Vauvelin eroahdistus: kertokaa kokemuksianne, pliis :)

Meillä eroahdistus alkoi vasta 11 kk:n iässä ja sitä kesti kolmisen kuukautta. Ilmeni siten, että jos äiti tai isi meni muualla kuin kotona pois näkyvistä (vaikka sekunniksi), huuto alkoi heti. Eikä kotona isovanhempien hoidettavana oleminenkaan ollut hyvä juttu lapsen mielestä. Siis silloin kaikki oli hyvin, jos jompi kumpi vanhemmista oli paikalla (isi oli yhtä hyvä tai välillä vähän parempikin kuin äiti...).



Kotona lapsi kulki normaalisti eikä mitenkään ripustautunut meihin siellä, saatiin olla vapaasti eri huoneissa :) Isovanhempien syliin ei halunnut, vaikka ollaan paljon tekemisissä. Kukaan muukaan ei saanut varsinaisesti koskea lapseen eli hän oli aika tarkka "omasta tilastaan". Tuona aikana oli "pakon" edessä kaksi kertaa pari tuntia hoidettavana meillä omassa kodissa. Jäi itkemään äidin perään, välillä saattoi vähän leikkiä ja sitten tuli taas itku :(



Sitten vain yhtäkkiä alkoi taas "rohkaistua", isovanhempien tultua hoitamaan lapsen omaan kotiin jäikin itkutta kun äiti lähti ja sen jälkeen myös oikein pyysi isovanhempien syliin kädet ojossa. Eli aika teki ilmeisesti tehtävänsä.



Ja aiheuttihan se välillä hankalia tilanteita, kun lapsi ei yhtään suostunut olemaan kodin ulkopuolella "irti" vanhemmista, mutta eikös sen sanota olevan vain merkki onnistuneesta kiintymyssuhteesta ;)

Meillä tyttö on vasta puoli vuotias, mutta on kovasti äidin perään. Itku tulee kotonakin, jos äiti on hetken toisessa huoneessa, kylppärissä tms vaikka huutelisin ja juttelisin koko ajan. Hetkittäin viihtyy isän seurassa, mutta välillä isäkään ei kelpaa. Viime viikolla itki puoli tuntia kun oli isän kanssa kotona käydessäni kaupassa. Toinen mummuista kelpaa onneksi hoitajaksi, eikä itku ole ihan jatkuvaa. Mutta koko ajan pitää leikittää leluilla ja kanniskella huoneesta toiseen. Toivottavasti tämä vaihe menee nopeasti ohi. Ei tunnu mukavalta lähteä edes hetkeksi kotoa kun tietää, että vauva jää itkemään ja kotonakin on hankalaa tehdä mitään, jos koko ajan pitää olla vauvan näkyvillä. Olen perjantaina menossa työkaverin synttäreille ja isä tuntuu jännittävän jo valmiiksi vauvan kanssa olemista. Mutta ei kai sitä voi ihan täysin kotiinkaan jäädä?

Meidän tyttö on nyt kohta 10 kk ja eroahdistusta on ollut enemmän ja vähemmän puolivuotiaasta lähtien. Esikoisen kanssa eroahdistus oli vain lievää, joten vähän ihmeissään olemme tämän kuopuksen kanssa. Tyttö on myös todella kova vierastamaan, itku alkaa yleensä heti jos vieras ihminen esim. puistossa tulee metriä lähemmäs juttelemaan kanssani.



Meillä ei kelpaa isäkään, ainakaan silloin jos minä olen kotona. Yleensä silloin kun olen poissa, isä kyllä lähtöitkujen jälkeen kelpaa ihan hyvin. Jossain vaiheessa ei meinannut kelpuuttaa isää nukuttamaankaan, mutta kun itkuista huolimatta isä vain häntä nukutti, niin tällä hetkellä isä kelpaa siihen hommaan ihan hyvin.



Meillä nukahtamista on nyt auttanut se, että tytöllä on sängyssä minun paitani, jota hypistelee ja halailee nukahtaessaan. Yleensä jää paidan kanssa sänkyyn suht rauhallisesti ja nukahtaa itsekseen, ilman paitaa on kovin itkuinen. Ehkä tästä olisi teilläkin apua...



