Puolisoani ei kiinnosta laittaa laisinkaan joulua - viittaan kintaalla koko joululle đĄ
Olen nyt yrittÀnyt neljÀ vuorokautta saada puolisoa laittamaan kanssani joulua. En ole pyytÀnyt mukaan tekemÀÀn mitÀÀn monimutkaista. Toivoin hÀnen auttavan ihan tavallisessa tavaroiden raivaamisessa ja siististi laittamisessa joulun ajaksi.
HÀn on tullut pitkin hampain tekemÀÀn puoleksi tunniksi jotain. Silloinkin hÀn on valitellut stressistÀÀn ja vÀsymyksestÀÀn. Sitten hÀn on aina keksinyt jonkin oman erityisprojektin, esimerkiksi hÀn on muistanut jonkin kaupasta ostettavan jutun ja sitten hÀn on lÀhtenyt kauppaan pitkÀksi aikaa ja sen jÀlkeen onkin ollut aika mennÀ taas koneelle ja koneelta jossain vaiheessa nukkumaan.
Nytkin hÀn on jossain kaupassa. HÀn ei ole tehnyt mitÀÀn sen eteen, ettÀ olisimme saaneet kotia jouluksi kuntoon. Mietin asiaa Àsken ja tulin siihen lopputulokseen, ettÀ annan koko joulun ja sen laittamisen sitten olla. Aivan sama! HÀnelle se on selvÀsti vastenmielinen asia. MinÀ en voi pakottaa aikuista ihmistÀ laittamaan joulua vÀkisin. TÀssÀ tapauksessa siis kerÀÀmÀÀn ja laittamaan rojuja kasaan.
En tiedÀ, miksi avauduin. EhkÀ halusin kertoa muille samassa tilanteessa oleville, ettette te ole yksin. Te muut olette minua sinnikkÀÀmpiÀ jaksaessanne vetÀÀ kivirekeÀ perÀssÀnne.
Kommentit (72)
Raivaukset sÀrÀhti. Kuka sitÀ raivattavaa on kotiin hommannut??
Siivoa kaapit, jos aiot viettÀÀ joulun niissÀ!
Raivaa kesÀllÀ, ÀlÀ pimeÀssÀ talvella. Vaikka hylly kerrallaan: kierrÀtykseen, kirpputorille, roskiin, jne.
Sitten vaan yllÀpitosiivousta ja jouluksi muutama koriste.
Vierailija kirjoitti:
Me mennÀÀn huomenna kavereiden kanssa huomenna lÀhibaariin. Kiitos Hanna, kun pidÀt huomenna paikan auki. MeillÀ on sulle tÀstÀ hyvÀstÀ lahja, olet meidÀn kylÀn sielu.
Tapasin mieheni kuutisen vuotta sitten baarissa ja siinÀ baarissa vietetÀÀn joulua tÀnÀkin vuonna.
Miten te oikein elÀtte jos kÀmpÀn raivaamiseen menee pÀiviÀ, eikÀ vielÀkÀÀn ole valmista? PitÀisiköhÀn opetella siivoamaan muutenkin kuin vain jouluna?
En ymmÀrrÀ sitten vÀhÀÀkÀÀn niitÀ jotka tÀstÀ nauttivat. Joulu on ankeinta aikaa vuodessa.
MinÀ rakastan joulua, joten valmistaudun siihen pitkin vuotta. Joulusiivousta ei tarvitse, kun siivoaa normaalisti ympÀri vuoden. Joululahjat ja -kortit on ostettu jo marraskuuhun mennessÀ, samoin ulkomaille lÀhtevÀt joulupaketit lÀhetÀn viimeistÀÀn marraskuussa, miellÀÀn lokakuun lopussa. Kaikki ruoan, jonka voi ostaa valmiina, ostan, kinkun, tortut ja paistin teen itse, koska haluan. Jouluverhot ja muut koristeet voi ottaa esille jo marraskuussa.
MUTTA! AP:n tapauksessa mies ei a) arvosta joulua b) vÀlitÀ siitÀ, ettÀ AP:lle joulu on tÀrkeÀÀ ja c) ei vÀlitÀ AP:n arvoista. AP voi tehdÀ siitÀ johtopÀÀtöksen, ettÀ AP laittaa joulun itse kokonaan ja nautiskelee siitÀ yksin, vaihtaa miestÀ sopivampaan (erityisesti jos mies kitisee joulun perÀÀn), tai lÀhtee jouluisin vaikka hotelliin nauttimaan valmiista joulusta ja mies rötvÀtköön koneella kavereidensa kanssa kuin poikamies.
