Mtv: Petteri Orpo vihdoin kommentoi Suomen joutumista tarkkailuluokalle: "Ei dramatiikkaa"
Orpon mielestä tämä käänne oli odotettavissa, joskin harmittava, mutta asiaan ei liity mitään dramatiikkaa. Hallitus jatkaa sopeuttamista ja toimiaan hallitusohjelman mukaisesti.
Viikolla kävi ilmi, että Suomi joutuu peräti kahdelle tarkkailuluokalle. Ensimmäiselle joutuminen johtuu velan suhteesta BKT:hen ja toinen tarkkis on sitä varten, kun EU huolestui eriarvoisuuden kasvusta Suomessa.
Sosiaalinen kehitys ei Suomessa kulje sivistysvaltion suuntaan tällä hetkellä, kun eriarvoisuus kasvaa, työttömyys kasvaa, asunnottomuus lisääntyy ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen, koulutuksen kesken jättävien nuorten osuus on suuri ja yli 30 000 lasta Suomessa on vajonnut alle köyhyysrajan Orpon hallituksen kaudella. Sosiaaliset ongelmat ovat pahentumassa Suomessa.
Kuluneella viikolla hallitusta on kurmotettu mediassa sekä katastrofaalisista työttömyysluvuista, näille tarkkailuluokille joutumisesta, petetyistä vaalilupauksista, kuten siitä, miten velkaantumisen piti päättyä, tulla 100 000 uutta työpaikkaa ja talouskasvua. Ajauduttiin täysin päinvastaiseen tilanteeseen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orpo-eu-n-tarkkailuluokalle-joutumi…
Kommentit (129)
Orpo on tällä hetkellä Business Finlandin koalition kanssa Afrikassa vienninedistämismatkalla ja on postannut Facebookiin videotervehdyksen Afrikasta.
Minä tässä syön nyt sanani ei se tarkkailuluokka tarkoita mitään. En minä ole koskaan puhunut mistään tarkkailuluokasta yhtään mitään. Ei tässä nyt kannata joka sanaan takertua tämä on demareiden ja vasemmiston syytä kaikki. En minä ole vastuussa mistään mitä olen ehkä joskus sanonut. Hööö..
T. Orpo
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten misogyyninen maa Suomi on.
Orpo voi vaan todeta medialle siihen, että Suomi laitetaan peräti kahdelle tarkkailuluokalle, osittain hallituksen aiheuttamien ongelmien takia ja työttömyydessä tehdään ennätyksiä, että "ei mitään dramatiikkaa" ja asia on sillä käsitelty, ketään ei kiinnosta.
Marinin piti pitää lehdistölle tiedotustilaisuuksia aamupaloistaan, jotka maksoi takaisin ja tanssimisestaan antaa hiusnäyte, eikä silti uskottu.
Miehen sana painaa, naisen ei.
Vierailija kirjoitti:
Eroa Korruptio-Lapanen!
Eilen vaadittiin eduskunnassa myös kuulemma pääministerin eroa. Sopivasti pääministeri itse on Afrikassa tällä hetkellä eikä ole Suomessa ottamassa tätä palautetta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten misogyyninen maa Suomi on.
Orpo voi vaan todeta medialle siihen, että Suomi laitetaan peräti kahdelle tarkkailuluokalle, osittain hallituksen aiheuttamien ongelmien takia ja työttömyydessä tehdään ennätyksiä, että "ei mitään dramatiikkaa" ja asia on sillä käsitelty, ketään ei kiinnosta.
Marinin piti pitää lehdistölle tiedotustilaisuuksia aamupaloistaan, jotka maksoi takaisin ja tanssimisestaan antaa hiusnäyte, eikä silti uskottu.
Miehen sana painaa, naisen ei.
Oikeisto on kova huutaa muiden tekemisistä, mutta auta armias jos joutuvat itse vastuuseen.
2,5v perskokkareet pyörinyt tuoleissaan ympyrää, ja toivoo ettei kansa huomaa mitään kun huutaa vaan "Mutku Sanna" tasasin väliajoin.
Perskokkareet on todella krapulainen versio Trumpismista.

2,5 vuodessa mallioppilaasta tarkkailuluokalle ja hyvästä työllisyydestä ennätyksellisiin työttömyys- ja konkurssilukuihin.
Hallitus ei osaa mitään muuta kuin syyttää edellistä hallitusta.
Tarkkikselle ei jouduttu pelkästään velan takia, vaan ratkaisevaa on velan suhde BKT:hen. Tarkkikselle mennään, koska Orpon hallitus epäonnistui lupaamansa kasvun luomisessa.
Ei tämän huonommin voi enää mennä.
"Tarkkailuluokalle" joutumisella peloteltiin pari vuotta, eikö se nyt tämän kauheampaa sitten loppujen lopuksi ollutkaan? Aikamoinen antikliimaksi, niin kuin luottoluokituksen alennukset aiemmin.

Näiden Orpon hallituksen kaudella tapahtuneiden luottoluokituksen alennusten takia velkaraha on Suomelle kalliimpaa. Samoin kiinteäkorkoisten lainojen vaihtaminen vaihtuviin korkoihin aiheutti nousun velanhoidon kustannuksiin.
Silti Orpon hallitus ottaa valtavia määriä velkaa. Marin sentään otti sitä lainarahaa nollakorkojen aikaan ja perustelluista syistä. Mikä kriisi meillä on, kun muualla Euroopassa talous kasvaa?
Orpo on puhunut itsensä pussiin eikä sekään muuta mitään. Voi v...u tätä maata.
Ei Suomella mitään hätää ole. Kertoo Afrikassa pakoileva Orpo. Voi helvetti.
Temu-Thatcher oli piilossa, ei ehtinyt kommentoimaan.
Jos ko henkilö on ottanut velkaa 135 000 milj niin kai maksajankin pitäisi tietää minne ne ovat menneet? Muut maat tulevat puolustuksen suhteen reservin suhteen toimeen 50t mihelllä kun tappaminen on teknistynyt mutta suomi hamuaa koko aikuismieslahtaamisen 1 milj joten oteko samaa mieltä? Nyt hävittäjät jne ovat jo historiaa ja ukrainan avustuksista on mennyt 25% lahjuksiin kuten maailman kortoituneen maan kuuluukin tehdä Haluatko maksaa siitä että sinun sairaanhoitosi lakka ja maksat 15% inflaatioita ja nyt polttoaineen hinnasta 2e/l
Kasvun piti olla kulman takana ja tilauskirjojen täynnä, mutta tarkkikselle jouduttiin.
Miten tässä näin kävi????
Orpon laivassa on nyt iso reikä pohjassa. Ja se uppoaa.
Jäikö hallituksen kaatava tornado taas sittenkin vain myrskyksi vasemmistolaisissa pikkupöksyissä?
Jäi.
Hajaantukaa, täällä ei ole mitään mielenkiintoista...!
https://www.sttinfo.fi/tiedote/71639000/vas-andersson-suomi-joutui-myos…