Kansanedustaja joutui kieron huijauksen kohteeksi taksissa. Miksi hän ei soittanut poliiseja paikalle?
Ettei vaan olisi keksitty juttu.
Kummassakin kuitissa lukee Taksi Helsinki. Toinen on aito, toinen ei. Toisessa on tuplahinta, toisessa ei. Kummankin auton kyljessä oli kookkaat, kauaksi näkyvät Taksi Helsinki -mainokset, Kilpi kertoo
Kun Kilpi kysyi kuljettajalta, miksi kuitit ovat niin erilaiset, kuljettaja vain levitteli käsiään ja sanoi, että ei tiedä.
Messukeskuksen tilaisuus oli juuri sellainen, joka oli erityisen houkutteleva vedätyksille. Paljon ulkomaalaisia ja ulkopaikkakuntalaisia, joilta on lapsellisen helppoa riistää ylihintaa ja vaikka asian huomaisikin, huijaus tahtoo mennä väkisinkin läpi, Kilpi sanoo.
Hänen mukaansa tämä on hyvä esimerkki siitä, miksi taksilakia on välttämätöntä uudistaa.
Kommentit (44)
Siksi että niin kutsutulla vapaataksilla on oikeus määrätä mitkä hinnat tahansa, jos et etukäteen sopinut hinnasta.
Veronmaksajat maksaa nuo kyydit siksi ei kiinnostanut poliisia kutsua.
Vierailija kirjoitti:
Koska hän on itse poliisi.
Entinen.
Eli niin, kiltisti maksoi huijarille ja poistui? Juttu ei ainakaan kerro että se teki asialle jotain.
No mitäs tekivät noin huonon taksiuudistuksen aikoinaan, lopettais nyt sen valittamisen. Idioottikin tiesi jo silloin ettei hyvää seuraa. Nyt sitten korjataan vahingot jos sekään enää auttaa. En astu jalallakaan taksiin ellei ole kuolemanasia. Silloinkaan ei tiedä kuoleeko sinne taksiin, joka ei osaa ajaa edes perille ilman opastusta.
Toinen matkustus on tehty ruuhka-aikaan ja toinen ei. Mittari raksuttaa ruuhkassa seisoessa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Siksi että niin kutsutulla vapaataksilla on oikeus määrätä mitkä hinnat tahansa, jos et etukäteen sopinut hinnasta.
Eipä taida olla lupaa käyttää toisen firman nimeä.

Voi olla vaikka Taks Helsinki
Vierailija kirjoitti:
Toinen matkustus on tehty ruuhka-aikaan ja toinen ei. Mittari raksuttaa ruuhkassa seisoessa aikaa.
Se tupla hintainen matka kesti 13 minuuttia, kun taas halvempi oli 14min.
Se kusettaja firma on "is027 taksi helsinki oy".
Näköjään tuon nimisen firman perustaminen on laillista, vaikka sen sekoittaa toiseen tunnettuun firmaan.
En kyllä ymmärrä miten taksamittarin asentaminen takseihin estäisi tuon huijauksen.
https://www.finder.fi/Taksi/is027+taksi+helsinki/Turku/yhteystiedot/332…
Minun mielestä kansanedustaja syyllistyi kunnianloukkaukseen, vähintään.
Myös media koska puhuu huijaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi että niin kutsutulla vapaataksilla on oikeus määrätä mitkä hinnat tahansa, jos et etukäteen sopinut hinnasta.
Eipä taida olla lupaa käyttää toisen firman nimeä.
Voi olla vaikka Taks Helsinki
PRH on nimen hyväksynyt ja pulinat pois.
Miksi toimivat taksit tuhottiin? Maksoiko Uber jotain? Vaihtoiko raha omistajaa?
Huijausta on tuo halvemman auton polkumyynti. Parhaaseen aikaan ajaa tappiolla.
Nigerialaistaustainen Victor Igbinoghodua on keksinyt viekkaan tavan rahastaa suomalaisia. 👍
Vierailija kirjoitti:
Miksi toimivat taksit tuhottiin? Maksoiko Uber jotain? Vaihtoiko raha omistajaa?
Kansa piti kalliina vanhaa ja halusi kilpailun tuovan hinnat alas. Toinen porukka itki, että taksia ei saa ja autoja pitää lisätä. Muuten syynä oli yleinen kateus rikkaita taksiyrittäjiä kohtaan. Varmasti Uberkin lobbasi, mutta takseja vaadittiin kilpailulle ennen kuin koko Uber tai edes tietokone oli keksitty.
Se ei ollut huijaus ja poliisikin olisi todennut tämän jos olisi soitettu paikalle. Kummallakin tapauksen taksifirmalla on oikeus hinnoitella kyytinsä, on kansanedustajan oma moka ettei hän selvittänyt asiaa etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Niin tuo ei ole rikos mutta kusetus kummiskin
Kusettajat ansaitsevav r*********n vessaharjoilla tai vaihtoehtoisesti kantavat vastuun rikoksistaan. Valinta on oma.
Koska hän on itse poliisi.