Antamisen ilo

minä annan ilolla miehelle, ja mies minulle. päivittäin tämä antaminen on ilona elämässä. ei tarvita joulua, eikä muita juhlia siihen, että voi antaa ja saada.

Vierailija kirjoitti:

minä pidän kirjaa, että kuka mitäkin ansaitsee. yleensä ukko ja minä itse saadaan parhaat lahjat, ja lapset ja niiden lapset saa säkilliset hiiliä, eli temurihkamaa. voi sitä riemua kun lapset itkee jouluaattona.

😳

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, pidän itsekin lahjojen antamisesta myös muulloinkin kuin vain jouluna. Tykkään ilahduttaa erilaisin tavoin ja aina tietenkin pyyteettömästi. Jos huomaan ettei siitä pidetä tai huomaan jotakin ikävää asiassa niin sitten teen muutoksia koska muuten antamisen ilo tyrehtyy katkeruuden vuoksi. Täytyy vain pystyä itse käsittelemään kaikki mahdolliset pettymykset ja päättää mennä asioissa eteenpäin.

Tämä sama pätee kaikkeen antamisen iloon elämässä. Nauttikaa kaikesta mitä annatte muille.

Nauttikaa kun annatte aikaanne, energiaanne, olette ystävällisiä ja kohteliaita, opastatte, neuvotte, olette olemassa hyvinä ja turvallisina ihmisinä jne.

TÄRKEÄÄ:

Elämässä nautinto, huomio, merkityksellisyys sekä arvostus on hyvin tärkeää joten nauti kaikesta mitä teet.

Suhtaudu hyvin ja tiedosta että voit aina tehd

Kiitos näistä sanoista. Tämän olen myös löytänyt ihan vastikään. 

Olen kasvanut sen ajatuksen kanssa, että velvollisuuden tunne ja vastuun ottaminen muista tekee minusta hyvän ihmisen. Ja näinhän minä sitten olen elänyt. Ja se on hirmu raskasta. Myös läheisilleni, vaikka yritin pitää pyyteettömyyden maskia ylläni. Mutta tiedostamattani uhrasin jatkuvasti omat tarpeeni muiden tarpeiden takia. Tein sen ihan itse, ja minua alkoi kalvamaan tyytymättömyys ja surumielisyys. Kaipasin jotain takaisin, mutta mitä, kun minähän tein kaiken muka niin pyyteettömästi. 

Piti tulla viisikymppiseksi ennenkuin tajusin kuinka tärkeää on kuunnella omia tarpeitaan! Että minulla on omia tarpeita ja saan ja jopa pitää kuunnella niitä! 

Kun aloin vihdoinkin antamaan niille tilaa, aloin myös vihdoinkin tajuta oikean pyyteettömyyttä. En tee enää uhrauksia. En odota (tiedostamatta tai tietoisesti) toisilta mitään. En oleta. Annan omasta sisäisestä ilosta. Rakastan itseäni ja tulin sitä antamalla itse itselleni mitä tarvitsen. Ja siitä energiasta käsin annan oikein mielelläni myös toisille, koska tykkään, koska saan siitä iloa ja ymmärtän oikein hyvin, jos joku toinen ei saa. Ja jos antamisesta ei saa iloa, eikä sitä tee ilman (tiedostamatonta tai tiedostettua) vastapalveluksen toivetta, sitä ei oikeasti pidä tehdä. 

Velvollisuuden tunne ja miellyttämisen halu tekevät ihmissuhteista raskaita ja ne täyttyvät pettymyksistä. Huolehtikaa ihmiset omasta ilostanne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, pidän itsekin lahjojen antamisesta myös muulloinkin kuin vain jouluna. Tykkään ilahduttaa erilaisin tavoin ja aina tietenkin pyyteettömästi. Jos huomaan ettei siitä pidetä tai huomaan jotakin ikävää asiassa niin sitten teen muutoksia koska muuten antamisen ilo tyrehtyy katkeruuden vuoksi. Täytyy vain pystyä itse käsittelemään kaikki mahdolliset pettymykset ja päättää mennä asioissa eteenpäin.

Tämä sama pätee kaikkeen antamisen iloon elämässä. Nauttikaa kaikesta mitä annatte muille.

Nauttikaa kun annatte aikaanne, energiaanne, olette ystävällisiä ja kohteliaita, opastatte, neuvotte, olette olemassa hyvinä ja turvallisina ihmisinä jne.

TÄRKEÄÄ:

Elämässä nautinto, huomio, merkityksellisyys sekä arvostus on hyvin tärkeää joten nauti kaikesta mitä teet.

Hyvä kommentti! Hienoa että ymmärsit missä menee vikaan, tätähän me opettelemme jo lapsesta lähtien. Kaikkeen oppimiseen kuuluu kokeileminen ja mokaaminenkin joka opettaa jälleen lisää. Välttämättä ilman erilaisia kokemuksia emme ymmärtäisi asioita niin viisaasti. 

