Tekoäly ahdistaa minua todella paljon
En pidä siitä.
Oma esikoiseni on lukiossa ja hän jäi kiinni siitä, että oli tehnyt äidinkielen aineen tekoälyllä ja saanut siitä kympin. Sanoin että anna olla viiminen kerta. Mutta hän sanoi, että kaikki kaveritkin tekee? Siis mitäh? Millaisia nuoria meille tulee työelämään, jos ajattelu on ulkoistettu ChatGPT:lle jo lapsena?
Spotifyssa on alkanut tulla vastaan AI-musiikkia. En todellakaan halua kuunnella. Taidan irtisanoa Spotifyn.
Somessa on ärsyttäviä AI-videoita, olen pari kertaa menny halpaan ja luullut oikeaksi. Enää en luota mihinkään.
Botit myös kirjoittelevat somessa kommenttejaan, ja yrittävät tekeytyä ihmiseksi. On raskasta selata fiidiä ja yrittää päätellä kuka olisi oikea ihminen.
Jos joku kirjoittaa esim. työpaikan ryhmäkeskustelussa liian hyvää suomen kieltä, häntä aletaan heti piikitellä ChatGPT:n käyttämisestä. Moni käytääkin varmasti sitä viestien kirjoittamiseen.
Tekoälytaide on saastuttanut netin, ja sitä näkee valitettavasti myös kaduilla. Esim. täällä Turussa joidenkin (yleensä pienten ja uusien) liikkeiden mainoksissa ja kylteissä. Netissä sen määrä kasvaa.
Tunnen yhden nuoren abiturientin joka on lahjakas piirtäjä ja hän on luopunut haavestaan lähteä opiskelemaan 3D-mallinusta, koska hän sanoi että vaikuttaa siltä että AI tulee tekemään 95% 3d-mallinnuksista 5 vuoden kuluessa. Hän halusi töihin pelialalle, mutta nyt hän on masentunut ja miettii mitä voisi opiskella, mitä AI ei tule korvaaamaan.
Tekoälytaide on myös tehnyt sen, että jos näen jossakin netissä (esim. Instagram) hienon taideteoksen, alan epäillä heti miten se on tehty. En luota mihinkään enää.
Myöskin firmani pomo on hurahtanut tekoälyyn ja kirjoittelee meille maileja, jotka on kaikki ChatGPT:llä tehty. En halua lukea niitä mutta on pakko. Hän myös sanoo että meidän pitäisi käyttää tekoälyä kaikkeen.
Tekoäly myös kuluttaa vettä ja sähköä, ja pilaa ympäristön. Se on myös koulutettu epäeettisesti, varastamalla tekijänoikeussuojattuja materiaaleja.
Ukrainassa tekoälyä käytetään tappajadroonien ohjaamisen jo. Mitä kauheaa noilla vielä tullaan tekemään? Kun ei tarvitse lähettää sotilaita sotaan, vaan voi lähettää droneparven.. mikä estää terroristeja käyttämästä tätä myös
Kaverini kertoi että hän jutteli erään Tinderissä tapaamansa miehen kanssa. Osoittautui että mies käytti tekoälyä luodakseen viestit jotka lähetti. Kun he tapasivat, mies olikin tosielämässä ujo tuppisuu, eikä kovinkaan sanavalmis.
LinkedInissä on valtavasti tekoälysooppaa myöskin... Linkkari on aina ollut perseestä, mutta nyt siellä on botteja jotka pöhisevät keskenään... myös oikeat ihmiset laittavat ChatGPT:llä generoituja tekstejä sinne.
Lopettakaa hemmetti. Miten tämän saisi loppumaan.
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=jOszJuGXyUc&t=
Amerikkalainen nuori naisopettaja sanoo ottaneensa lopputilin. Hän kertoo että monet lapset eivät osaa enää lukea. Koska tekoäly lukee heille ääneen kaikki tekstit, nappia painamalla. Hän varoittaa tulevaisuudesta, jossa uusi sukupolvi ei osaa enää kirjoittaa, lukea eikä edes muodostaa omia ajatuksia.
Tekoäly ei vaurioita ihan yhtä pahasti enää aikuisen aivojen kehitystä, koska me osaamme jo lukea ja kirjoittaa. Mutta jos lapset kasvavat tähän, mitä tapahtuu.
