Keitä ovat "kerran viikossa suihkuun" -ihmiset?
Oletteko työelämässä?
Kommentit (923)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Harrastan sekä retkeilyä että varautumista, joten olen hyvin perillä ihmisen perustarpeista joihin hygienia myös kuuluu. Oli kyse sitten siitä että olet metsässä patikoinnista hikisenä tai sinun tulee pärjätä poikkeusoloissa minimiresursseilla, niin on olemassa tietyt kehon kohdat jotka tulisi pestä päivittäin, jotta vältyt inhottavan tunteen lisäksi ihon vahingoittumiselta ja terveysongelmilta: kädet, kainalot, kasvot ja alapää. Jalkojen täytyy pysyä kuivina, joten sukkia pitää vaihtaa säännöllisesti eikä antaa muhia. Alushousut myös. Poikkeusoloissa voi olla ihan toimiva ratkaisu säästää vettä käyttämällä kosteuspyyhkeitä tai ihan vähän vettä näiden paikkojen pesuun, mutta sitä ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseksi ratkaisuksi, eikä edes säännöllisesti viikottain käytettäväksi. Ne eivät korvaa oikeaa pesua, vain antaa lisäaikaa ennen kuin tarve oikealle pesulle tulee. Jos pesumahdollisuus on, se kannattaa käyttää.
Henkilökohtaisesti en tykkää pestä edes kainaloita käsienpesualtaassa kun sitä vettä roiskuu ja valuu kuitenkin kaikkialle. Tai alapäätä käsisuihkulla, sitten saa kuivata koko perseen ja pytyn renkaankin. Siinä vaiheessa on helpompi vaan ottaa vaatteet pois ja mennä kokovartalo pesulle.
Hyvä kirjoitus. Moni saisi lukea ajatuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pillun ja perseen voi pestä käsisuihkulla,samalla vaihtaen alushousut. Hiukset voi pestä lavuaarissa ja silloin päänahka muuten puhdistuu erityisen hyvin,kun on pää alaspäin!
Samalla vaivalla menet sinne suihkuun seisomaan ja peset samalla hiusten kanssa kaiken muun. Helppoa.
Älä yritä tehdä viikottaisesta pesusta liian helppoa. Osa ihmisistä haluaa peseytyä harvoin ja vaikeimman kautta, ettei vaan tulisi liian puhtaaksi.
Siellä osa, jotka eivät käyneet nyt illalla suihkussa, valmistautuvat menemään hikisinä lakanoiden väliin. Jalat muhineena koko päivän.
Hiuksista voivat sitten lipaista aamulla rasvaa ja varpaiden väleistä juustolevitettä leivän päälle, kun käy vain pari kertaa viikossa suihkussa. Säästää vedessä ja ruoassa.
Kävin eilen illalla saunassa ja suihkussa,oikeastiko minun pitäisi tänäkin iltana mennä suihkuun?!
En tee ruumiillista työtä,en käy salilla. Kaupassa kävin mutta muuten olen istunut netissä koko päivän. Olen edelleen puhdas saunan jäljiltä.
Jengi kuuraaa itsensä vereslihalle käymällä pesulla joka pkeleen päivä. Sitten ihmetellään kun iho on kuiva ja päänahka kutisee,hinlataan sienellä lisää ja kovempaa
Vierailija kirjoitti:
Kävin eilen illalla saunassa ja suihkussa,oikeastiko minun pitäisi tänäkin iltana mennä suihkuun?!
En tee ruumiillista työtä,en käy salilla. Kaupassa kävin mutta muuten olen istunut netissä koko päivän. Olen edelleen puhdas saunan jäljiltä.
Et ole 24 tunnin jälkeen enää puhdas. Vaikka kuinka olet vain netissä ollut. Johan nytkin käyt kierroksilla peseytymiskeskustelusta, hiki nousee pintaan, happi loppuu ja pierettää. Et elä vakuumipakattuna tyhjiössä.
Vierailija kirjoitti:
Siellä osa, jotka eivät käyneet nyt illalla suihkussa, valmistautuvat menemään hikisinä lakanoiden väliin. Jalat muhineena koko päivän.
Et siis edelleenkään ymmärrä, että suihku ei ole ainoa tapa peseytyä - eikä se nopea suihku ilman peseytymistä puolestaan puhdista. Joka päivä pitää peseytyä - tavat voivat vaan olla erilaisia.
