Kuinka monta yhden illan juttua sinulla on ollut?
Kerro ikäsi, sukupuolesta ja kuinka monta "yhden illan juttua" sinulla on ollut?
Siis tarkoitan tällä henkilöä, jonka kanssa olet harrastanut seksiä vain yhden yön/päivän aikana ettekö ole sen jälkeen tavanneet?
Itse olen 38-vuotias nainen ja minulla ollut 8 yhden illan juttua. Näistä vain kaksi oli fiksua ja kivaa tapausta, muut olivat oksettavia enkä ikinä nykypäivänä harrastaisi seksiä sellaisten miesten kanssa. Sitten olisi ollut vielä kaksi lisää, mutta heillä ei ollut stondista eikä seksi sen takia onnistunut.
Kommentit (29)
57-vuotias mies, eikä yhden illan juttua (muuta kuin kirjasta luettua) ole ollut koskaan.
En harrasta yhden illan juttuja. Harrasta kahden päivän juttuja.
51 v nainen. Mä olen 3 kertaa elämässäni yrittänyt hankkia yhden illan jutun, eli mennyt yöelämään ajatuksella että poimin itselleni vaan seksiseuraa, mutta kaikista niistä onkin sitten alkanut pidempi parisuhde, joten en ole oikeastaan koskaan onnistunut pyrkimyksessäni saada yhden illan suhde :D
Eikös siinä ole isoja riskejä. Tauteja voi tulla tai joku psykopaatti sattuu kohdalle.
Keski-ikäinen oon ja satoja yhdenillanjuttuja on ollut. Tinderistä saa seuraa naurettavan helposti ja ihanaa vaihtelua löytyy myös.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäinen oon ja satoja yhdenillanjuttuja on ollut. Tinderistä saa seuraa naurettavan helposti ja ihanaa vaihtelua löytyy myös.
Ootpas helppo tapaus. Onko tullut penisliinille tarvetta?
Käytä venytintä seksin aikana ja koe kunnon hikisten pallien läiske tai pidä sitä huomaamattomasti yleisillä paikoilla. Mikä voisi tuntua paremmalta kuin isot heiluvat pallit?
M 45 nopealla laskulla ainakin 5.
Olen 55-vuotias homomies ja minulla ollut niitä ehkä 200.
Ei yhtään. Sama koskee useamman illan suhteita. M66
1 josta ajattelin kyllä sillä hetkellä että etenisi parisuhteeksi mutta oli aika tuhoontuomittua sitten kuitenkin. Vähän huono olo jäi siitä ettei oikein sovi moraaliini tuollainen. Toisaalta kokemuksena se taas oli yllättävän mukava ja ihana. Tuntui hyvältä ja nautin paljon. Vähän enemmän olisin kaivannut pussailua ja sylissä olemista yms mutta muuten oli niin kivaa että hetken aikaa pohdin pitäisikö luopua omasta moraalista kun kerran tuli jo "virhe", mutta päätin sitten kuitenkin että keskitietä paras kulkea.
Nainen 56 vuotta. Ei yhtään "yhden illan juttua". On vain yksi "yhden jutun ilta", josta seurauksena on pitkä parisuhde ja perhe.
Nainen 53v ja 0. Olen kyllä tuonut poikia baarista kotiini, mutta vain vähän pussailemaan ja nukkumaan, asian olen tehnyt selväksi ennen kämpille menoa ja onneksi ovat olleet herrasmiehiä.
Minusta seksi kuuluu rakkaussuhteeseen.
Minä harrastan retkeilyä.