Meillä erohdistus on tässä muutaman kuukauden aikana ollut välillä voimakkaampaa ja välillä lievempää, mutta kokoajan sitä on jonkun verran ollut. Itse olen kyllä pahimpina kausina pyrkinyt antamaan tytölle paljon läheisyyttä ja kantanut häntä sylissä ja liinassa silloin kun on tuntunut sitä kaipaavan. Mutta harrastamassa ja kavereita tapaamassa ym. olen kyllä käynyt ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin, itselläni ei ainakaan pää kestäisi, jos en välillä pääsisi kotoa muihin ympyröihin. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jos tyttö on isänsä kanssa kotona, niin ei hänellä voi olla mitään hätää, vaikka minun perääni vähän itkisikin. Vieraammalle ihmiselle hoitoon jättämistä sitten kyllä olen pyrkinyt välttämään ainakin pahimpina kausina.



Itse tässä jo kovasti odottelen, että eroahdistus alkaisi helpottaa, sillä kyllä tämä välillä vähän rankkaa on. Tyttö on kuitenkin selvästi luonteeltaan herkkä, joten olen kyllä yrittänyt varautua siihenkin, että tätä kestää vielä pitkään... Tsemppiä ja jaksamista kaikille eroahdistuksen kanssa painiville!!

Meillä on 7 kk:n ikäinen poika ja eroahdistusta ilmenee aika-ajoin. Etenkin kotosalla alkaa itku usein, jos poistun pojan näköpiiristä. Monesti kyllä isosiskon (4 v.) läsnäolo helpottaa. Samoin isä kelpaa lohduksi välillä, mutta ei aina. Kun poika jää kahdestaan isän kanssa, niin ainakin vielä toistaiseksi itkee tosi paljon. Tätä ollaan hämmästelty, kun isä on kuitenkin häntä hoitanut koko ajan. Mutta meidän jäppinen on kyllä melkoinen mammanpoika. Pullo ja tutti eivät ole kelvanneet koskaan ja rauhoittuu ylipäänsä huonosti muiden kuin minun hoivissani.



Esikoistyttömme oli tosi herkkä vauva. Vierasti pienestä pitäen, erityisen paljon 4 kk:n ja 8 kk:n iässä ja eroahdistuskausiakin tuli useita. Eroahdistus ei hänellä sillä tavalla "jäänyt päälle", että isän ja isovanhempien kanssa on kyllä jäänyt myöhemmin mielellään, mutta yhtään vieraampia kohtaan on edelleen nelivuotiaanakin aika ujo ja varsin hitaasti lämpiävä. Ihan viime kuukusiin saakka on ollut aika kiinni minussa tai ylipäänsä meissä vanhemmissaan. Vasta hiljattain tyttö on rohkaistunut vähän, ja toisinaan jo yllättää ottamalla kontaktia vieraampiinkin ihmisiin. Tuttavien kesken on hyvinkin vilkas ja puhelias.



Esikoisen eroahdistukset olivat tavallaan pahempia kuin tämän juniorin, mutta niissä auttoi, kun isäkin kelpasi lohduksi (isä myös oli tytön kanssa aikoinaan kotona 5-11 kk:n iässä). Nyt pojan kanssa on välillä vähän tietämistä, kun pikkuinen on niin mahdottoman kiinni minussa. Hänen kanssaan olen silti tehnyt hoidettavat hommat pois alta, vaikka välillä onkin huuto ollut melkoinen. Sen sijaan hoitoon on poitsua pystynyt jättämään aika huonosti. Harmi kyllä isänkin hoivissa oleminen on aina vähän kiikunkaakun, kun mun parin tunnin poissaoloajasta poju saattaa itkeä 1,5 tuntia.:-(



Voimakkaat vierastamiset ja eroahdistukset saattavat olla merkki lapsen herkkyydestä, joka näkyy myös myöhemmällä iällä (kuten meidän tytön kohdalla oli), mutta voi myös olla, että kun "kaudet" menevät ohi, niin lapsesta kuoriutuu hyvinkin reipas tyyppi.