Tekoäly ahdistaa minua todella paljon
En pidä siitä.
Oma esikoiseni on lukiossa ja hän jäi kiinni siitä, että oli tehnyt äidinkielen aineen tekoälyllä ja saanut siitä kympin. Sanoin että anna olla viiminen kerta. Mutta hän sanoi, että kaikki kaveritkin tekee? Siis mitäh? Millaisia nuoria meille tulee työelämään, jos ajattelu on ulkoistettu ChatGPT:lle jo lapsena?
Spotifyssa on alkanut tulla vastaan AI-musiikkia. En todellakaan halua kuunnella. Taidan irtisanoa Spotifyn.
Somessa on ärsyttäviä AI-videoita, olen pari kertaa menny halpaan ja luullut oikeaksi. Enää en luota mihinkään.
Botit myös kirjoittelevat somessa kommenttejaan, ja yrittävät tekeytyä ihmiseksi. On raskasta selata fiidiä ja yrittää päätellä kuka olisi oikea ihminen.
Jos joku kirjoittaa esim. työpaikan ryhmäkeskustelussa liian hyvää suomen kieltä, häntä aletaan heti piikitellä ChatGPT:n käyttämisestä. Moni käytääkin varmasti sitä viestien kirjoittamiseen.
Tekoälytaide on saastuttanut netin, ja sitä näkee valitettavasti myös kaduilla. Esim. täällä Turussa joidenkin (yleensä pienten ja uusien) liikkeiden mainoksissa ja kylteissä. Netissä sen määrä kasvaa.
Tunnen yhden nuoren abiturientin joka on lahjakas piirtäjä ja hän on luopunut haavestaan lähteä opiskelemaan 3D-mallinusta, koska hän sanoi että vaikuttaa siltä että AI tulee tekemään 95% 3d-mallinnuksista 5 vuoden kuluessa. Hän halusi töihin pelialalle, mutta nyt hän on masentunut ja miettii mitä voisi opiskella, mitä AI ei tule korvaaamaan.
Tekoälytaide on myös tehnyt sen, että jos näen jossakin netissä (esim. Instagram) hienon taideteoksen, alan epäillä heti miten se on tehty. En luota mihinkään enää.
Myöskin firmani pomo on hurahtanut tekoälyyn ja kirjoittelee meille maileja, jotka on kaikki ChatGPT:llä tehty. En halua lukea niitä mutta on pakko. Hän myös sanoo että meidän pitäisi käyttää tekoälyä kaikkeen.
Tekoäly myös kuluttaa vettä ja sähköä, ja pilaa ympäristön. Se on myös koulutettu epäeettisesti, varastamalla tekijänoikeussuojattuja materiaaleja.
Ukrainassa tekoälyä käytetään tappajadroonien ohjaamisen jo. Mitä kauheaa noilla vielä tullaan tekemään? Kun ei tarvitse lähettää sotilaita sotaan, vaan voi lähettää droneparven.. mikä estää terroristeja käyttämästä tätä myös
Kaverini kertoi että hän jutteli erään Tinderissä tapaamansa miehen kanssa. Osoittautui että mies käytti tekoälyä luodakseen viestit jotka lähetti. Kun he tapasivat, mies olikin tosielämässä ujo tuppisuu, eikä kovinkaan sanavalmis.
LinkedInissä on valtavasti tekoälysooppaa myöskin... Linkkari on aina ollut perseestä, mutta nyt siellä on botteja jotka pöhisevät keskenään... myös oikeat ihmiset laittavat ChatGPT:llä generoituja tekstejä sinne.
Lopettakaa hemmetti. Miten tämän saisi loppumaan.
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
plot twist. tämäkin on tehty tekoälyllä . asia on oikeasti mennyt pahaksi kun aidot kissa videotkin katoaa ja tilalla AI kissa videoita. haluan aitoja kissoja katsoa ,😭😭
Minä myös. Mutta tästä tulikin mieleen, että pitäisköhän mun alkaa kuvata itse tuota katinketalettani? Olen aina sanonut, että olen Universumin surkein valokuvaaja, joten ainakin mun kuvaamani sitten erottaisi tekoälyn tuottamasta surkeasta laadusta :D
Katariina Souri eilisessä fb-päivityksessään (julkinen) kertoi miten hänen ystävänsä oli käyttänyt tekoälyä heidän riitansa analysointiin. AI tietenkin mielisteli kysyjää ja laittoi kaiken toisen osapuolen syyksi.
