Vasemmistoliitto: MILJONÄÄRIVERO
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita mitään miljonääriveroa vaan työn verottamista alas ja kaiken maailman osingot yms. verolle esim. 33% kaikista voitoista valtiolle.
Tämähän on jo todellisuutta osinkojen osalta. Ei pidä uskoa vassareiden valheita että osinkoja ja osakevoittoja ei veroteta. Niistä kyllä otetaan isot verot. Mutta jos menetät rahaa osakkeissa niin yksin jäät niitä tappioita kärsimään.
Itsenäisyyspäivän juhla lähestyy. Riehuuko vasemmisto taas?
Viime vuonna poliisi otti kiinni yli 40 äärivasemmistolaista itsenäisyyspäivänä. Saas nähdä mikä on saldo tänä vuonna. Viime vuonna media rummutti viikkokaupalla "soihtukulkueesta", mutta se oli rauhallinen kävely joka päättyi puheeseen lähimmäisenrakkaudesta. Samaan aikaan vasemmisto riehui väkivaltaisesti niin että kymmeniä piti ottaa kiinni. Siitä tehtiin maailman pienin uutinen jota et ehtinyt näkemään jos räpsäytit silmiä väärään aikaan.
Harmi, että 1918 jättivät liikaa näitä punapuun taimia jäljelle. Pitäisi taas laittaa raivuri rallattamaan.
Suomessa alle 2% ihmisistä on miljonäärejä. Esim Ruotsissa luku on 5 kertaa enemmän. Ei siellä tarvitse miettiä moisia miljonääriveroja. Kansantalous voi hyvin kun varakkaat ihmiset työllistävät, kuluttavat ja maksavat pääomaverot. Jos joku tuilla elelijä on kateellinen niin so what? Itse olen kateellinen siitä että muissa Euroopan maissa on ihan eri ilmapiiri. Ei siellä ole semmoista kateus/kauna - meininkiä kuin täällä peräkylillä. Mutta sama politiikkahan on valtionomaisuuden kanssa, jos jotain tuottavaa on niin myydään se pois!
Loppujen lopuksi ensin lähtevät ne kellä omaisuutta on ja työllistävät ihmisiä. Sitten nousee verot keskiluokallakin ja työttömyys senkun kohoaa ja alkavat hekin muuttaa kellä mahdollisuus on tienata muualla. Lopuksi meille jää vanhukset/koyhät/sairaat joita ei ole enää rahaa eikä ihmisiä hoitamaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita mitään miljonääriveroa vaan työn verottamista alas ja kaiken maailman osingot yms. verolle esim. 33% kaikista voitoista valtiolle.
Tämähän on jo todellisuutta osinkojen osalta. Ei pidä uskoa vassareiden valheita että osinkoja ja osakevoittoja ei veroteta. Niistä kyllä otetaan isot verot. Mutta jos menetät rahaa osakkeissa niin yksin jäät niitä tappioita kärsimään.
Miljoonien varallisuudet omaavilla asiat on toisin, sillä..
Keskimäärin osinkoveroa maksetaan alle 3%, eikös pääomaveron pitänyt olla 30% ja 34%?
Kokeillaanko 3 %:n veroa Suomessa? Tuottaa enemmän kuin 30 % vero
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/kokeillaanko-3-n-veroa-suomessa-…
Osakesäästäjien Keskusliitto väittää, että kaikkia koskeva kolmen prosentin osinkovero tuottaa enemmän kuin 30 prosentin osinkovero, jota maksavat vain piensijoittajat. Vantaalaisella kirjoittajalla on siihen liittyvä idea.
"Osinkojen verotuksessa on Suomessa vallalla suuri vääryys. Jos olet varakas suursijoittaja, voit järjestää sijoituksesi niin, että vältyt osinkoveroilta. Piensijoittaja sen sijaan maksaa täysimääräiset verot. Piensijoittajat eli tavalliset palkansaajat.
Asiaa käsiteltiin taannoin Ylen MOT-ohjelmassa Kapitalistin tilipäivä. Ohjelmassa kerrottiin, miten varakkaat yksityishenkilöt, suursijoittajat ja yhteisöt käyttävät verosuunnittelua.
