Yllättävä tieto: Suomi on taantumassa!
Suomen talous on taas taantumassa, vaikka talouskasvun piti jälleen kerran olla nurkan takana.
Nyt tiedetään, että suunta on ollut koko ajan alaspäin, Pykäri sanoo.
Aiemmin Suomessa on odotettu käänteen koittavan, kun vienti lähtee vetämään. Nykytilanne todistaa, että se ei yksin riitä.
Pykäri muistuttaa, että vienti on kasvanut jo vuoden 2024 alusta lähtien noin 35 prosenttia.
Pelkkä viennin kasvu ei riitä kääntämään Suomen taloutta siksi, että viennin kotimaisen arvonlisän osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain noin 25 prosenttia.
Loput tulee kotimaisesta kysynnästä, ja sen tilanne on heikko.
Tämä näkyy myös työllisyydessä. Peräti noin 80 prosenttia työpaikoista on Pykärin mukaan riippuvaisia kotimaisesta kysynnästä.
https://www.hs.fi/talous/art-2000011656498.html
No mutta. Tämähän on täysin päinvastainen viesti kuin hallituksen,valtiovarainministeriön ja EK:n toistama. Mutta eipä anneta faktojen pilata hyvää hallitusohjelmaa. Toimeentulotuki puoliksi vaan ja Suomi nousuun!
Kommentit (56)
Vasemman laidan vihapuhetta. Olen silti yllättynyt. -petsku
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkkojen alennus estää talouden kehityksen.
Työvoimapula ei ole huono asia. Se pistää vauhtia kehitykseen.
Työvoimapula ei ole kirosana. Sen on hyvä asia ja siihen on pyrittävä, koska se edistää ihmisten hyvinvointia.
Työvoimapula on saatava lakiin niin, että työvoimapulaa edistetään. Silloin palkat nousevat ja yritykset kilpailevat työvoimasta. Se on hyväksi yhteiskunnalle, kun yritykset kilpailevat työntekijöistä, koska yhteiskunta on ihmisten luomus ihmisille. Yritysten tulee toimia ihmisten ehdoilla, eikä vain osakkeenomistajien ehdoilla. Tähän päästään kun hallitus edistää työvoimapulaa ja pitää työvoimaa erityissuojeluksessa.
Emme tarvitse lisää työntekijöitä ulkomailta, kun emme hyväksy väitteitä työvoimapulasta. Kyse on kuitenkin vain sopivan palkan maksamisesta, jolla saa työntekijän palkattua. Mistään t
Pitäs vielä osata jotain, mutta kun ollaan nykyisin kusinen alihankintavaltio, josta keksinnöt ja kasvuyritykset myydään kiireenvilkkaa pois, koska Suomen yrityskenttä on kuin kasino, jossa kannattaa lopettaa kun on vielä voitolla.
Vierailija kirjoitti:
Joko Riikka on uhriutunut iltapäivälehdessä?
ON! Kertoi miten omistaa sijoitusasuntoja ja miten on sijoittanut rahojansa. Laittoi siinä sivussa myös työhistoriansa kertaheitolla uusiksi, mutta eihän sitä kaikkea voi muistaa mitä on tullut val..avautuneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Näinpä. Suomi vajosi taas taantumaan, vaikka nousukauden piti olla Orpon ja Purran mielestä jo ihan nurkan takana.
Onhan se, mutta tämä on labyrintti.-petskuriikkuli
Orpopurran hallituksen uusimman pettymyksen takana ovat Tilastokeskuksen perjantaina julkistamat tiedot. Ne kertovat, että Suomen bruttokansantuote (bkt) on supistunut nyt kahden peräkkäisen vuosineljänneksen ajan. Tämä täyttää taantuman määritelmän.
Vierailija kirjoitti:
Orpopurran hallituksen uusimman pettymyksen takana ovat Tilastokeskuksen perjantaina julkistamat tiedot. Ne kertovat, että Suomen bruttokansantuote (bkt) on supistunut nyt kahden peräkkäisen vuosineljänneksen ajan. Tämä täyttää taantuman määritelmän.
Saisiko tuon korjattuna jollain järjellisellä inflaatioluvulla eikä tuolla pohjainflaatiolla.
Ollaan nimittäin lamassa ja ollaan oltu jo pitkään.
Samansuuntaista kehitystä oli myös 90-luvun alussa, vaikka vienti lähti vetämään heti kun markka oli (pakko)devalvoitu, niin lama edelleen syveni koska kotimaista kysyntää ei ollut.
Oho, miten persujen politiikka voi epäonnistua? On se ihme......(sarkasmia)
Nyt on paika pahassa jamassa,
persutasku roikkuu,ollaan lamassa.
Parin vuoden jälkeen kun amatöörit häärii
niin katoo miljardimäärii.
Chorus: nyt on nähty, purraan rikulit,
housuun on jäänyt pelkät (henkselit).
vekkulia tullut, palkat niskas, orvon kelkas nilkat (mutkas).
Vierailija kirjoitti:
Kohta taas walhroos kertomassa mitä olisi pitänyt tehdä toisin
Petteri ja Riikkuli ovat niin tolloja ettei ymmärrä mitä Nalle haluaa sanoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta taas walhroos kertomassa mitä olisi pitänyt tehdä toisin
Petteri ja Riikkuli ovat niin tolloja ettei ymmärrä mitä Nalle haluaa sanoa
Rahat rikkaille ja muut katuojaan?
Hätä ei ole lähelläkään. Leikataan työttömiltä niin menevät töihin. Tv. Orpoparka
Vierailija kirjoitti:
Taas te lihavat kurahaarat yritätte keskustella asioista, joista ette mitään ymmärrä.
Ihan nokkela kuvaus hallitustyöskentelystä
Vierailija kirjoitti:
Talous ei tottele sokean ideologista ja täysin väärää talouspolitiikkaani väärässä suhdanteessa. Kyl mä oo ny kauhia hämmästyny.
T: Petteri "Tuntematon jarru" Turuust.
Ihan turhaan vedät "tuntemattomia" mukaan sisäpiiriläisten kultapossukerholaisten sikailuihin.
T: Tuntematon
Hallituksen uusimman pettymyksen takana ovat Tilastokeskuksen perjantaina julkistamat tiedot. Ne kertovat, että Suomen bruttokansantuote (bkt) on supistunut nyt kahden peräkkäisen vuosineljänneksen ajan. Tämä täyttää taantuman määritelmän.