Onneksi meidän kouluissamme sentään puhelimet saatiin vihdoin pois. Mutta ei se estä käyttämästä ChatGPT:tä kaikkeen vapaa-ajalla ja kotitehtävissä
Tämähän on se tarkoitus..... see the big picture!
Se ei paljon auta, että sinä et siitä pidä. Sinä edustat vain yhtä ihmistä, ja yhden mielipide ei paljon paina. Tekoälybuumi alkaa muistuttaa 2000-luvun alun it-kuplaa, missä kaikki kelpasi, mut sit se loppui kuin seinään. Aika moni tekoälyprojekti yrityksissä ei etene ns. valmiiksi tuotteeksi. Saattaa olla, että jotain alustaa koekäytetään hetken, ja todetaan, että ei anna meille mitään, ja homma kuivuu kasaan. Viime kädessä yrityksen toimiala määrittelee sen, että saako tekoälystä hyötyä tai ei.

Tässähän tulikin oikein malliesimerkki tiktok-apinan äitylistä...
Eii niin yksinkertaista asiaa ole, että sen osaisi kirjoittaa suomeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on töissä pohdittu tosi paljon missä voitais hyödyntää tekoäly, mutta hirveän vähän on kohteita.
Jotain meilejä olen kirjoituttanut ja julkisia dokkareita kääntänyt tai pyytänyt tiivistelmiä. Mutta aika paljon sinnekin tulee sitä outoa hallusinointia, kun aihe on liian spesifi.
Mutta kun käsittelen herkkää dataa, tarvittaisiin joku semmonen systeemi jossa tekoäly on jossain verkosta eristetyssä bunkkerissa. Meillä ei ole edes pilviympäristöjä tästä syystä.
Omissa hommissa mikään testaamani tekoäly ei ymmärrä edes peruskysymyksiä mun töistä. Englanniksi sinne päin, Suomeksi aivan sekavia sepustuksia.
Kyllä sekin hetki koittaa, mutta toistaiseksi ei olla siellä.
Sä tarviit paikallisen serverin tai tarpeeksi tehokkaan koneen, niin pystyt pyöritämään tehokkaita paikall
Niin, näytönohjaimessa oli 64 Gt muistia, ei itse serverissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tätä kehitystä ei pysäytetä nyt? Ennenkuin on liian myöhäistä. Kukaan järkevä ihminen ei halua tekoälyä tähän maailmaan.
Olikohan Terminator-elokuvat oikean aikamatkustajantekemiä, yritys varoittaa?
Elokuvat juurikin istuttavat näitä asioita päähämme, jotta sopeudumme muutoksiin. Ovat niin aina tehneet. Käsikirjoittajat saavat tietoa asioista ennen meitä. I robot, siinä vasta kiva elokuva.... https://yle.fi/a/74-20176770
Vierailija kirjoitti:
Se ei paljon auta, että sinä et siitä pidä. Sinä edustat vain yhtä ihmistä, ja yhden mielipide ei paljon paina. Tekoälybuumi alkaa muistuttaa 2000-luvun alun it-kuplaa, missä kaikki kelpasi, mut sit se loppui kuin seinään. Aika moni tekoälyprojekti yrityksissä ei etene ns. valmiiksi tuotteeksi. Saattaa olla, että jotain alustaa koekäytetään hetken, ja todetaan, että ei anna meille mitään, ja homma kuivuu kasaan. Viime kädessä yrityksen toimiala määrittelee sen, että saako tekoälystä hyötyä tai ei.
Mutta ne projektit jotka onnistuvat, muuttavat maailmaa. Meillä on nyt puhelimissa tehoa enemmän kuin tietokoneissa muutama vuosikymmen sitten. Jenkkiyhteiskunta ja bisnes kestää epäonnistumisia paremmin kuin eurooppalaiset. Konkurssi ei ole maailmanloppu, vaan mahdollisuus oppia uutta. Tekoälyn kehitys on vasta alussa.
Greg Lund silicon valleyn entinen teknkopomo kertoo siitä mitä teknomiljardöörit kaikella tavoittelee, me ollaan vaan karjaa.
