Mtv: Petteri Orpo vihdoin kommentoi Suomen joutumista tarkkailuluokalle: "Ei dramatiikkaa"
Orpon mielestä tämä käänne oli odotettavissa, joskin harmittava, mutta asiaan ei liity mitään dramatiikkaa. Hallitus jatkaa sopeuttamista ja toimiaan hallitusohjelman mukaisesti.
Viikolla kävi ilmi, että Suomi joutuu peräti kahdelle tarkkailuluokalle. Ensimmäiselle joutuminen johtuu velan suhteesta BKT:hen ja toinen tarkkis on sitä varten, kun EU huolestui eriarvoisuuden kasvusta Suomessa.
Sosiaalinen kehitys ei Suomessa kulje sivistysvaltion suuntaan tällä hetkellä, kun eriarvoisuus kasvaa, työttömyys kasvaa, asunnottomuus lisääntyy ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen, koulutuksen kesken jättävien nuorten osuus on suuri ja yli 30 000 lasta Suomessa on vajonnut alle köyhyysrajan Orpon hallituksen kaudella. Sosiaaliset ongelmat ovat pahentumassa Suomessa.
Kuluneella viikolla hallitusta on kurmotettu mediassa sekä katastrofaalisista työttömyysluvuista, näille tarkkailuluokille joutumisesta, petetyistä vaalilupauksista, kuten siitä, miten velkaantumisen piti päättyä, tulla 100 000 uutta työpaikkaa ja talouskasvua. Ajauduttiin täysin päinvastaiseen tilanteeseen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orpo-eu-n-tarkkailuluokalle-joutumi…
Kommentit (129)
Tällä hallituksella on vielä melkein pari vuotta aikaa tuhota suomi. Täytyy sanoa, että hyvin ovat onnistuneet.
Vierailija kirjoitti:
"Tarkkailuluokalle" joutumisella peloteltiin pari vuotta, eikö se nyt tämän kauheampaa sitten loppujen lopuksi ollutkaan? Aikamoinen antikliimaksi, niin kuin luottoluokituksen alennukset aiemmin.
Ensi vuonna se selviää, mitä tapahtuu ja miten EU puuttuu. Suomi on nyt kahdella tarkkiksella, toinen liittyy velkasuhteen kasvuun, joka on nousemassa yli 90% lähivuosina ja toinen sosiaalisten ongelmien pahenemiseen ja ihmisten eriarvoistumiseen Suomessa, josta EU on huolissaan. Voi olla, että EU holhous on kansalaisille parempi juttu kuin Orpon hallitus.
Kivat paskat jättää Urpo seuraaville korjattavaksi. Tuhoaa Suomen oikein huolella eikä mene kauaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa Korruptio-Lapanen!
Eilen vaadittiin eduskunnassa myös kuulemma pääministerin eroa. Sopivasti pääministeri itse on Afrikassa tällä hetkellä eikä ole Suomessa ottamassa tätä palautetta vastaan.
En ehtinyt kauemmaksi, otin ensimmäisen koneen.
-orpo-
Vierailija kirjoitti:
Kivat paskat jättää Urpo seuraaville korjattavaksi. Tuhoaa Suomen oikein huolella eikä mene kauaa!
Vastikään Orpo uhosi IS haastattelussa jatkavansa Suomen pääministerinä ja kokoomuksen johdossa tämänkin kauden jälkeen.
Samassa jutussa toimittaja ihmetteli, kun pääministerin auto oli kuvattu EK:n päämajan edessä Etelärannassa. Orpo ei muistanut, mitä oli EK:n toimistolla tekemässä. :/
Käyttääkö meillä ylintä valtiovaltaa taho, jota kansa ei demokraattisissa vaaleissa ole päättämään valinnut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten misogyyninen maa Suomi on.
Orpo voi vaan todeta medialle siihen, että Suomi laitetaan peräti kahdelle tarkkailuluokalle, osittain hallituksen aiheuttamien ongelmien takia ja työttömyydessä tehdään ennätyksiä, että "ei mitään dramatiikkaa" ja asia on sillä käsitelty, ketään ei kiinnosta.
Marinin piti pitää lehdistölle tiedotustilaisuuksia aamupaloistaan, jotka maksoi takaisin ja tanssimisestaan antaa hiusnäyte, eikä silti uskottu.
Miehen sana painaa, naisen ei.
Oikeisto on kova huutaa muiden tekemisistä, mutta auta armias jos joutuvat itse vastuuseen.
2,5v perskokkareet pyörinyt tuoleissaan ympyrää, ja toivoo ettei kansa huomaa mitään kun huutaa vaan "Mutku Sanna" tasasin väliajoin.
Perskokkareet on todella krapulainen versio Trumpismista.
Petterin saamasta asumislisästä kesärantaan ei myöskään nostettu meteliä.
Joutui maksamaan se takaisin kun media huomautti siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten misogyyninen maa Suomi on.
Orpo voi vaan todeta medialle siihen, että Suomi laitetaan peräti kahdelle tarkkailuluokalle, osittain hallituksen aiheuttamien ongelmien takia ja työttömyydessä tehdään ennätyksiä, että "ei mitään dramatiikkaa" ja asia on sillä käsitelty, ketään ei kiinnosta.
Marinin piti pitää lehdistölle tiedotustilaisuuksia aamupaloistaan, jotka maksoi takaisin ja tanssimisestaan antaa hiusnäyte, eikä silti uskottu.
Miehen sana painaa, naisen ei.
