkeamman palkan työpaikkoihin.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011706097.html
Kommentit (43)
Taas sama laulu? EK ei ole itse valmis antamaan missään periksi, mutta muiden pitäisi antaa koko ajan. EK:n visioimat jutut ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet tyhjiksi lupauksiksi, kuten esim yhteisöverojen vaikutus työllisyyteen. Kaikki rahat meni johtajien osinkoihin eikä työllisyys parantunut vaan pahentuo. Tämä porukka on täynnä kusettajia ja itsekkäitä mul keroita, joten ei ollenkaan pidä lähteä tähän mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Palkkamaltti-naukumaijat ja demarisaatanat UUNIIN! NYT!!!!!!
Perspaskakokkareet tässä palkkamalttia vinkuu. Onko vielä känni päällä vai muuten luetun ymmärtäminen hakusessa?
Siten palkkoihin maksimi 5000 kuussa ja muut edut pois johtajilta siellä