Kaikille ajatuksiin seuraava tarina:

Minulla on sisarus jolla on ollut voimakas tarve miellyttää ihmisiä ja hän kärsi tästä hyvin paljon. Hän tarvitsi rohkeutta sanoa ei ja turvaa sille tiedolle että häntä ei hylätä jos hän sanoo ei tai arvostaa ja rakastaa itseään 100 prosenttisesti.

Tähän tilanteeseen auttoi puhuminen, kerroin hänelle ihan suoraan että muista sanoa jos et halua/jaksa auttaa tai jos sinua kalvaa mikä tahansa tunne, epävarmuus minussa tai asioissa, tunnet epäoikeudenmukaisuutta tai mitä tahansa epämukavia tunteita. Lupasin että en suutu ja lupasin vastata rehellisesti kaikkeen.

Hän alkoi luottamaan minuun ja saamaan itsevarmuutta myös muiden ihmisten suhteen. Hän ymmärsi että hän kaipasi merkityksellisyyden tunnetta elämäänsä ja huomasi myös että hän on pelännyt ettei hänestä pidetä jos hän ei ole muita varten silloin kun muut haluavat.

Muistakaa siis ettette uhraudu, ainakaan ihan aina tai muuten helposti uhriudutte katkeroituen.

Uhrautuminen sopii hyvin itsevarmoille ihmisille jotka itse hyväksyvät tämän uhrautumisensa ja tiedostavat että se saattaa aiheuttaa tunteita.

Kokeile omaa resilienssiäsi ja uskalla vaihtaa suuntaa jos huomaat että jokin tapa ei sovi sinulle. Kerro tämä myös rohkeasti muille jotta sinua voitaisiin ymmärtää mahdollisimman hyvin. Kaikki puhuminen lieventää epävarmuuksia ja tuo uskoa sekä luottamusta ihmissuhteisiin. Ja kysy epävarmuuksiasi myös rohkeasti muilta. Hyvä sinä, sinäkin osaat hoitaa nämä asiat fiksusti!

Hienoa että keskustellaan sellaisesta kovin kadonneesta asiasta kun pyyteettömyys,   suuri osa ei sanaa ja sen merkitystä uskoakseni tunne. Ei tarvi olla mikään uskovainen näitä asioita miettiäkseen, mutta tuohon antamisen aitoon iloon en uhrautumista saa millään sopimaan. Ja nimenomaan lapsille lahjojen antaminen oli otsikossa.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa että keskustellaan sellaisesta kovin kadonneesta asiasta kun pyyteettömyys,   suuri osa ei sanaa ja sen merkitystä uskoakseni tunne. Ei tarvi olla mikään uskovainen näitä asioita miettiäkseen, mutta tuohon antamisen aitoon iloon en uhrautumista saa millään sopimaan. Ja nimenomaan lapsille lahjojen antaminen oli otsikossa.

Kuinka moni aikuinen oikeasti antaa edes lapsille pyyteettömästi? Minä ainakin opin jo pienenä, että aina pitää olla kiitollinen lahjasta, eikä koskaan saa näyttää pettymystään. Minä sisäistin tämän kilttinä tyttönä erittäin hyvin. Koskaan en valittanut, hymyilin ja kiitin. Ja sitten yksikseni itkin kun en vaan taaskaan saanut sitä mitä oikeasti halusin. 

Lapsuuden perheessäni oli aina jonkinlaisia jännitteitä liittyen rahaan ja herkkänä lapsena koin sen hyvin ahdistavana kun isäni taas jännittyi jostain meidän tarpeesta. Opin työntämään omat tarpeeni jonnekin kauas pois.

Kun sitten itse äitinä näin lapseni olevan pettynyt saamaansa lahjaan jännityin ja turhauduin aivan valtavasti. Eli en kyllä osannut antaa pyyteettömästi vaikka niin kuvittelin tekeväni kun innostuneena hankin lahjoja. Oikeasti halusin kiitollisuutta ja iloisuutta vastalahjaksi. Ja sitä kaipaa tiedostamattaan suurin osa aikuisista. Silloin se ei ole pyyteetöntä. Aito pyyteettömyys ei oikeasti odota mitään vastapalvelusta, vastalahjaa takaisin.

Onneksi osaan sen nykyään näin viisikymppisenä vihdoinkin jo melko hyvin kun olen tietoisesti sitä harjoitellut tutkimalla omia tunteitani.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa että keskustellaan sellaisesta kovin kadonneesta asiasta kun pyyteettömyys,   suuri osa ei sanaa ja sen merkitystä uskoakseni tunne. Ei tarvi olla mikään uskovainen näitä asioita miettiäkseen, mutta tuohon antamisen aitoon iloon en uhrautumista saa millään sopimaan. Ja nimenomaan lapsille lahjojen antaminen oli otsikossa.

Uhrautuminen liittyi antamiseen. Joku kokee lahjankin antamisen uhrautumisena.

kiitos, ajattelemisen aiheita  näin joulun alla, kun taas lahjoja ostelen. Tosin paras lahja taitaa olla kiireisille pikkulapsien vanhemmille, kun sanon että voivat tuoda lapset mummolle milloin vain kun tarviitte...