AfD:tä epäillään Saksassa tietojen keräämisestä Venäjälle
Saksassa äärioikeistolaista Vaihtoehto Saksalle -puoluetta (AfD) epäillään puolustustietojen keräämisestä Venäjälle, kertoi Politico tiistaina.
Kysymykset ovat koskeneet esimerkiksi Saksan droonipuolustusta sekä Ukrainalle lähetettävää sotilaskalustoa ja niiden kuljetusreittejä.
AfD:tä epäillään Saksassa tietojen keräämisestä Venäjälle
Kommentit (38)
"Der Spiegelin ja Politicon mukaan AfD on jättänyt osavaltioparlamenteissa yli 7000 turvallisuuteen liittyvää tiedustelua, enemmän kuin mikään muu puolue ja noin kolmannes kaikista turvallisuuteen liittyvistä tiedusteluista yhteensä."
Ei YHTÄÄN epäilyttävää...
Äärioikeisto on aina Putinin puolella.
Ymmärtääkseni on ihan julkista tietoa se, että Saksa ei ole mikään sotilasmahti eikä ole sellaiseksi nousemassa resurssipulan ja yleisen vastustuksenkin vuoksi. Ja eiköhän Venäjällä ole jo Saksan niin kuin muidenkin länsimaiden heikot kohdat valmiiksi kartoitettuna. Saksan johto on itse paljastanut heikkoutensa valistamalla kansaa, että mahdollisen sodan syttyessä tuhot olisivat suuria ja että kansalaiset joutuisivat todennäköisesti sinnittelemään pitkät ajan omillaan ennen kuin heitä ennätettäisiin mahdollisesti auttaa. Kaikki tuo on ollut luettavissa medioista ja julkisista keskusteluista.
Vierailija kirjoitti:

"Saksan johto on itse paljastanut heikkoutensa valistamalla kansaa, että mahdollisen sodan syttyessä tuhot olisivat suuria"
Siis nytkö rysyläisten mielestä on heikkoutta kertoa, että sodassa syntyy tuhoja? Venäjällähän ei kerätä edes kuolleiden sotilaiden tunnuslaattoja, kun 1. Olisi liian kallista korvata 2. Tieto lisää tuskaa.
Olisi tietenkin voinut mainita, että Saksan sosiaalidemokraatti sisäministeri epäilee, että voi ehkä jakaa tietoa venäjälle. Ei ole jutussa mainintaa, että varsinkaan mikään viranomainen epäilee jotain.
Olisi tietenkin mennyt misinformaatioarvo ihan hukkaa aiinä.
Toistaiseksi tiedämme faktana vain vasta hiljattain kylmenneet saksan SDPn välit Putiniin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkseni on ihan julkista tietoa se, että Saksa ei ole mikään sotilasmahti eikä ole sellaiseksi nousemassa resurssipulan ja yleisen vastustuksenkin vuoksi. Ja eiköhän Venäjällä ole jo Saksan niin kuin muidenkin länsimaiden heikot kohdat valmiiksi kartoitettuna. Saksan johto on itse paljastanut heikkoutensa valistamalla kansaa, että mahdollisen sodan syttyessä tuhot olisivat suuria ja että kansalaiset joutuisivat todennäköisesti sinnittelemään pitkät ajan omillaan ennen kuin heitä ennätettäisiin mahdollisesti auttaa. Kaikki tuo on ollut luettavissa medioista ja julkisista keskusteluista.
"Saksan johto on itse paljastanut heikkoutensa valistamalla kansaa, että mahdollisen sodan syttyessä tuhot olisivat suuria"
Siis nytkö rysyläisten mielestä on heikkoutta kertoa, että sodassa syntyy tuhoja? Venäjällähän ei kerätä edes kuolleiden sotilaiden tunnuslaattoja, kun 1. O
Miksi nimittelet? Onhan tuo samaa heikkoutta kuin Ruotsissa, missä suunnitellaan joukkokrematorioita sodan varalle. Kaikki tuollainen on kuin kutsukortti Putinille, että tule ja tuhoa - me emme pane mainittavasti vastaan. Länsimaiden pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja panostaa omiin ydinaseisiin, niin syntyisi hyökkäyksen oikeasti ehkäisevä pelote. Perinteisillä keinoilla kuten Suomen paperiarmeijalla saadaan aikaiseksi vain kulutussota, jonka tuhot ovat suurimmat omalla puolella.
Persujen veljespuolue. Ei yllätä.
"Miksi nimittelet? Onhan tuo samaa heikkoutta kuin Ruotsissa, missä suunnitellaan joukkokrematorioita sodan varalle. Kaikki tuollainen on kuin kutsukortti Putinille, että tule ja tuhoa - me emme pane mainittavasti vastaan. Länsimaiden pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja panostaa omiin ydinaseisiin, niin syntyisi hyökkäyksen oikeasti ehkäisevä pelote. Perinteisillä keinoilla kuten Suomen paperiarmeijalla saadaan aikaiseksi vain kulutussota, jonka tuhot ovat suurimmat omalla puolella."
Rysyläinen on vähän ylikierroksilla. Puhuttaisiinko niistä Venäjän siirrettävissä krematorioista, missä hävitetään kuolleet sotilaat, kun se on ikävää tilastojen kannalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassarit on kyllä vajaata sakkia.
AfD on äärioikeistopuolue kuten persutkin.
Teille natseille kaikki muu on äärioikeistoa.