Päivityksen alla on hyvää keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Hieno ja tärkeä kirjoitus.
Mielestäni tekoälyn käytetään aivan liikaa ja tieto on liian helposti saatavilla. Huolta aiheuttaa miten se vaikuttaa oppimiseen, työelämään ja ylipäätänsä ihmisiin. Tekoälyn voidaan käyttää myös väärin.
Miten ihminen oppii ja kehittyy jos vastaukset saa valmiiksi? Miten käy ihmisten välinen kontaktien tai kokemukseen olla tarpeellinen?
Facebookissa luin jutun missä kahden naisen välinen ystävyys oli katkennut kun toinen oli liian innokas tekoälyn käyttäjä. Oli syöttänyt sille kaikki ystävänsä tiedot ja viestittelyt riidan jälkeen ja kysynyt neuvoa miten ratkaista riita. Koska tekoäly on ohjelmoitu imartelemaan käyttäjäänsä, teki se ystävästä yksin syyllisen riitaan.
Käske sitä tekoälyäs laskemaan piin tarkka arvo niin sillä ei ole aika ahdistella sinua.
Vierailija kirjoitti:
Höpistään ilmastonmuutoksesta joka tuutissa, mutta netin käyttöä ei koskaan kyseenalaisteta, että miten paljon sekin kuluttaa sähköä ja luonnonvaroja!
- Ritvakoivu
Google-hakujen hiilijalanjälki lienee moninkertainen ihan vaan noiden kusisten AI-yhteenvetojen ansiosta. Kukaan ei ole niitä pyytänyt ja jokaiselle tekoälyyn pintapuolisestikin perehtyneelle ne ovat suorastaan malliesimerkki siitä, miten tekoälyä ei pitäisi käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieno ja tärkeä kirjoitus.
Mielestäni tekoälyn käytetään aivan liikaa ja tieto on liian helposti saatavilla. Huolta aiheuttaa miten se vaikuttaa oppimiseen, työelämään ja ylipäätänsä ihmisiin. Tekoälyn voidaan käyttää myös väärin.
Miten ihminen oppii ja kehittyy jos vastaukset saa valmiiksi? Miten käy ihmisten välinen kontaktien tai kokemukseen olla tarpeellinen?
Facebookissa luin jutun missä kahden naisen välinen ystävyys oli katkennut kun toinen oli liian innokas tekoälyn käyttäjä. Oli syöttänyt sille kaikki ystävänsä tiedot ja viestittelyt riidan jälkeen ja kysynyt neuvoa miten ratkaista riita. Koska tekoäly on ohjelmoitu imartelemaan käyttäjäänsä, teki se ystävästä yksin syyllisen riitaan.
No varmaan juuri tuo edellä mainittu Sourin päivitys.
Ymmärrän täysin, että tekoälyn nopea kehitys ja sen vaikutukset voivat tuntua ahdistavilta. On luonnollista tuntea huolta muutoksista, jotka vaikuttavat niin syvällisesti yhteiskuntaan, työhön ja jopa käsitykseemme itsestämme [1].
Tässä muutamia ajatuksia, jotka saattavat auttaa käsittelemään näitä tunteita:
Tieto vähentää pelkoa: Joskus ahdistus johtuu tuntemattomasta. Voit pyrkiä ymmärtämään tekoälyä paremmin lukemalla luotettavia, neutraaleja lähteitä sen nykytilasta ja rajoituksista. Tietoisuus siitä, mitä tekoäly on ja mitä se ei ole, voi auttaa jäsentämään huolia [1].
Keskity hallittaviin asioihin: Et voi hallita teknologian yleistä kehityssuuntaa, mutta voit hallita omaa suhdettasi siihen. Päätä itse, kuinka paljon altistat itsesi tekoälyyn liittyvälle uutisoinnille ja milloin pidät taukoa.