Vakuutuskuoreen sijoittajat välttyvät kokonaan osinkoveroilta (Pääministeri Juha Sipilän varoja on piilotettu vakuutuskuoriin, kuten media on kertonut). Kaikkein rikkaimmille suomalaisille ei ole mikään ongelma ostaa 10 prosenttia pörssiyhtiöstä ja välttää osinkoverot.
Tätä verokohtelua perustellaan yleensä riskillä. Varakas suursijoittaja muka kantaa suuremman riskin sijoittaessaan suuren summan rahaa yritykseen. Todellisuudessahan vähäisiä summia sijoittava piensijoittaja kantaa suhteessa paljon suuremman riskin kuin suursijoittaja".
Kun yksi ei maksa, muut maksavat vastaavasti enempi, taannoista myymälävaras -mainosta siteeratakseni.
Alle 3%:n keskimääräisten osinkoveron sijaan KAIKILLE nykyinen TASAN 30% ja 34% osinkovero!!!
Miljonäärien ja muiden rikkaiden erityiskohtelu on lopetettava!
Vierailija kirjoitti:
0,7% Sdp:n kannattajista haluaisi demarien toimivan vielä enemmän työläispuolueena, siksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan avaus 1%:n miljonääriverosta, joka tuottaisi 1 000 miljoonaa euroa vuosittain valtiolle ja vähentäisi vastaavasti velanottoa, toi kannatusta, joka nosti vasemmistoliiton taas yli 10%:n puolueeksi Ylen puoluegallupissa.
Helppoa kikkailua ja tyhmät uskoo vielä.🤪
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvita mitään miljonääriveroa vaan työn verottamista alas ja kaiken maailman osingot yms. verolle esim. 33% kaikista voitoista valtiolle.
Tämähän on jo todellisuutta osinkojen osalta. Ei pidä uskoa vassareiden valheita että osinkoja ja osakevoittoja ei veroteta. Niistä kyllä otetaan isot verot. Mutta jos menetät rahaa osakkeissa niin yksin jäät niitä tappioita kärsimään.
Miljoonien varallisuudet omaavilla asiat on toisin, sillä..
Keskimäärin osinkoveroa maksetaan alle 3%, eikös pääomaveron pitänyt olla 30% ja 34%?
Kokeillaanko 3 %:n veroa Suomessa? Tuottaa enemmän kuin 30 % vero
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/kokeillaanko-3-n-veroa-suomessa-…
Osakesäästäjien Keskusliitto väittää, että kaikkia koskeva kolmen prosentin osinkovero tuottaa enemmän kuin 30 prosentin osinkovero, jota maksavat vain piensijoittajat. Vantaalaisella kirjoittajalla on siihen liittyvä idea."Osinkojen verotuksessa on Suomessa vallalla suuri vääryys. Jos olet varakas suursijoittaja, voit järjestää sijoituksesi niin, että vältyt osinkoveroilta. Piensijoittaja sen sijaan maksaa täysimääräiset verot. Piensijoittajat eli tavalliset palkansaajat.
Asiaa käsiteltiin taannoin Ylen MOT-ohjelmassa Kapitalistin tilipäivä. Ohjelmassa kerrottiin, miten varakkaat yksityishenkilöt, suursijoittajat ja yhteisöt käyttävät verosuunnittelua.
Vakuutuskuoreen sijoittajat välttyvät kokonaan osinkoveroilta (Pääministeri Juha Sipilän varoja on piilotettu vakuutuskuoriin, kuten media on kertonut). Kaikkein rikkaimmille suomalaisille ei ole mikään ongelma ostaa 10 prosenttia pörssiyhtiöstä ja välttää osinkoverot.
Tätä verokohtelua perustellaan yleensä riskillä. Varakas suursijoittaja muka kantaa suuremman riskin sijoittaessaan suuren summan rahaa yritykseen. Todellisuudessahan vähäisiä summia sijoittava piensijoittaja kantaa suhteessa paljon suuremman riskin kuin suursijoittaja".
Kun yksi ei maksa, muut maksavat vastaavasti enempi, taannoista myymälävaras -mainosta siteeratakseni.Alle 3%:n keskimääräisten osinkoveron sijaan KAIKILLE nykyinen TASAN 30% ja 34% osinkovero!!!
Miljonäärien ja muiden rikkaiden erityiskohtelu on lopetettava!