Vierailija kirjoitti:
En ymmÀrrÀ sitten vÀhÀÀkÀÀn niitÀ jotka tÀstÀ nauttivat. Joulu on ankeinta aikaa vuodessa.
Minusta taas juhannus on ankeinta aikaa vuodessa. En vietÀ sitÀ itse mitenkÀÀn. Joulua odotan aina.
Kumppania valitessa tÀllaisetkin asiat pitÀisi ottaa huomioon; mitkÀ minun arvoni ovat ja mitkÀ juhlapyhÀt ovat tÀrkeitÀ, ja kuinka vietÀmme niitÀ yhdessÀ.
Voisin lÀhteÀ puolison kanssa juhannuksena mökille, mutta vain jos se on hyvin varusteltu ja pÀÀsen pois sieltÀ heti halutessani. Jos juhannus taas on puolisolle kieli vyön alla odotettava vuoden huippuhetki, johon valmistaudutaan viikkotolkulla ja mies odottaa minun jÀrjestÀvÀn juhannuksen sukulaisille ja kavereille, niin minÀ en ole sopiva nainen juhannuskaveriksi.
MikÀ hiton pakko sitÀ on laittaa? vain olla miettiÀ mitÀ jaksaa, ulkoilla,katsella tÀhtiÀ.
En ole kristitty, joten en odota joulua siksi, mutta synkkÀÀn vuodenaikaan tuleva juhla on pakanallekin sopiva. Odotan sitÀ valon lisÀÀntymistÀ joulusta alkaen ja jouluna onkin ihana polttaa kynttilöitÀ ja laitan jo varhain kausivalot. On kiva kÀvellÀ pimeÀllÀ ulkona ja katsella jouluvaloja.
YstÀvien kanssa vietÀmme pikkujoulua kaupungilla. Vaihdamme ystÀvien ja sukulaisten kanssa lahjoja, aika pieniÀ, ei mitÀÀn ihmeempÀÀ. Sukulaisten kanssa kÀydÀÀn haudoilla. Kortteja lÀhetÀn muutaman niille, joita en tapaa ennen joulua, asuvat ulkomailla. Paketteja kÀÀriessÀni kuuntelen youtubesta jokusen joululaulun.
Jouluruokaa syön jos vietÀn jouluaaton sukulaisten kanssa, mutta jos vietÀn joulun kotona, en laita mitÀÀn ihmeempÀÀ, enimmÀkseen vain perunat ja kalat. Suklaakonvehdit toki hankin. Yhden joulukoristeen ripustan ikkunalle ja pienen joululiinan kaivan esiin. Ei mitÀÀn stressaava tai rasittavaa siis.
Joulun paras asia on hiljaisuus, lepo ja rauha. Ja se ettÀ saa lukea kirjoja ja syödÀ suklaata sÀngyssÀ.
MinÀ pidÀn joulusta oikeastaan aika paljonkin ja jouluruuistakin. KyllÀ, valmistan niitÀ myös itse.
Raivosiivousta en ymmÀrrÀ. Jos joulua vietetÀÀn perheen kesken, niin ei ole jÀrkeÀ ERIKOISEN himokkaasti
jynssÀtÀ. Toki jos Englannin kuningas sattuu tulemaan joulupöytÀÀn, niin voi vÀhÀn moppia heilauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Saanko arvata: miehesi kyllÀ mielellÀÀn osallistuu joulun viettoon, syö hyvÀllÀ halulla jouluruokaa ja ottaa iloisestimlahjojakin vastaan, kunhan kaikki vaan on joku muu laittanut ja jÀrjÀstÀnyt.
TodennÀköisesti tuo mies ei oikeasti vÀlitÀ, saako lahjoja tai onko ruuaksi pizzaa, mutta kun toinen on ne laatikot hankkinut eikÀ muuta ruokaa ole, niin menee se perunalaatikko siinÀ missÀ muukin ruoka. Mies tuskin edellyttÀÀ elÀmÀltÀÀn sitÀ, ettÀ joka paikassa on joulukoristeita ja jos siellÀ on ap:n kanssa pitÀnyt raivata joululle tilaa, niin alunperinkÀÀn kodissa ei ole tarpeeksi sÀilytystilaa saati ettÀ kukaan nauttisi siitÀ kuusesta, joka on aina tiellÀ. ElÀmÀ ilman jouluverhoja on ihan elÀmisenarvoista!
JÀtÀ sinun joulusi tekemÀttÀ ja kas, elÀmÀ ei muutu sen kamalammaksi ja oikeastaan on ihan kivaa, kun ei ole joulun jÀlkeen isoa joulutavaranraivausta. Kokeile, saatat yllÀttyÀ siitÀ, miten kivaa on, kun et ole koko ajan vihainen.
