Mtv: Petteri Orpo vihdoin kommentoi Suomen joutumista tarkkailuluokalle: "Ei dramatiikkaa"
Orpon mielestä tämä käänne oli odotettavissa, joskin harmittava, mutta asiaan ei liity mitään dramatiikkaa. Hallitus jatkaa sopeuttamista ja toimiaan hallitusohjelman mukaisesti.
Viikolla kävi ilmi, että Suomi joutuu peräti kahdelle tarkkailuluokalle. Ensimmäiselle joutuminen johtuu velan suhteesta BKT:hen ja toinen tarkkis on sitä varten, kun EU huolestui eriarvoisuuden kasvusta Suomessa.
Sosiaalinen kehitys ei Suomessa kulje sivistysvaltion suuntaan tällä hetkellä, kun eriarvoisuus kasvaa, työttömyys kasvaa, asunnottomuus lisääntyy ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen, koulutuksen kesken jättävien nuorten osuus on suuri ja yli 30 000 lasta Suomessa on vajonnut alle köyhyysrajan Orpon hallituksen kaudella. Sosiaaliset ongelmat ovat pahentumassa Suomessa.
Kuluneella viikolla hallitusta on kurmotettu mediassa sekä katastrofaalisista työttömyysluvuista, näille tarkkailuluokille joutumisesta, petetyistä vaalilupauksista, kuten siitä, miten velkaantumisen piti päättyä, tulla 100 000 uutta työpaikkaa ja talouskasvua. Ajauduttiin täysin päinvastaiseen tilanteeseen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orpo-eu-n-tarkkailuluokalle-joutumi…
Kommentit (129)
Kokematon Purra ei ollut paras valinta valtiovarainministeriksi. Voi olla että jotkut paniikkitoimet tässä talouskriisin keskellä ovat olleet liian jyrkkiä, mutta Orpo tai Purra eivät ole syyllisiä Suomen velkaantumiseen.
Syyllinen on demarit ja Marinin tyttöhallitus jossa kenelläkään ei ollut minkäänlaista talousosaamista eikä kovin paljon kokemustakaan. Velkaa otettiiin ja rahaa heitettiin kankkulan kaivoon.
Ei sitä talousosaamista löydy kyllä Antti Lindmaniltakaan. Niin typerää jankutusta taas eduskunnan kyselytunnilla. Pitäisi suunsa kiinin jos ei ole mitään ideoita tilanteen ratkaisemiseksi.
Kokoomus ei ole ikinä syyllinen vaikka on ollut suurimmassa osassa hallituksia viimeiset 30 vuotta. En tajua miksi äänestäjät menevät toistuvasti mainostoimisto sekoomuksen retkuun?
Vierailija kirjoitti:

Johtuisikohan siitä että kokoomuslaiset ovat koulutetuimpia ja osaavat talousasiat puolueista parhaiten ?
Kokoomuksen Orpo on ainoa valtiovarainministeri viimeiseen 17 vuoteen jonka kaudella velkaantuminen on ihan oikeasti saatu kuriin. Iso osuus tietysti oli Kepun yrittäjäpääministeri Sipilälällä.
Chatgpt:n mielestä Elina Valtonen on ainoa pätevä kansanedustaja seuraavaksi valtiovarainministeriksi.
Tässä taloustilanteessa päätai valtiovarainministeriksi ei saisi päästää ihmisiä joilla ei ole taloustieteiden koulutusta tai pankki- tai yrittäjätaustaa.
Jos ihminen on lähes koko aikuisikänsä vaan politikoinut, luvannut kansalle suu vaahdossa etuuksia ja tukia saadakseen maksimaalisesti ääniä, ei ole pätevä hoitamaan tätä talouskriisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei ole ikinä syyllinen vaikka on ollut suurimmassa osassa hallituksia viimeiset 30 vuotta. En tajua miksi äänestäjät menevät toistuvasti mainostoimisto sekoomuksen retkuun?
Suomessa on liian raskaaksi turvonnut sosiaalisektori ja surkeaksi jamaan ylikorkeilla veroilla kuristetut yritykset jotka eivät kasva eivätksä tuota ja syyllinen tähän on ahne vasemmisto. Nytkin talousasioissa täysin sekopäinen Minja Koskela vaatii veroja vaan korotettavaksi ja menoja lisättäväksi.
Kun se nyt vaan on niin että jonkun tässä maassa on tehtävä tuottavaa työtä ja saatava yrityksen menestymään jotta saadaan bruttokansantuote kasvuun. Kun Suomeen virtaa rahaa sitä jaettavaa riittää sitten paremmin niille vähäosaisillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ääni persuille on ääni kokoomukselle. Persutkaan eivät piittaa tavallisista suomalaisista yhtään.
Koska äärioikeisto on piitannut tavallisista ihmisistä?
Ei noi mitään äärioikeistoa ole, vaan normioikeistoa, semmosia ne on, ei ole kansalaisilla mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei ole ikinä syyllinen vaikka on ollut suurimmassa osassa hallituksia viimeiset 30 vuotta. En tajua miksi äänestäjät menevät toistuvasti mainostoimisto sekoomuksen retkuun?
