USAn pörssit uuteen ennätykseen ja talous kasvaa 4.3%. Muistelisin, että meilläkin kerrottiin paljonkin pörssikursseista keväällä
Tuli pikku pörssiromahdus tariffien takia.
Nyt taas not so much. Milläköhän perusteella ne uutisensa oikein valitsee? Onko varmasti pääuutisten aiheita nyt joku Teslan hinta joka on ennätyslukemissa nyt? Tai Teslan myynti Ruotsissa. Ei ne näyttäneet ainakaan pörssikurssin kannalta olleen merkittäviä uutisia.
Ja nyt sitten ei tule uutisia miten Trump on saanut talouden lentoon. Tekoäly vauhdittaa talouskasvua kuten myös Trumpin talouspolitiikka, mutta ei nyt tule yhtään Trumpia kiittävää uutista. Nää on kuitenkin kadehdittavia lukuja meiltä katsottuna vaikka niin ne on olleet jo kauan.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/f53d81f6-b425-4641-89e2-cbcc3d83b4…
Kommentit (41)
"Miksi mielestäsi korkoa pitäisi laskea enemmän?"
Inflaatioriski on selkeästi laskenut kun inflaatio on jatkuvasti mennyt alaspäin. Mitä vähemmän ihmiset maksavat lainan koroja, sitä enemmän heillä on rahaa kulutukseen.
Oletko seurannut ollenkaan suomen talouspolitiikkaa kun tämäkin asia on sinulle vieras?
Niistä tariffeistakin tuli uutista ja A-studiota toisensa perään eikä ne nostaneetkaan inflaatiota, romahduttaneet pörssiä tai hidastaneet talouskasvua. Jopa meidän vienti USAan on laskemisen sijaan noussut.
Ja nyt ei tule mitään korjausta. Niin tyypillistä. Ne siirtyy vaan seuraavaan aiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös Trump juuri väittänyt surkeita työllisyyslukuja väärennetyiksi?
Väärärensi sitten kasvuluvut.
Ensi vuonna nähdään miten kupla puhkeaa.
Ja ap:n tapaisiin hyödyllisiin idiootteihin tämä kaikki uppoaa kuin veitsi voihin.
Eivaan juuri sinuun upposi hänen disinformaationsa.
"
Inflaatioriski on selkeästi laskenut kun inflaatio on jatkuvasti mennyt alaspäin."
Tammikuussa inflaatio 3%.
Tammikuun 2026 ennuste 3.2%.
"Tuoreimmat luvut joulukuulle ovat epätarkkoja hallinnon sulkemisen takia"
Vierailija kirjoitti:
"Miksi mielestäsi korkoa pitäisi laskea enemmän?"
Inflaatioriski on selkeästi laskenut kun inflaatio on jatkuvasti mennyt alaspäin. Mitä vähemmän ihmiset maksavat lainan koroja, sitä enemmän heillä on rahaa kulutukseen.
Oletko seurannut ollenkaan suomen talouspolitiikkaa kun tämäkin asia on sinulle vieras?
Inflaatio on laskenut, mutta se on edelleen tavoitetason yläpuolella. Sitä mietiskelin, että miksi korkoa pitäisi silloin laskea kovin nopeasti, kun inflaatio voi lähteä uudestaan nousuun. Nähdäkseni edestakaisin sahaaminen koron kanssa olisi eriryisen typerää ja siksi kallistuisin itse mieluummin koron hitaaseen laskemiseen, ettei ainakaan tarvitsisi tehdä korjausliikkeitä.
Olen seurannut Suomen talouspolitiikkaa ja jonkin verran myös USAn. Ei asia aivan vieras ole, mutta monitahoinen ja moneen asiaan vaikuttava. Tuota työttömyyden kehitystä en osaa oikein arvioida. Nousussa, mutta ei vielä korkea. Talouskasvuakin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trumpin Yhdysvallat eivät ole enää luotettava lähde. Yhdysvalloissa työttymyys on tänä vuonna ampaissut räjähdysmäiseen nousuun. Lisäksi oletko ap ikinä kuullut P/E-luvusta taikka meemiosakkeista?
Järkyttävä työttömyys 4.6%. Ei käy kateeksi.
Etenkin kun se on tuollaisella tasolla lähes aina.
Tuollaisesta kauhistuksesta ei kannata tietenkään mitään oppia. Se on selvää.
Vierailija kirjoitti:
Kuka tai mikä on tämä paljon puhuttu globaali eliitti?
Miljardöörit ja triljardöörit. Ne.
Vierailija kirjoitti:
Niistä tariffeistakin tuli uutista ja A-studiota toisensa perään eikä ne nostaneetkaan inflaatiota, romahduttaneet pörssiä tai hidastaneet talouskasvua. Jopa meidän vienti USAan on laskemisen sijaan noussut.
Ja nyt ei tule mitään korjausta. Niin tyypillistä. Ne siirtyy vaan seuraavaan aiheeseen.
On ne aika kusessa jenkeissä hintojen kanssa. Jim beam sulki tehtaan kun ihmisillä ei ole varaa viskiin.