Nuorempana onnistui se, että kävi suihkussa pari kertaa viikossa ja muuten vaan "pikkupesut", mutta kun ikää on tullut niin on vaan pakko käydä suihkussa joka päivä. En tiedä miksi sitä on ruvennut haisemaan, mutta näin on käynyt. Päänahan kutinakin pysyy kurissa, kun pesee hiukset joka päivä. Ikäihmisten olisi kyllä syytä peseytyä useammin ihon kunnonkin takia.
Ei ihmisen tarvitse joka päivä käydä kokonaan suihkussa ihotautilääkärienkään mukaan. Tietyt paikat tietysti pitää pestä päivittäin, mutta kokovartalopesuun riittää 1-3 kertaa viikossa yksilöstä riippuen.
Jännä että minulle ovat sekä kampaaja ETTÄ lääkäri sanoneet hilseilevän ja kutisevan päänahan rauhoittuvan,kun harventaa pesuvälejä. Mutta av mammat tietää näköjään lääkäriä paremmin :D
Vierailija kirjoitti:
Jengi kuuraaa itsensä vereslihalle käymällä pesulla joka pkeleen päivä. Sitten ihmetellään kun iho on kuiva ja päänahka kutisee,hinlataan sienellä lisää ja kovempaa
Taitaa olla päin vastoin. Vältellään pesua, koska iho on niin huonossa kunnossa eikä tajuta, että pesemättömyys on juuri se mikä huonontaa ihon kuntoa. Kuiva iho pitää rasvata päivittäin eikä voidetta laiteta likaiseen ihoon.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, kun itse käyn cähintään kahdesti päivässä.
😂😂😂
Luonto kiittää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan ole vielä löytänyt kylpyhuonetta,jossa ei ole jäätävän kylmä suihkun jälkeen. Ihoni on kuiva, eli joudun tärisemään nakuna rasvauksen ajan. Kiitos vain mutta näin talvikaudella kahdesti viikossa riittää sitä hupia!
Mulla on lämmin kylppäri, tai siis niin lämpimäksi saa, kun on vaan varaa lämmittää - lattialämmityksellä. Mutta palelen talvella silti aivan saakelisti, ja äkkiä vaan kuivaksi ja vaatteet päälle. Rasvaan sitten kesällä, vaikka nyt iho karisee pois.
Meinasin itsekin tulla vastaamaan, että talvella 2x viikossa riittää tämän palelemisen vuoksi.
Pojallani on atopia ja muistan miten kurjaa oli joka ilta pestä kivusta huutava lapsi väkisin. Alkoi pelätä suihkuja koska tiesi,että vesi sattuu ja kuivaaminen sattuu ja rasva kirvelee. Nyt kun on 13, käy joka toinen ilta seisomassa 10sec veden alla ja kiljuu "onks hyvä". Kun muuttaa omilleen,lopettaa varmaan suihkut kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Harrastan sekä retkeilyä että varautumista, joten olen hyvin perillä ihmisen perustarpeista joihin hygienia myös kuuluu. Oli kyse sitten siitä että olet metsässä patikoinnista hikisenä tai sinun tulee pärjätä poikkeusoloissa minimiresursseilla, niin on olemassa tietyt kehon kohdat jotka tulisi pestä päivittäin, jotta vältyt inhottavan tunteen lisäksi ihon vahingoittumiselta ja terveysongelmilta: kädet, kainalot, kasvot ja alapää. Jalkojen täytyy pysyä kuivina, joten sukkia pitää vaihtaa säännöllisesti eikä antaa muhia. Alushousut myös. Poikkeusoloissa voi olla ihan toimiva ratkaisu säästää vettä käyttämällä kosteuspyyhkeitä tai ihan vähän vettä näiden paikkojen pesuun, mutta sitä ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseksi ratkaisuksi, eikä edes säännöllisesti viikottain käytettäväksi. Ne eivät korvaa oikeaa pesua, vain antaa lisäaikaa ennen kuin tarve oikealle pesulle tul
Siis tuohan on totta. Kun nykyihmiset kauhistelee, kuinka entisaikaan ihmiset kävi kerran viikossa saunassa (puilla lämmitettävä sauna ja vedet), niin heillähän oli myös kammarin nurkassa pesuvati, jossa pestiin kriittiset pikkupesut päivittäin.
Käyn suihkussa silloin kun haluan ja pesen perseeni silloin kun haluan. Jos se teitä häiritsee niin voi, voi.
Pitkä kylpytakki päälle ja tohvelit jalkaan heti suihkun jälkeen, sitten lämpöisempään huoneeseen tai vaikka takan eteen laittamaan rasvat iholle. Tadaa. On olemassa kaiken maailman paristoilla lämpeneviä vilttejä sun muita, mihin voit sen suihkun jälkeen kietoutua lämmittelemään.