Suomessa on liian raskaaksi turvonnut sosiaalisektori ja surkeaksi jamaan ylikorkeilla veroilla kuristetut yritykset jotka eivät kasva eivätksä tuota ja syyllinen tähän on ahne vasemmisto. Nytkin talousasioissa täysin sekopäinen Minja Koskela vaatii veroja vaan korotettavaksi ja menoja lisättäväksi.
Kun se nyt vaan on niin että jonkun tässä maassa on tehtävä tuottavaa työtä ja saatava yrityksen menestymään jotta saadaan bruttokansantuote kasvuun. Kun Suomeen virtaa rahaa sitä jaettavaa riittää sitten paremmin niille vähäosaisillekin.
Suomen bkt jatkoi heikkenemistä heinäsyyskuussa
Kauppalehti juuri nyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei ole ikinä syyllinen vaikka on ollut suurimmassa osassa hallituksia viimeiset 30 vuotta. En tajua miksi äänestäjät menevät toistuvasti mainostoimisto sekoomuksen retkuun?
Johtuisikohan siitä että kokoomuslaiset ovat koulutetuimpia ja osaavat talousasiat puolueista parhaiten ?
Kokoomuksen Orpo on ainoa valtiovarainministeri viimeiseen 17 vuoteen jonka kaudella velkaantuminen on ihan oikeasti saatu kuriin. Iso osuus tietysti oli Kepun yrittäjäpääministeri Sipilälällä.
Chatgpt:n mielestä Elina Valtonen on ainoa pätevä kansanedustaja seuraavaksi valtiovarainministeriksi.
Tässä taloustilanteessa päätai valtiovarainministeriksi ei saisi päästää ihmisiä joilla ei ole taloustieteiden koulutusta tai pankki- tai yrittäjätaustaa.
Jos ihminen on lähes koko aikuisikänsä vaan politikoinut, luvannut kansalle suu vaahdossa etuuks
🤣 🤣 🤣 🤦🏻 Kiitos aamun nauruista.
Mitä te vedätte siellä kokoomuksen pytingissä. Onko kokaiini vaihtunut jo peukkuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei ole ikinä syyllinen vaikka on ollut suurimmassa osassa hallituksia viimeiset 30 vuotta. En tajua miksi äänestäjät menevät toistuvasti mainostoimisto sekoomuksen retkuun?
Suomessa on liian raskaaksi turvonnut sosiaalisektori ja surkeaksi jamaan ylikorkeilla veroilla kuristetut yritykset jotka eivät kasva eivätksä tuota ja syyllinen tähän on ahne vasemmisto. Nytkin talousasioissa täysin sekopäinen Minja Koskela vaatii veroja vaan korotettavaksi ja menoja lisättäväksi.
Kun se nyt vaan on niin että jonkun tässä maassa on tehtävä tuottavaa työtä ja saatava yrityksen menestymään jotta saadaan bruttokansantuote kasvuun. Kun Suomeen virtaa rahaa sitä jaettavaa riittää sitten paremmin niille vähäosaisillekin.
Suomen bkt jatkoi heikkenemistä heinäsyyskuussa
Kauppalehti juuri
Ei taida bkt:n nostaminen onnistua nykyisillä keinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei ole ikinä syyllinen vaikka on ollut suurimmassa osassa hallituksia viimeiset 30 vuotta. En tajua miksi äänestäjät menevät toistuvasti mainostoimisto sekoomuksen retkuun?
Johtuisikohan siitä että kokoomuslaiset ovat koulutetuimpia ja osaavat talousasiat puolueista parhaiten ?
Kokoomuksen Orpo on ainoa valtiovarainministeri viimeiseen 17 vuoteen jonka kaudella velkaantuminen on ihan oikeasti saatu kuriin. Iso osuus tietysti oli Kepun yrittäjäpääministeri Sipilälällä.
Chatgpt:n mielestä Elina Valtonen on ainoa pätevä kansanedustaja seuraavaksi valtiovarainministeriksi.
Tässä taloustilanteessa päätai valtiovarainministeriksi ei saisi päästää ihmisiä joilla ei ole taloustieteiden koulutusta tai pankki- tai yrittäjätaustaa.
Jos ihminen on lähes koko aikuisikänsä vaan
Kokoomuksen talousosaaminen on kupla. Mitään näyttöä ei löydy osaamisesta mutta tyrimisestä löytyy näyttöä monen hallituksen osalta.
Tuohan ei oikeasti vaikuta juuri mihinkään ja sillä paloittelu aikaisemmin oli pelkkää hysterian luontia.
European economies by GDP (Nominal) (1960-2025)
Vierailija kirjoitti:
Petteri on niin kännissä kokoajan ettei välitä vaikka lahtaisi kylällisen lapsia, toteaa vain verissäpäin, ettei tähän mitään dramatiikkaa liity, nämä sopeutukset vaan tehtiin.