2030 et omista mitään, etkä myöskään ajattele mitään ja olet onnellinen asuessasi pienessä betonibunkkerissa jatkuvan valvonnan alaisena. Tekoälyn tarkoitus on tehdä ihmisistä avuttomia ja aivottomia orjia.
En tykkää myöskään. Tekoäly on jotenkin karmiva. Sillä voidaan tehdä hyödyllisiä asioita, mutta myös valtavan haitallisia ja pahoja.
Vierailija kirjoitti:
Se ei paljon auta, että sinä et siitä pidä. Sinä edustat vain yhtä ihmistä, ja yhden mielipide ei paljon paina.
Jos katsot aloitusviestin ääniä, 224 yläääntä ja 7 alanuolta. Eli kyllä sinä edustat surkeaa vähemmistöä. Kukaan kaveripiirissäni ei pidä tekoälystä. Mitä enemmän sitä on alkanut tulla joka tuutista, sitä enemmän kaikkia on alkanut **tuttaa koko juttu. Kukaan terve ei halua elämää, jossa ympärillä on vain muovista tekoäly-sloppia, kirjastoissa on vain generoitua tekstiä, AI-musiiki soi, rakennukset, autot ja vaateet on jonkun sloppimaakarin suunnitelemaa.Ydintuhon jälkeinen maakin kuulostaa houkuttelevammalta.
Kyllähän niitä välillä tulee sellasia vastaan, jotka hehkuttaa AI:ta suurena messiaana. Yleensä nörttejä miehiä joilla on rillit vinossa. Ehkä voitte mennä seurustelemaan AI-tyttöystävän kanssa, kukaan normaali ei teistä AI-faneista pidä.
AI:n vihaaminen alkaa olla valtavirtaa.. AI-fanit on yhä pienempi joukko joka elää kuplassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ei paljon auta, että sinä et siitä pidä. Sinä edustat vain yhtä ihmistä, ja yhden mielipide ei paljon paina.
Jos katsot aloitusviestin ääniä, 224 yläääntä ja 7 alanuolta. Eli kyllä sinä edustat surkeaa vähemmistöä. Kukaan kaveripiirissäni ei pidä tekoälystä. Mitä enemmän sitä on alkanut tulla joka tuutista, sitä enemmän kaikkia on alkanut **tuttaa koko juttu. Kukaan terve ei halua elämää, jossa ympärillä on vain muovista tekoäly-sloppia, kirjastoissa on vain generoitua tekstiä, AI-musiiki soi, rakennukset, autot ja vaateet on jonkun sloppimaakarin suunnitelemaa.Ydintuhon jälkeinen maakin kuulostaa houkuttelevammalta.
Kyllähän niitä välillä tulee sellasia vastaan, jotka hehkuttaa AI:ta suurena messiaana. Yleensä nörttejä miehiä joilla on rillit vinossa. Ehkä voitte mennä seurustelemaan AI-tyttöystävän kanssa, kukaan normaali ei teistä AI-f
Piditpä tai et niin opettele käyttämään sitä. Se on tärkeä taito tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ei paljon auta, että sinä et siitä pidä. Sinä edustat vain yhtä ihmistä, ja yhden mielipide ei paljon paina.
Jos katsot aloitusviestin ääniä, 224 yläääntä ja 7 alanuolta. Eli kyllä sinä edustat surkeaa vähemmistöä. Kukaan kaveripiirissäni ei pidä tekoälystä. Mitä enemmän sitä on alkanut tulla joka tuutista, sitä enemmän kaikkia on alkanut **tuttaa koko juttu. Kukaan terve ei halua elämää, jossa ympärillä on vain muovista tekoäly-sloppia, kirjastoissa on vain generoitua tekstiä, AI-musiiki soi, rakennukset, autot ja vaateet on jonkun sloppimaakarin suunnitelemaa.Ydintuhon jälkeinen maakin kuulostaa houkuttelevammalta.
Kyllähän niitä välillä tulee sellasia vastaan, jotka hehkuttaa AI:ta suurena messiaana. Yleensä nörttejä miehiä joilla on rillit vinossa. Ehkä voitte mennä seurustelemaan AI-tyt
"Piditpä tai et niin opettele käyttämään sitä. Se on tärkeä taito tulevaisuudessa."