14000 asukkaan pikkukaupungissa lihanleikkaamo kiinni kun porukalla ei ole varaa ostaa kuin makkaraa.
3500 työttömäksi.
ei se pörssi kerro taloudesta, se kertoo jostain muusta. bank of america tilastot kertovat enemmän.
sitä paitsi ai kupla on ainoita tekijöitä joista siellä kasvua tulee. jos on tullakseen. viiveellö tulleet työkkäriluvut kertoivat huonoa jota hieman kompensoi seuraava luku.
Jos talouskasvun hyödyt menee vain rikkaimmalle prosentille, niin mitä hyötyä siitä on?
Vierailija kirjoitti:
Jos talouskasvun hyödyt menee vain rikkaimmalle prosentille, niin mitä hyötyä siitä on?
Miksi menisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos talouskasvun hyödyt menee vain rikkaimmalle prosentille, niin mitä hyötyä siitä on?
Miksi menisi?
Tällä hetkellä menee. Puhutaan K-kasvusta. Rikkailla menee lujaa, köyhillä talous vaan tiukentuu.

En kuulu rikkaimpaan prosenttiin, mutta hyödyn talouskasvusta. Mikä on k-kasvu?

Osan käyrä menee ylös. Osan alas.
Tämä on ihan seurannan mukainen fakta. 70% jenkeistä pitää Trumpin talouspolitiikkaa epäonnistuneena.
Rikkaita on paljon vähemmän kuin tuo 70%.
Eli taantuma tai lama olisi toivottavampi tila? Meillä meneekin Suomessa kivasti, kun talouskasvua ei ole eikä kukaan pääse hyötymään siitä?
Vierailija kirjoitti:
Trumpin vastaiset trollit hyökkäsivät heti mikä ei yllätä.
Maailmanjärjestystä luodaan uusiksi mutta valitettavasti se menee niin että EU maihin, Australiaan, Kanadaan, Englantiin jne. ajetaan maailmaa hallitsevan globaalin WEF / EU eliitin toimesta islam - muslimi invaasio ja köyhdyttämisen agenda, great reset, et omista mitään ja olet onnellinen - eliitin orjana.
Trump on ainoa este globaalille eliitille, mm. Englannin Starmer, Kanadan Carney ja EU johtajat kuten Macron ja Ursula yms. ovat globaalin eliitin käskyläisiä.
Putler on WEF:in kouluttama.
Vierailija kirjoitti:
Eli taantuma tai lama olisi toivottavampi tila? Meillä meneekin Suomessa kivasti, kun talouskasvua ei ole eikä kukaan pääse hyötymään siitä?
AI-kupla ei ole "talouskasvua".
4-5 firmaa ostaa kamaa toisiltaan ja nostattaa kurssejaan.
ChatGPT tekee pari miljardia vuodessa ja sillä on triljoonan ostosopimukset datakeskuksista.
Hyvä diili?

Suomessa oli kaikilla kivempaa ysärin alkupuolen lamassa kuin loppupuolen nousukaudella?
Ei mitään geneeristä paskaa vaan miten tuo suhtautuu USAn tilanteeseen?
Inflaatio on nyt korkeampi kun tammikuussa.