Ja sinun mielestäsi mitään ei olisi pitänyt tehdä kun velkaantumiskäyrä demari Marinin aikaan alkoi sojottaa kohti taivasta ? Sauna paloi mutta maattiin vaan ?

Poistoon. Epäasiallista valheiden levittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Petteri on niin kännissä kokoajan ettei välitä vaikka lahtaisi kylällisen lapsia, toteaa vain verissäpäin, ettei tähän mitään dramatiikkaa liity, nämä sopeutukset vaan tehtiin.
Ja sinun mielestäsi mitään ei olisi pitänyt tehdä kun velkaantumiskäyrä demari Marinin aikaan alkoi sojottaa kohti taivasta ? Sauna paloi mutta maattiin vaan ?
"Mutku Sanna! 😭"
Onneks Suomen koulunkäynti ei ole yhtä suossa ku Jenkkien, vaikka perskokkareet sitä kovasti haluavat ajaa alas. Saisivat sillä juuri sunlaisia hölmöjä lisää jotka nielee Trumpismin kokonaisena, ja vaikka sivuttain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei ole ikinä syyllinen vaikka on ollut suurimmassa osassa hallituksia viimeiset 30 vuotta. En tajua miksi äänestäjät menevät toistuvasti mainostoimisto sekoomuksen retkuun?
Suomessa on liian raskaaksi turvonnut sosiaalisektori ja surkeaksi jamaan ylikorkeilla veroilla kuristetut yritykset jotka eivät kasva eivätksä tuota ja syyllinen tähän on ahne vasemmisto. Nytkin talousasioissa täysin sekopäinen Minja Koskela vaatii veroja vaan korotettavaksi ja menoja lisättäväksi.
Kun se nyt vaan on niin että jonkun tässä maassa on tehtävä tuottavaa työtä ja saatava yrityksen menestymään jotta saadaan bruttokansantuote kasvuun. Kun Suomeen virtaa rahaa sitä jaettavaa riittää sitten paremmin niille vähäosaisillekin.
Suomen bkt jatkoi heikkenemistä heinäsyyskuussa
Kauppalehti juuri
Yritäpä itse kääntää tätä Kreikan tiellä olevaa laivaa yhden hallituskauden aikana. Suomen talous ei ole kasvanut 17 vuoteen ylisuurten sosiaalimenojen ja kituvien yritysten vuoksi, mutta nyt purran ja Orpon pitäisi tehdä ihme ja saada kaikki muuttumaan kullaksi yhden vaalikauden aikana ?
Tyhmempikin tajuaa että taluden korjaamiseen menee vähintään yhtä kauan aikaa kun sen tärvelemiseen. Tosin Marinin hallituksen aikaansaamaan Suomen katastrofaalisen ylivelkaantumisen korjaamiseen menee vuosikymmeniä.
Stubbin pitäisi julistaa talouden poikkeustila ja nimittää koulutetuista ja kokeneista talousasiantuntijoista hätätilahallitus.
Melko varmaa ettei seuraavalla pää-ja valtiovarainministerillä ole taaskaan mitään talousosaamista ja sama idioottimainen sähläys vaan jatkuu.
Paitsi tietysti jos Suomea kohtaisi niin käsittämätön onni että kokoomuksen Elina Valtonen tai Petteri Orpo suostuisi valtiovarainministeriksi ja tuleva pääministerikin ihan oikeasti tukisi talouden tasapainottamista.
Jos demarit on pääministeripuolue, mitään toivoa tarvittavista rakenteellisista muutoksista tai talouden noususta ei ole. Demareilta ei kertakaikkiaan löydy talousosaamista riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei ole ikinä syyllinen vaikka on ollut suurimmassa osassa hallituksia viimeiset 30 vuotta. En tajua miksi äänestäjät menevät toistuvasti mainostoimisto sekoomuksen retkuun?
Suomessa on liian raskaaksi turvonnut sosiaalisektori ja surkeaksi jamaan ylikorkeilla veroilla kuristetut yritykset jotka eivät kasva eivätksä tuota ja syyllinen tähän on ahne vasemmisto. Nytkin talousasioissa täysin sekopäinen Minja Koskela vaatii veroja vaan korotettavaksi ja menoja lisättäväksi.
Kun se nyt vaan on niin että jonkun tässä maassa on tehtävä tuottavaa työtä ja saatava yrityksen menestymään jotta saadaan bruttokansantuote kasvuun. Kun Suomeen virtaa rahaa sitä jaettavaa riittää sitten paremmin niille vähäosaisillekin.
Juu, kaikki eivät voi vaan maata kotona ja nostaa demareiden kasvattamia tukia.
Orpo on kuin edesmennyt Matti Nykänen, mutta ilman urheilumenestystä.
Jos tämä olisi tapahtunut Marinin ollessa pääministeri, Orpo kiljuisi naama punasena dramatiikkaa.
Ollaan edes yhtä mieltä siitä että hallitusohjelma on hyvä. Toivoa on jo näkyvissä. Tilauskirjat täyttyvät. Luottamus hallitukseen säilyy. Kansa kiittää vielä.