Jo tämänkin takia vasemmistoliiton ehdottama 1% miljonäärivero 1 000 000 euroa ylittävältä varallisuudelta (asuntoa ei huomioida) olisi oikeudenmukainen. Se olisi samalla myös puolustusvero, sillä varakkaiden omistuksiahan täällä pääosin puolustetaan, osaton ja varaton voi häipyä maasta, ei muualla Euroopassa tän huonommin mene.
Kepun Esko Ahon kaudella eriytetty työn ansiotulojen ja pääomatulojen verotus oli Suomen talouden alasajon ja velkaantumisen alku ja listaamattomien yritysten osinkoveroetu tappoi investoinnit pikavoittojen takia. Sen jälkeen kaikki on ollut alamäkeä Suomessa.
Kun verotus taas yhtenäistettäisiin, niin että kaikista henkilötuloista maksettaisiin yhtäläisen veroprogression mukaan, eikä tulolajin mukaan kuten nyt, niin KAIKKIEN verotusta voitaisiin alentaa, siis myös korkeimpia veroasteita.
Mutta kun osalle halutaan antaa superveroedut, muut maksavat enemmän.
Maaten ansaittuja tuloja arvostetaan Suomessa enemmän kuin ahkeraa työn tekoa, perinnöt kuuluvat samaan "laiskan tulojen" kategoriaan, joten ei ihme että kokoomus, persut, RKP ja EK haluaa ne verottomiksi.
Verojen välttäminen helpointa Suomessa
Se, että kysymys on anteliaasta pääomaverotuksesta eikä henkilökohtaisista tiedoista ja taidoista selviää taulukoista, joissa on kuvattu eri tulonsaajaryhmien bruttotulojen koostumus eri vuosina. Vuonna 1990 ylimmän prosentin tuloista 60 prosenttia oli palkkaa ja 14 prosenttia pääomatuloja. Vuonna 2002 palkkatulojen osuus oli pudonnut 40 prosenttiin ja pääomatulojen osuus noussut 52 prosenttiin. Korkeammin verotettujen yrittäjätulojen osuus on kutistunut lähes olemattomiin.
Eri Pohjoismaissa toteutetuista pääomaverouudistuksista Suomeen luotiin malli, jossa veroilta välttyminen on kaikkein helpointa, Matti Tuomala sanoi keskiviikkona.
Tästä on annettu sellainen kuva, että Tanskaa lukuunottamatta muut Pohjoismaat omaksuivat saman järjestelmän. Kaukaa katsottuna näin on, mutta tarkempia yksityiskohtia katsomalla Norjan ja Ruotsin järjestelmissä on melkoisia eroja.
Uppsalan yliopiston ekonomistit vertailivat eri Pohjoismaiden järjestelmiä. Keskeinen sanoma on se, että Suomen järjestelmä on hyvin linjakas, mutta siinä on kaikkein suurimmat mahdollisuudet muuntaa ansiotuloja pääomatuloiksi. Tavallaan siis suurimmat mahdollisuudet verojen välttämiseen, Tuomala huomautti.
Rikkailla on jo tasavero
Sulivatko investoinnit jättiosinkoihin?
Suomessa erikoinen piirre on juuri se, että ansiotulojen kasvu ei selitä tapahtunutta kehitystä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa huippujohtajat, viihdetähdet ja urheilijat rikastuivat, koska palkat nousivat niin voimakkaasti.
Suomessa rikkaat rikastuivat, koska pystyivät muuttamaan tulojaan matalammin verotetuiksi pääomatuloiksi ja koska saajalleen verottomia osinkoja alettiin vuodesta 1995 maksaa avokätisesti. Kymmenessä vuodessa osingonmaksu lähes kymmenkertaistui.
Kehityksen kääntöpuoli on se, että yritysten investoinnit ovat laman jälkeen laahanneet alamaissa. Matti Tuomalan mukaan verojärjestelmä saattaa selittää myös tätä.
Suomessa olisi jo ajat sitten pitänyt tehdä selvityksiä siitä, miten verojärjestelmä vaikuttaa investointeihin.
