Työttömyys on noussut selvästi korkeammalle tasolle kuin koskaan ennen 2000-luvulla, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Appelqvist
Tilastokeskuksen mukaan työttömänä oli marraskuussa 276 000 henkeä eli 50 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi jatkoi nousuaan ja päätyi peräti 10,6 prosentin lukemaan.
Harva ennusti vielä erityisen myönteisiä uutisia työmarkkinoilta, mutta työttömyyslukemat olivat matalalle viritettyjä odotuksiakin heikompia. Työttömyys on noussut selvästi korkeammalle tasolle kuin koskaan ennen 2000-luvulla, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Marraskuun työllisyystilastot olivat odotuksiakin heikompia työttömyyden osalta.
Edelleen silti pätee, että osasyy korkealle työttömyydelle on työvoiman tarjonnan korkea taso, mikä on lähtökohtaisesti myönteinen asia, Appelqvist sanoo.
Työllisyysasteen trendi 2064-vuotiaille laski 76,1 prosenttiin. Työllisiä oli silti vain 3000 vähemmän kuin vuosi sitten, eli työllisyys oli korkeasta työttömyydestä huolimatta lähes samalla tasolla kuin vuosi sitten.
Perinteinen 1564-vuotiaiden työllisyyden trendi oli 71,6 prosenttia, mikä on edelleen historiallisesti ajatellen kohtalaisen korkea lukema. Siedettävän korkeaa työllisyyslukua rumentaa kuitenkin se, että työllisyyttä on pitänyt yllä lähinnä osa-aikainen työskentely, kun taas kokoaikaiset työpaikat ovat olleet laskussa koko vuoden.
Työttömyysluvut ovat murheellista katsottavaa. Samalla täytyy muistaa, että työllisyys reagoi suhdannekäänteisiin pitkällä viiveellä. Siksi työttömyys on usein korkeimmillaan siinä kohdassa, kun suhdanne on jo kehittymässä parempaan suuntaan, toteaa Appelqvist.
Työvoiman kysyntä jatkui marraskuussa erittäin heikkona. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin marraskuussa vaatimattomat 26 400. Myös pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkui edelleen.
Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli marraskuussa noin 133 400, mikä on sekin korkein lukema 2000-luvulla.
Heikko työvoiman kysyntä näyttäytyy yhä pahenevana ongelmana pitkäaikaistyöttömyyden osalta. Pitkäaikaistyöttömyys poistuu vasta siinä vaiheessa, kun talouden elpyminen on edennyt kypsään vaiheeseen. Pelkään pahoin, että parhaassakin tapauksessa hyviä uutisia joudutaan odottamaan pitkälle ensi vuoden puolelle, arvioi Appelqvist.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Työvoimaan kuului marraskuussa lähes 50 000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. He kaikki ovat miehiä
"Työmarkkinoilla näkyy erikoinen piirre, joka jakaa miehiä ja naisia tästä on kyse
Työvoimaan kuului marraskuussa lähes 50000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. He kaikki ovat miehiä."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011711485.htmlHallituksen tavoite 100000 uudesta työllisestä on siis puolivälissä.
👍👍
Noi miehet ei ole työllistyneitä vaan työvoimA. Olisit lukenut uutisen tarkemmin:
"Työmarkkinoilla näkyy erikoinen piirre, joka jakaa miehiä ja naisia tästä on kyse
Työvoimaan kuului marraskuussa lähes 50000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. He kaikki ovat miehiä.
Työvoimaan eli on joko töissä tai aktiivisesti hakee työtä."
OrpoPurra tuottanut taas työttömiä kolmansien maiden miehiä Suomeen reippaasti, mistäköhän?
Oikeisto selittää 2000-luvin pahimman työttömyysasteen ja pitkaikastyöttömyyden taas parhain päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimaan kuului marraskuussa lähes 50 000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. He kaikki ovat miehiä
"Työmarkkinoilla näkyy erikoinen piirre, joka jakaa miehiä ja naisia tästä on kyse
Työvoimaan kuului marraskuussa lähes 50000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. He kaikki ovat miehiä."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011711485.htmlHallituksen tavoite 100000 uudesta työllisestä on siis puolivälissä.
👍👍
Noi miehet ei ole työllistyneitä vaan työvoimA. Olisit lukenut uutisen tarkemmin:
"Työmarkkinoilla näkyy erikoinen piirre, joka jakaa miehiä ja naisia tästä on kyse
Työvoimaan kuului marraskuussa lähes 50000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. He kaikki ovat miehiä.
Työvoimaan eli on joko töissä tai aktiivisesti hakee työtä."
OrpoPurra tuottanut taas työttömiä kolmansien maiden mi
Kyllä ne on noi Minjadiarrasofiat jotka noita tänne haalii.
2025 on uusi 1993 mutta 2026 ei ole uusi 1994 sillä talous ei tule kasvamaan.