En ole ap, mutta en opettele. Ei kiinnosta. En tarvitse sitä mihinkään, en hyödy siitä mitään. Kuka pakottaa?
Vierailija kirjoitti:
2030 et omista mitään, etkä myöskään ajattele mitään ja olet onnellinen asuessasi pienessä betonibunkkerissa jatkuvan valvonnan alaisena. Tekoälyn tarkoitus on tehdä ihmisistä avuttomia ja aivottomia orjia.
Tekoäly tekee ihmisistä tarpeettomia.
Täälläkin on taatusti jo botteja esittämässä ihmiskeskustelijoita. Parissa ketjussa on ollut niin totaalisen kummallinen meinkinki.
Teorian mukaanhan jo nyt 2/3 internetin liikenteestä on botteja.

Maku menee monesta asiasta. Muutamaan harrastusryhmään, joita olen lueskellut jo vuosia, on ilmestynyt tekoäly "vauhdittamaan" palstan keskustelua. Käytännössä se kirjoittelee alkeellisia kysymyksiä, joiden vastausta kukaan ei voi olla tietämättä. Ja aina löytyy joku toope vastailemaan ja pitämään typeryyttä yllä.
En usko että täällä on vielä automaattisia botteja. Mutta muutama trollivastaus tässäkin ketjussa näkyi olevan, mitkä on tekoälyllä luotu.
Mutta redditissä, youtuben kommenteissa, facebookissa ja esim. threadsissa botit ovat yleisiä. Yli 55% nettiliikenteestä on tosiaan niitä. Uskon että internet tulee olemaan paikka, jossa kukaan ei halua olla muutaman vuoden päästä. Koska se on vain täynnä sloppia ja botteja
Sotapropagandatkin ja kaikki tehdään nykyään tekoälyllä. Todellisuutta on pian mahdotonta erottaa tekoälysta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihminen yrittää korvata älykkyytensä? Se on ainoa piirre, mikä nostaa meidät simpanssin yläpuolelle. Eläimeksi olemme aika hitaita, heikkoja ja hauraita. Emme osaa lentää, emme hengittää veden alla, näkömme on huonompi kuin kotkalla. Kuulomme ja hajuaistimme huonompi kuin koiralla. Häviämme juoksussa melkein kaikille isommille eläimille.
Niin miksi äly korvataan?
Tekohampaatkin hankitaan vasta kun omat putoaa. Tekojalka tarvitaan vasta kun oma amputoidaan. Miksi tekoäly?
No siinähän se onkin. Ei älykkäät ihmiset halua korvata älyään tekoälyllä, vaan ne joilla ei sitä älyä ole. Luulevat tulleensa älykkäiksi ja töissään tuottavammiksi, kun syöttävät toisilleen ja ympärilleen puppugeneraattoriskeidaa, eivätkä edes tajua kuinka pelleiltä näyttävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin on taatusti jo botteja esittämässä ihmiskeskustelijoita. Parissa ketjussa on ollut niin totaalisen kummallinen meinkinki.
Teorian mukaanhan jo nyt 2/3 internetin liikenteestä on botteja.
Maku menee monesta asiasta. Muutamaan harrastusryhmään, joita olen lueskellut jo vuosia, on ilmestynyt tekoäly "vauhdittamaan" palstan keskustelua. Käytännössä se kirjoittelee alkeellisia kysymyksiä, joiden vastausta kukaan ei voi olla tietämättä. Ja aina löytyy joku toope vastailemaan ja pitämään typeryyttä yllä.
Kiitos! Kiinnostavaa. Kukaan ei tunnu uskovan kun selitän, että täällä tuota on myös jo. Ketjuja jotka pyörii luupilla. Samat kysymykset tai väitteet nostetaan koko ajan uudelleen ja ne herättää keskustelua kun joku väittää vastaan ja sitten sama taas uudelleen. Sellaista ihan todella mekaanista ja samat lauseet toistuu usein.
Tekoäly muuttaa opetusta. Olen siirtynyt sähköisestä opetusalustasta paperisiin kirjoihin, vihkoihin ja paperikokeisiin. Jos oppilaat käyttävät tekoälyä, ainakin joutuvat itse kirjoittamaan tuotoksena. En ole tehnyt tätä siksi etten