Varsinkin noin hurja osinkojen kasvu pistää ihmettelemään, miksi investoinnit laahaavat. Kävikö sittenkin niin, että kun vuoden 1993 verouudistusta markkinoitiin sillä, että Suomi tehdään houkuttelevaksi investointikohteeksi, niin kävikin päinvastoin? Investoinnit katosivat jonnekin muualle, Matti Tuomala pohti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistolaisuus on sairas ja kaiken kunniallisen ja kannattavan tuhoava ideologia.
Tämä on monissa yhteiskunnissa käytännössä toteen näytetty.
NL, P-Korea ja Kiina nuo ihanuuden sosialistiset ihmemaat.
Ihmisoikeudet 0, omaisuus 0 ja silti olet niin onnellinen.
Ei ole oikeaa sosialismia missään noista vaan jokainen siirtyi puhtaaseen diktatuuriin. Lähimpänä sosialismia ollaan pohjoismaissa jota myös Gorbathzev kävi täällä ihmettelemässä.
Onpas, ovat kaikki "puhtaasti" kommunistisia = diktatuurimaita, hyvänen aika - ota nyt jotosiasioista selvää.
Kuka on Gorbathzew?
Älä 60-lukulaista huijaa, se on Gorbatsov, minä ELIN sitä aikaa.
Näin mitä kommunismi oli - kauheaa!
Kyllä kiitos progressiiviselle verotukselle! Jos verorahat menisivät oikeisiin tarkoituksiin,kuten vanhuksille,laadukkaaseen opetukseen kuten 80-90-luvulla,heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien kansalaisten oikea-aikaiseen ja tasapuoliseen tukemiseen sekä kuntouttamiseen takaisin työelämään tai autettaisiin yksinhuoltajia esim. kodinhoitajilla edes kerran viikossa,jotta lastensuojeluterrori ei enää voisi jatkua ja yleensäkkin pidettäisiin kaikisa mahdollisimman hyvä huoli,niin miksei voisi maksaa veroja,mutta kun EI! Sinunkaan verosi eivät mene minnekään muualle kuin sairaalloisen ahneiden sotejohtajien ja paisuneiden virkanilkkien kukkaroon,erilaisiin valtionavustuksiin maan ulkopuolelle ja joutaviin pseudo-tutkimuksiin "kukkaruukun henkisestä elämästä". Te,jotka olette eläneet 80-lukua; muistatteko vielä,kuinka verovaroilla aivan aidosti rahoitettiin HYVINvointi yhteiskuntaa? Sitä kansa haluaa,myös ne rikkaimmat halusivat-ainakin ennen. Nykyään näyttää olevan täysin toinen suunta,joten kyllä: ökyvarakkaat voivat kyllä maksaa esimerkiksi sen vanhuksensa laatuhoidon yksityisissä huippulaitoksissa,vaikka maksaisivat veronsa-me tavalliset ihmiset emme sitä voi tehdä-emme,vaikka painaisimme duunia 24/7 niska limassa. Hävetkää,hallitus!
Vierailija kirjoitti:
Verojen välttäminen helpointa Suomessa
Se, että kysymys on anteliaasta pääomaverotuksesta eikä henkilökohtaisista tiedoista ja taidoista selviää taulukoista, joissa on kuvattu eri tulonsaajaryhmien bruttotulojen koostumus eri vuosina. Vuonna 1990 ylimmän prosentin tuloista 60 prosenttia oli palkkaa ja 14 prosenttia pääomatuloja. Vuonna 2002 palkkatulojen osuus oli pudonnut 40 prosenttiin ja pääomatulojen osuus noussut 52 prosenttiin. Korkeammin verotettujen yrittäjätulojen osuus on kutistunut lähes olemattomiin.
Eri Pohjoismaissa toteutetuista pääomaverouudistuksista Suomeen luotiin malli, jossa veroilta välttyminen on kaikkein helpointa, Matti Tuomala sanoi keskiviikkona.
Tästä on annettu sellainen kuva, että Tanskaa lukuunottamatta muut Pohjoismaat omaksuivat saman järjestelmän. Kaukaa katsottuna näin on, mutta tarkempia yksityiskohtia katsomalla Norjan ja Ruotsin järjestelmissä on melkoisia eroja.
Uppsalan yliopiston ekonomistit vertailivat eri Pohjoismaiden järjestelmiä. Keskeinen sanoma on se, että Suomen järjestelmä on hyvin linjakas, mutta siinä on kaikkein suurimmat mahdollisuudet muuntaa ansiotuloja pääomatuloiksi. Tavallaan siis suurimmat mahdollisuudet verojen välttämiseen, Tuomala huomautti.