Sinulla ei aivotoiminta taida riittää muuhun kuin Venäjän haukkumiseen ja vihaamiseen.

Siihen ei paljon vaadita, että osaa inhota maata joka hyökkää naapureihin vähän väliä raizkaten ja kiduttaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassarit on kyllä vajaata sakkia.
AfD on äärioikeistopuolue kuten persutkin.
Teille natseille kaikki muu on äärioikeistoa.
Nasse kutsuu muita nasseiksi.
Vakiokamaa a'la Göbbels.
Persujen sisarus- / veljespuolue...
Vierailija kirjoitti:
Olisi tietenkin voinut mainita, että Saksan sosiaalidemokraatti sisäministeri epäilee, että voi ehkä jakaa tietoa venäjälle. Ei ole jutussa mainintaa, että varsinkaan mikään viranomainen epäilee jotain.
Olisi tietenkin mennyt misinformaatioarvo ihan hukkaa aiinä.
Toistaiseksi tiedämme faktana vain vasta hiljattain kylmenneet saksan SDPn välit Putiniin.
Jutussa ei ole mainintaa Saksan sisäministeristä, joka on kristillisdemokraatti.
Sitä vastoin siinä mainitaan, että kyse on osavaltion maapäiväedustajasta. Saksa kun on liittovaltio ja osavaltioissa on omat edustajansa ja hallintonsa.
Edustajan kysymykset ovat koskeneet etenkin Thüringenin osavaltion poliisin työtä droonien havaitsemisessa ja torjumisessa. Sekä osavaltioissa että liittovaltiossa sisäministeri vastaa poliisista. Joten sisäministerille kuuluva asia.
Tiedämme faktana myös, että tämä ei ole ainoa tapaus vaan asiaa on puitu kesästä asti Saksassa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin menee saksallakin jos ainoa riski on porukka jolla ei ole mitään valtaa eikä siten mitään pääsyä tärkeisiin tietoihin mitenkään.
Oikeasti vaarallinen riski saksassakin on typerä vasemmisto joka jakelee tietoa kuin abikarkkia ympäriinsä (myös venäjälle) taistellessaan loputonta ideologista taisteluaan pahaa nasse-afd:tä vastaan.
Lisäksi saksassakin sekä äärivasemmisto että äärioikeisto on sitä venäjän porukkaa. Kuten suomessakin. Ja monessa muussakin maassa.
Oletko koskaan perehtynyt mitä Saksassa tapahtui viimeksi kun äärioikeisto nousi valtaan?
Miksi jaksatte jankuttaa täällä aina Saksaa? Le Pennistä oli joku lyhyt väsähtänyt ketju. Itävallasta ei sitäkään. Hollannista pari kommenttia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jaksatte jankuttaa täällä aina Saksaa? Le Pennistä oli joku lyhyt väsähtänyt ketju. Itävallasta ei sitäkään. Hollannista pari kommenttia.
Siksi koska se menee aina niin. Saksaa kytätään suurennuslasilla ja äärioikeisto pääsee vähin äänin valtaan kaikissa muissa Euroopan maissa.
Loput on pilvenhattaraa ja taivaanrannanmalareita.