Puhu tunteistasi: Älä jää huolinesi yksin. Keskustele ystävien, perheenjäsenten tai muiden kanssa, jotka saattavat tuntea samoin. Tunnettu, että muutkin jakavat samankaltaisia huolia, voi helpottaa oloa.
Hae tukea ammattilaiselta: Jos ahdistus on jatkuvaa ja haittaa normaalia elämääsi, älä epäröi puhua asiasta terveydenhuollon ammattilaiselle, kuten lääkärille tai psykologille. He voivat tarjota työkaluja ja tukea ahdistuksen käsittelyyn.
Muista tekoälyn positiiviset puolet: Vaikka on tärkeää käsitellä huolia, on myös hyvä muistaa tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet esimerkiksi lääketieteen ja ympäristönsuojelun aloilla [1]. Tasapainoinen näkemys voi auttaa.
Muista pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja rajoittaa uutisten seuraamista, jos ne tuntuvat liian raskailta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieno ja tärkeä kirjoitus.
Mielestäni tekoälyn käytetään aivan liikaa ja tieto on liian helposti saatavilla. Huolta aiheuttaa miten se vaikuttaa oppimiseen, työelämään ja ylipäätänsä ihmisiin. Tekoälyn voidaan käyttää myös väärin.
Miten ihminen oppii ja kehittyy jos vastaukset saa valmiiksi? Miten käy ihmisten välinen kontaktien tai kokemukseen olla tarpeellinen?
Facebookissa luin jutun missä kahden naisen välinen ystävyys oli katkennut kun toinen oli liian innokas tekoälyn käyttäjä. Oli syöttänyt sille kaikki ystävänsä tiedot ja viestittelyt riidan jälkeen ja kysynyt neuvoa miten ratkaista riita. Koska tekoäly on ohjelmoitu imartelemaan käyttäjäänsä, teki se ystävästä yksin syyllisen riitaan.
Tekoäly peilaa käyttäjäänsä. Se nostaa viisaan käyttäjän viisautta ja korostaa tyhmän käyttäjän tyhmyyttä.
Tässä mielessä se on kuin tuli. Äärimmäisen hyödyllinen viisaasti käytettynä, mutta aiheuttaa mahdollisesti suuria vahinkoja typerästi käytettynä.
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi olla kehityksen jarruna, mutta kyllähän tässä tyhmemmälläkin tulee mieleen kauhuskenaarioita siitä, mikä voi mennä pieleen.
Aina aiemmissa kehitysvaiheissa teollisen vallankumouksen ajoista on ihmisillä ollut seuraava työelämän aste, jolle siirtyä, kun edelliset työt lähteneet alta tai työt muuttuneet koneiden myötä.
Mikä nyt on seuraava vaihe, jolle valtava määrä ihmisiä voi siirtyä kun tekoäly tekee työt, onko sellaista vielä näköpiirissä? Ja kuinka mielekkäitä ihmisille jäävät työt enää ovat?
Kaikki työt katoavat ajan myötä. Tämä vaatii suuren muutoksen ihmisten elämänfilosofiaan. Työ ei jatkossa tuo merkitystä elämään, eikä se kuluta elinaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieno ja tärkeä kirjoitus.
Mielestäni tekoälyn käytetään aivan liikaa ja tieto on liian helposti saatavilla. Huolta aiheuttaa miten se vaikuttaa oppimiseen, työelämään ja ylipäätänsä ihmisiin. Tekoälyn voidaan käyttää myös väärin.
Miten ihminen oppii ja kehittyy jos vastaukset saa valmiiksi? Miten käy ihmisten välinen kontaktien tai kokemukseen olla tarpeellinen?
Facebookissa luin jutun missä kahden naisen välinen ystävyys oli katkennut kun toinen oli liian innokas tekoälyn käyttäjä. Oli syöttänyt sille kaikki ystävänsä tiedot ja viestittelyt riidan jälkeen ja kysynyt neuvoa miten ratkaista riita. Koska tekoäly on ohjelmoitu imartelemaan käyttäjäänsä, teki se ystävästä yksin syyllisen riitaan.