Rikkailla on jo tasavero
Sulivatko investoinnit jättiosinkoihin?
Suomessa erikoinen piirre on juuri se, että ansiotulojen kasvu ei selitä tapahtunutta kehitystä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa huippujohtajat, viihdetähdet ja urheilijat rikastuivat, koska palkat nousivat niin voimakkaasti.
Suomessa rikkaat rikastuivat, koska pystyivät muuttamaan tulojaan matalammin verotetuiksi pääomatuloiksi ja koska saajalleen verottomia osinkoja alettiin vuodesta 1995 maksaa avokätisesti. Kymmenessä vuodessa osingonmaksu lähes kymmenkertaistui.
Kehityksen kääntöpuoli on se, että yritysten investoinnit ovat laman jälkeen laahanneet alamaissa. Matti Tuomalan mukaan verojärjestelmä saattaa selittää myös tätä.
Suomessa olisi jo ajat sitten pitänyt tehdä selvityksiä siitä, miten verojärjestelmä vaikuttaa investointeihin.
Varsinkin noin hurja osinkojen kasvu pistää ihmettelemään, miksi investoinnit laahaavat. Kävikö sittenkin niin, että kun vuoden 1993 verouudistusta markkinoitiin sillä, että Suomi tehdään houkuttelevaksi investointikohteeksi, niin kävikin päinvastoin? Investoinnit katosivat jonnekin muualle, Matti Tuomala pohti.
Tämänkö takia Suomen BKT ja tuottavuus jumittaa? Investointien sijaan omistajat ottavat rahat pois firmoista listaamattomien yritysten veroedulla?
BKT:n kasvu 2008-2019 ns. "Menetetty vuosikymmen":
Ruotsi: 22 %
Tanska: 15 %
Norja: 14 %
Suomi: 4 %
Progressiivisuus väheni voimakkaasti
Tuomala tarkastelee verotuksen kehitystä Esko Ahon hallituksen 1990-luvulla toteuttamien reformien pohjalta. Niiden seurauksena verotuksen progressiivisuus väheni voimakkaasti.
Vuoteen 2004 mennessä rikkaimman yhden prosentin nettotulojen osuus kaksinkertaistui lyhyessä ajassa ja ylimmän promillen jopa viisinkertaistui.
Näissäkin vaaleissa puheena oleva listaamattomien yhtiöiden keveämpi osinkoverotus ohjaa Tuomalan mukaan resursseja yrityksen varsinaiseen liiketoimintaan kuuluvista investoinneista sijoitusvarallisuuteen.
Reaali-investointien sijasta sijoitetaan siis arvopapereihin ja kiinteistöihin, eli kasvatetaan nettovarallisuutta verojen minimoimiseksi.
Arvopaperisijoitukset ja myyntivoittojen pyynti ovatkin olleet monelle varakkaalle omistajalle varsinaista liiketoimintaa tuottoisampaa puuhaa, Tuomala toteaa veroedusta, josta keskusta ja oikeistopuolueet pitävät tiukasti kiinni.
Samaan aikaan keskimääräiset kokonaisveroasteet ovat laskeneet vuodesta 1995 vuoteen 2018 yhteensä 5,5 prosenttiyksikköä. Lasku on tapahtunut pääasiassa 2000-luvulla. Valtion ansiotuloveron osuus kokonaisverokertymästä on puolittunut 12 prosentista alle 6 prosenttiin vuodesta 1995 vuoteen 2018. Ansiotuloverotus on euromääräisesti keventynyt sitä enemmän mitä suuremmat ovat ansiotulot.
Sama vero samasta tulosta
Tuomala tekee siis useita esityksiä verotuksen oikeudenmukaistamiseksi.
Yksi on siirtyminen eriytetystä tuloverotuksesta yhtenäiseen tuloverotukseen. 1990-luvulla luotu järjestelmä kannustaa muuntamaan ansiotuloja pääomatuloiksi, joka on nakertanut pohjaa pois progressiiviselta tuloverotukselta. Tulomuunto on käytännössä mahdollista vain yhteiskunnan huippukerrokselle.