Oikeisto on kova huutaa muiden tekemisistä, mutta auta armias jos joutuvat itse vastuuseen.
2,5v perskokkareet pyörinyt tuoleissaan ympyrää, ja toivoo ettei kansa huomaa mitään kun huutaa vaan "Mutku Sanna" tasasin väliajoin.
Perskokkareet on todella krap
Orpo sai myös rauhassa kännätä festareilla. Kukaan ei edes kysynyt asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tarkkailuluokalle" joutumisella peloteltiin pari vuotta, eikö se nyt tämän kauheampaa sitten loppujen lopuksi ollutkaan? Aikamoinen antikliimaksi, niin kuin luottoluokituksen alennukset aiemmin.
Ensi vuonna se selviää, mitä tapahtuu ja miten EU puuttuu. Suomi on nyt kahdella tarkkiksella, toinen liittyy velkasuhteen kasvuun, joka on nousemassa yli 90% lähivuosina ja toinen sosiaalisten ongelmien pahenemiseen ja ihmisten eriarvoistumiseen Suomessa, josta EU on huolissaan. Voi olla, että EU holhous on kansalaisille parempi juttu kuin Orpon hallitus.
Suomen maailman onnellisin kansa sai mitä halusi
Kokoomus on haitallisin roskapuolue suomalaisille. Tarvitaan välittömiä liikkeitä ja toimintaa, että näiden iilimatojen sairas toiminta saadaan poistettua Suomesta.
No ei se nyt varmaan niin dramaattista ole. Mitä nyt vähän mainehaittaa eikä esimerkiksi puolustusmenoja voi ei enää nostella. Mutta onneksi meillä ystävällinen venäjä naapurimaana..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa Korruptio-Lapanen!
Eilen vaadittiin eduskunnassa myös kuulemma pääministerin eroa. Sopivasti pääministeri itse on Afrikassa tällä hetkellä eikä ole Suomessa ottamassa tätä palautetta vastaan.
En ehtinyt kauemmaksi, otin ensimmäisen koneen.
-orpo-
Muuta en keksinyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa Korruptio-Lapanen!
Eilen vaadittiin eduskunnassa myös kuulemma pääministerin eroa. Sopivasti pääministeri itse on Afrikassa tällä hetkellä eikä ole Suomessa ottamassa tätä palautetta vastaan.
Seläntakana huudeltu.
Vierailija kirjoitti:
No ei se nyt varmaan niin dramaattista ole. Mitä nyt vähän mainehaittaa eikä esimerkiksi puolustusmenoja voi ei enää nostella. Mutta onneksi meillä ystävällinen venäjä naapurimaana..
Miksi sitten meidän hallitus on dramaattisesti pelotellut ihmisiä tällä tarkkiksella ties kuinka pitkään, kerta asiaan ei liity mitään dramatiikkaa?
Myös ennen vaaleja ihmiset peloteltiin Suomen velkaantumisella ja saatiin äänestämään kokoomusta, kun Orpo lupasi kääntää velkalaivan. Nyt sitten velkasuhde ja velkaantuminen ovat molemmat kasvaneet reippaasti sitten Marinin vuosista ja lisävelkaa otettu miljardikaupalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa Korruptio-Lapanen!
Eilen vaadittiin eduskunnassa myös kuulemma pääministerin eroa. Sopivasti pääministeri itse on Afrikassa tällä hetkellä eikä ole Suomessa ottamassa tätä palautetta vastaan.
Seläntakana huudeltu.
Vaikea varmaan se on huutaa päin namaa, kun pääministeri on aiheuttamansa sotkun tiimoilta vastuuta pakoilemassa Afrikassa.
Muistutan että demari Sanna Marin kepulaisen valtiovarainministerinsä Annika Saarikon kanssa tämän katastrofaalisen velkatilanteen sai aikaan.
Kummallakaan ei ollut minkäänlaista talousosaamista eivätkä ilmeisesti tajunneet kysyä neuvoakaan. Tässä velkasuossa sistä sitten tarvotaan kymmeniä vuosia.
Kiitos demarit !
Miten se Fröbelin palikoiden laulu menikään?? Orpon laivassa orpon laivassa siinä on iso reikä pohjassa ja se uppoaa jos et ryhdy pumppaamaan. Enempää en muista sanoja ja tuskin enää pumppaaminen auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hallituksella on vielä melkein pari vuotta aikaa tuhota suomi. Täytyy sanoa, että hyvin ovat onnistuneet.
Kyllä tämän tuhon aloitti jo Heiläluoma ja Urpilainen Kataisen hallituksen aikaan ja tilanne kärjistyi katastrofaaliseksi Rinteen / Sanna Marinin hallituksen aikaan.
Välissä Sipilän hallitus sai velkaantumisen kuriin, silloin valtiovarainministerinä oli Orpo.
🏆🏆x Tarkkis, ei voi muuta sanoa kun tämän pystyi vaan Orpo ja Purra tekemään
Vierailija kirjoitti:
Muistutan että demari Sanna Marin kepulaisen valtiovarainministerinsä Annika Saarikon kanssa tämän katastrofaalisen velkatilanteen sai aikaan.
Kummallakaan ei ollut minkäänlaista talousosaamista eivätkä ilmeisesti tajunneet kysyä neuvoakaan. Tässä velkasuossa sistä sitten tarvotaan kymmeniä vuosia.
Kiitos demarit !
Mut ku Marin!!!
Tiedotti medialle, että repi housunsa tänään, koko perssauma repesi ja universumilla oli näppinsä pelissä.