Vierailija kirjoitti:
MinÀ pidÀn joulusta oikeastaan aika paljonkin ja jouluruuistakin. KyllÀ, valmistan niitÀ myös itse.
Raivosiivousta en ymmÀrrÀ. Jos joulua vietetÀÀn perheen kesken, niin ei ole jÀrkeÀ ERIKOISEN himokkaasti
jynssÀtÀ. Toki jos Englannin kuningas sattuu tulemaan joulupöytÀÀn, niin voi vÀhÀn moppia heilauttaa.
Erikoisen himokkaasti jynssÀÀminen jouluna on varmasti joku synti đ
Laita joulu vain itsellesi, ÀlÀ hanki mitÀÀn ruokia tai lahoja miehelle. Jos hÀn aattona kysyy niiden perÀÀn, voit hÀmmÀstyneenÀ todeta, etteihÀn mies halunnut osallistua jouluun, niin teit sitten yksin ja vain itsellesi. Kerro sittennmiehelle, ettÀ nykyÀÀn.kaupat ovat auki joulunakin, hÀn voi mennÀ sinne hankkimaan oman joulunsa, sinÀ et enÀÀ ehdi.
Miksi sitÀ stressiÀ tÀytyy oikein kerÀtÀ itselleen? Eikö voi ottaa joskus tsillaten?
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitÀ stressiÀ tÀytyy oikein kerÀtÀ itselleen? Eikö voi ottaa joskus tsillaten?
-vtutus tulee siitÀ, jos toinen aikuinen onnvapaamatkustaja ja pitÀÀ toista itsestÀÀnselvyytenÀ. Toinen raataa ja toinen chillaa, mutta kÀy kuitenkin valmiiseen pöytÀÀn. Silsi neuvoinkin ap:ta tekemÀn joulun vain itselleen ja nauttimaan siitÀ, ei mitÀÀn ruokaa tai lahjaa miehelle, joka ei vaivaudu kantamaan valmisteluista osaansa.
Vierailija kirjoitti:
Saanko arvata: miehesi kyllÀ mielellÀÀn osallistuu joulun viettoon, syö hyvÀllÀ halulla jouluruokaa ja ottaa iloisestimlahjojakin vastaan, kunhan kaikki vaan on joku muu laittanut ja jÀrjÀstÀnyt.
MinÀ olen mies joka ei pahemmin joulusta vÀlitÀ. EipÀ niissÀ jouluruoissakaan ole muuta syötÀvÀÀ kuin kinkku ja hyvÀ lihapata. Molemmat olen itse ostanut. Laatikot, rosolli, kalat jne jÀÀ kyllÀ syömÀttÀ kokonaan. Lahjani ostin itselleni itse ja lapsille kaikille kolme. Vaimolle korun ja suklaata. KyllÀ tÀmÀ on sellaista aikaa ettÀ huomenna kun pukki on kÀynyt, putoaa harteilta 100 kilon taakka. IskÀx3
Vierailija kirjoitti:
Laita joulu vain itsellesi, ÀlÀ hanki mitÀÀn ruokia tai lahoja miehelle. Jos hÀn aattona kysyy niiden perÀÀn, voit hÀmmÀstyneenÀ todeta, etteihÀn mies halunnut osallistua jouluun, niin teit sitten yksin ja vain itsellesi. Kerro sittennmiehelle, ettÀ nykyÀÀn.kaupat ovat auki joulunakin, hÀn voi mennÀ sinne hankkimaan oman joulunsa, sinÀ et enÀÀ ehdi.
No jo on typerÀÀ touhua.
Miksi toista pitÀisi vaatia osallistumaan joulun laittamiseen ja viettÀmiseen jos ei toista kiinnosta? Voihan jokainen tehdÀ joulua itse itselleen sen verran kuin haluaa. Niin se meillÀkin menee. MinÀ laitan ja vietÀn joulua oman mieleni mukaan ja mies pysyttelee sivussa, koska ei ole niin kiinnostunut. Ja se sopii molemmille.
Vierailija kirjoitti:
Kun Àiti laitto whatsappiin joulunohjelman pÀÀtin jÀÀdÀ opiskelupaikkakunnalle. Ei vaan jaksa.
Ois mielenkiintoista kuulla ohjelman sisĂ€ltö đ
No haloo, jos mies on niin vÀsÀhtÀnyt ettei jaksa edes yhtÀ tehtÀvÀÀ tehdÀ yhteisen joulun hyvÀksi, mitÀpÀ iloa siitÀ lössykÀstÀ olisi naiselle sÀngyssÀ?