Progressiivisen tuloverotuksen palauttamiseksi selkein keino on Tuomalan mukaan omaksua periaate samasta tulosta sama vero eli yhtenäinen tuloverotus. Veron kohteena olisivat kaikki tulot. Palkkojen, osinkojen, korkojen, vuokrien ja voittojen lisäksi myyntivoitot tulisivat tuloveroon mukaan.
Kaiken kaikkiaan on aika mahdotonta arvioida verotulovaikutuksia yhtenäiseen tuloverotukseen siirtymisestä. Voimme kuitenkin sanoa varmuudella, että sillä voidaan lisätä verotuloja ja saada aikaan positiivinen vaikutus tuotannollisiin investointeihin, Tuomala kirjoittaa.
Hänen mukaansa verotusta pitää aina katsoa kokonaisuutena.
Yhtenäinen tulovero olisi tuottanut 625 miljoonaa
Yhtenäinen progressiivinen tulovero tuottaisi JHL:n laskelman mukaan 300600 miljoonaa euroa vuodessa. Jos verovuonna 2021 yli 100 000 vuodessa tienanneet olisivat maksaneet pääomatuloistaan tuloryhmänsä keskimääräisen ansiotuloveroprosentin mukaisesti veroa, olisi valtion tuloverokertymä ollut noin 625 miljoonaa euroa toteutunutta suurempi, ammattiliitto on laskenut.
Valtiovarainministeriön arvion mukaan listaamattomien yritysten verotuki on vuonna 2023 noin 830 miljoonaa euroa. Jos siitä leikkaisi 2550 prosenttia, tuotto olisi 200400 miljoonaa euroa.
Kuka uuvatti tänne copy-pastaa muiden medioiden tekstejä kuvitellen jonkun lukevan niitä.
Palkkatulot ja pääomatulot laskettava yhteen verotuksessa, kuten tehtiin ennen kepuporvari Esko Ahon hallituksen verouudistusta 1993 ja verotettava progressiivisella tuloverolla yhtäläisesti.
Verotuksenei tule olla tulolajiin perustuvaa, vaan henkilön kokonaisvuosituloihin, joiden mukaan maksukyvyn mukainen progressiivinen verotus 👍
Jokainen jolla on 2 aivosolua ymmärtää että miljonäärivero on suomen tuho. Jokainen miljonääri tekee sen jälkeen rahasiirrot ja yllätyyys ..suomesta katoaa miljardin verran pääomatuloa.
Kysykää vaikka Sipilältä. Missä sen 100 milliä on kun pääomaveroja makseta laisinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuka uuvatti tänne copy-pastaa muiden medioiden tekstejä kuvitellen jonkun lukevan niitä.
Nuo pitkät kopioinnit pitäisi automaattisesti ottaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verojen välttäminen helpointa Suomessa
Se, että kysymys on anteliaasta pääomaverotuksesta eikä henkilökohtaisista tiedoista ja taidoista selviää taulukoista, joissa on kuvattu eri tulonsaajaryhmien bruttotulojen koostumus eri vuosina. Vuonna 1990 ylimmän prosentin tuloista 60 prosenttia oli palkkaa ja 14 prosenttia pääomatuloja. Vuonna 2002 palkkatulojen osuus oli pudonnut 40 prosenttiin ja pääomatulojen osuus noussut 52 prosenttiin. Korkeammin verotettujen yrittäjätulojen osuus on kutistunut lähes olemattomiin.
Eri Pohjoismaissa toteutetuista pääomaverouudistuksista Suomeen luotiin malli, jossa veroilta välttyminen on kaikkein helpointa, Matti Tuomala sanoi keskiviikkona.
Tästä on annettu sellainen kuva, että Tanskaa lukuunottamatta muut Pohjoismaat omaksuivat saman järjestelmän. Kaukaa katsottuna näin on, mu
Syynä on Euro. Muut pohjoismaat saivat äänestää ja hylkäsivät euron. Heillä on oma raha ja vapaus. Suomi on Frankfurtin mielivallan alla.
Ei ole oikeaa sosialismia missään noista vaan jokainen siirtyi puhtaaseen diktatuuriin. Lähimpänä sosialismia ollaan pohjoismaissa jota myös Gorbathzev kävi täällä ihmettelemässä.