Muita joiden elämänlaatu parani huomattavasti muuton myötä?
Asuin aiemmin lapsiperheen alapuolella ja jouduin heräämään myös viikonloppuisin klo 7, kun perhe alkoi juosta, hyppiä, itkeä, laulaa ja pudotella tavaroita lattialle. En edes tajunnut kuinka stressaavaa tuo oli ennen kuin muutin taloon, jossa ei kukaan metelöi eikä kolistele.
Kommentit (14)
Eikö juuri sen takia yleensä muuteta?
Joo. Sukulaismiehistä ja erityisesti heidän maalaisämmä-vaimoistaan kun pääsi kauas ja eroon niin elämänlaatu nousi kertarysäyksellä.
Muutin etelä-Eurooppaan.
Todellakin parani!
Asuin omakotitalossa ja muutin kerrostaloon. Elämänlaatu huononi niin että muutin takaisin omakotitaloon.
Joo, erilleenmuutto miehestä todella paransi elämänlaatua.
Muutin maaseudulta kaupunkiin. Elämänlaatu on nyt huomattavasti parempi. Olen nyt suurimman osan elämästi asunut erilaisissa kaupungeissa niin ulkomailla kuin Suomessakin, eikä missään ole ollut kurjaa olla. Maaseudulla elämäni oli aivan kammottavan huonoa surkeine kouluineen eikä mitään järkeviä harrastuksia lähimainkaan. Jos kaverin luo halusi mennä niin piti kinuta kyyti autolla 25km päähän. Mielestäni tämä asuinvalinta oli vanhemmiltani pelkkää itsekkyyttä.
Muutin kerrostaloon omakotitalosta ja elämänlaatu parani huomattavasti.Kaikki kävelyetäisyydellä,kaupat ja kulttuuririennot.
Iso lasitettu partsi,ylin kerros ja kivat naapurit.
Kun halutaan rauhaa painutaan omalle mökille,jossa metsätontti.Ei enää leikattavia puita/pensaita,nurtsia,lumitöitä,rikkaruohoja.
Jihuu!
Muutin kerrostalosta rivarin päätyasuntoon, jossa on kivan kokoinen piha. Ensimmäistä kertaa elämässäni oma piha, ja olen kuitenkin jo nelikymppinen.
Kyllä, elämänlaatu parani :)
JES ! :) Muutin vanhempaan ja pienempään. Kantovesi ja ulkohuussi. Mutta...rumpujen pärinää... ei Persuja lähimaillakaan ! :D
Kyllä parani. Muutin isosta kaupungista maaseutukaupunkiin. Riittävät palvelut ja helpompi ja edullisempi elämä. En kaipaa kerrostaloon, nyt jo toinen rivarikämppä, jossa viihdyn.
Muutin itä-suomesta länsi-suomeen. Kauas vanhoista tunkkaisista ympyröistä.
Olen nyt kuin eri ihminen.
Kyllä! Asuin yh-äidin, kolmen lapsen ja koiran alakerrassa ja ziisus sitä metelin määrää!! En ole eläessäni tavannut niin äänekkäitä ja täysin toisista piittaamattomia ihmisiä. Olen nyt puoli vuotta asunut hiljaisessa ja rauhallisessa talossa ja vieläkin joka ilta nukkumaan mennessä mietin, miten ihanaa on vaan kellahtaa sänkyyn, eikä tarvitse pelätä koska se meteli alkaa. Kun jostain syystä möykkä alkoi aina hiljaisuuden jälkeen ja jatkui aamuöille jatkuakseen aamulla seitsemästä eteenpäin. Hiljaista ei ollut koskaan: teinipoika ei ilmeisesti käynyt koulua, vaan pelasi ja huusi päivät. Aamulla koira ulvoi, kun luuli olevansa yksin (teini taisi kaikenlisäksi olla kuuro, tai erittäin hyväuninen sitten, kun sulki suunsa ja rupesi nukkumaan) ja jatkoi iltapäivällä, kun teini poistui kavereilleen. Nuoremmat pennut tappelivat ja huusivat taukoamatta, koko perhe tömisti kuin norsulauma ja huonekaluja siirreltiin joka yö ilmeisesti huoneesta toiseen. Painajaismaista asua heidän alapuolellaan! Joten todellakin tiedän, mistä puhut.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä! Asuin yh-äidin, kolmen lapsen ja koiran alakerrassa ja ziisus sitä metelin määrää!! En ole eläessäni tavannut niin äänekkäitä ja täysin toisista piittaamattomia ihmisiä. Olen nyt puoli vuotta asunut hiljaisessa ja rauhallisessa talossa ja vieläkin joka ilta nukkumaan mennessä mietin, miten ihanaa on vaan kellahtaa sänkyyn, eikä tarvitse pelätä koska se meteli alkaa. Kun jostain syystä möykkä alkoi aina hiljaisuuden jälkeen ja jatkui aamuöille jatkuakseen aamulla seitsemästä eteenpäin. Hiljaista ei ollut koskaan: teinipoika ei ilmeisesti käynyt koulua, vaan pelasi ja huusi päivät. Aamulla koira ulvoi, kun luuli olevansa yksin (teini taisi kaikenlisäksi olla kuuro, tai erittäin hyväuninen sitten, kun sulki suunsa ja rupesi nukkumaan) ja jatkoi iltapäivällä, kun teini poistui kavereilleen. Nuoremmat pennut tappelivat ja huusivat taukoamatta, koko perhe tömisti kuin norsulauma ja huonekaluja siirreltiin joka yö ilmeisesti huoneesta toiseen.
Kiva :(
Tää rauha ja hiljaisuus on ihan uskomatonta vaikka asun nyt keskellä kerrostaloa ja naapureita on joka suunnassa. Aiemmin oli alimman kerroksen kulmahuoneisto, jossa vain yksi seinänaapuri ja yksi yläkerrassa. Tuo meno oli aivan päätöntä.
Ap
Ex-vaimon poismuuton myötä elämänlaatu parani 1000%