Kuulostaa vähän epäuskottavalta, vaikka ihmiset voivatkin tehdä uskomattoman typeriä asioita. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Facebook on täynnä aivan puhtaita ja tarkoituksellia rakennettuja valheita.
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävä juuri irtisanottiin, kun tilalle halutaan tekoälykehittäjiä. Tarkoitus on vähentää työpaikkoja pitkällä tähtäimellä, mutta jo ennakoiden irtisanotaan. Tätä tekee nyt vakavaraiset yhtiöt, ja julkinen puoli hehkuttaa vastaavia tavoitteitaan.
Mikä rooli jää ihmisille, kun työpaikat, taide, kirjallisuus ym. jää koneille?
Firmat ei viitsi kouluttaa. Uutta ja innokasta tilalle pienemmällä palkalla. Tosin AI ei ole niin iso juttu kuin nyt hehkutetaan. Tolkuton määrä kuvia, videoita ja musiikkia sekä self help opuksia koska ilmaisilla työkaluilla ihmiset tuuttaa paikat täyteen tekoäly tuotoksia
Suomi on vieläpä teknologia-uskovaisten maa. Täällä on aina otettu uusi teknologia innolla vastaan. Hallituskin aina mossottaa, että digitalisaatio sitä, digitalisaatio tätä. Suomen poliitikot eivät kovin paljon, jos lainkaan puhu tekoälyn tuomista uhista.
Nyt kuitenkin into voi kääntyä omaan nilkkaan. Pelottavan kritiikitöntä menoa.
Mitä pieni Suomi asian estämiseksi voisi tehdäkään, USA:n ylikansalliset jättifirmat pakottavat tekoälyä joka paikkaan. Suomi pyllistää ja tottelee
Tänään ylen uutisissa: https://yle.fi/a/74-20199378
Tekoäly valtasi radioaallot Järviradion sisarkanava lähettää tuntikaupalla AI-generoitua puheohjelmaa
Järviradiota ja sen sisarkanavaa pyörittävän Järviradio Oy:n toimitusjohtaja Markku Mäenpää on innostunut tekoälyllä generoiduista radio-ohjelmista. Hän uskoo, että tekoälyllä tuotettu sisältö on suomalaisen median tulevaisuus.
Tekoälyhän tulee elämän joka alueelle, ei tästä kukaan voi ulkona olla. Jos yritys on ulkona tästä, niin se on hetken päästä entinen yritys.
V*ttu mitä paskaa. Ei tarvii kuunnella kyllä yhtään tommosen "radiokanavan" ohjelmaa. Ääniä haudasta.
Meille kasvaa sukupolvi puupäitä, jotka eivät osaa ajatella itse. Ohjeita kysytään koneelta ja tätä ohjetta noudatetaan sokeasti ymmärtämättä onko lopputulos oikea vai väärä.
Elä ahdistu. Tekoälykäselämä on tehty helpottamaan eloasi.
Liian pitkä viesti, en jaksanut lukea kokonaan. Pyysin ChatGPT:tä tiivistämään:
"Kirjoittaja kokee ahdistusta tekoälyn käytöstä monilla elämänalueilla, kuten koulussa, työpaikalla ja somessa. Huoli herää tekoälyn vaikutuksesta ajatteluun, ympäristöön ja ihmisten välisiin suhteisiin, kuten epäaitojen viestien luomiseen. Tekoälytaide, -musiikki ja -dronejen käyttö sotilaallisessa kontekstissa lisäävät huolta. Kirjoittaja haluaisi, että tekoälyn käyttö lopetettaisiin."
Vierailija kirjoitti:
Ihmisistä tulee aivottomia ja kädettömiä .
Kyllä. Polttomoottori ja teollisuuslaitteet korvasivat voiman, nyt korvataan aivojenkin käyttö.
Vihaan tekoälyä. Aluks olin uteliaan innostunut, mutta nyt olen tajunnut miten paska vaikutus sillä on lähes kaikkeen.
Kävin ottamassa tatuoinnin. Niin tatuointiliikkeen omistaja sanoi että tekoäly on vahvasti nykyään mukana tatuoinnin suunnitelussa. Ihmiset siis kulkevat tuolla joku AI-sloppi käsivarteensa tatuoituna? YÄK