Ennen ihmiset kuomivat omat hampaat suussa
Luin tänään. Kun ruvettiin saarnaamaan hampaanpesusta ja käyttämään fluoria ihmisten hampaat alkoivat mädätä suuhun.
Joskus näitä luonnonmukaisten juttuja vanhana ihmisenä ihmettelen. Lapsuuteni (50-luku) vanhat ihmiset olivat hampaattomia suppusuita.
Silloin n 50-vuotiaat vanhempani olivat jo liki hampaattomia ja loppuja kävivät kiskottamassa " virtalaaksolla" ( hammaslääkäri ) pois. Rahaakaan ei kai ollut tekohampaisiin.
Olin koulussa kun sain hammasharjan mutta eipä sitä hampaanpuhdistusta kotona valvottu. Aikuisena kuulin että minulla oli tiheähampaisuus ollut vaivana kun lasteni hampaat oiottiin ja otettiin liikoja hampaita pois. Heillä pesusta ja fluorista huoli.atga ehjät hampaat 50 v suussa.
Itelläni täysproteesit kauan vaikka luonnonmukaisten mukaan pitäisi olla terveet hampaat kun ei oo hinkattu.
Kommentit (64)
YLE teki mielenkiintoisen jutun kesällä kuningas Kustaa Vaasan mätänevistä hampaista ja leuasta. Sokeri maistui jo 1500-luvulla rikkaille, köyhillä oli hampaat paremmassa kunnossa.
Vanhuksia hoitaneena kysyin heiltä pesurutiineilla, että saanko hampaat suusta (tekarien pesua varten), niin aniharvoin tuli vastaan vanhus, jolla ei sellaisia olisi ollut. Kerran kun kysyin, niin mummo alkoi nauraa ja sanoi, että et saa, kun ne on omat.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta ennen ei ollut karkkia saatavilla paljoa eikä sokerituotteita, limuja yms.
Tällä on kyllä jonkun verran painoarvoa. Mutta tosiasia on, että kun mennään riittävästi ajassa taaksepäin (muutama sata vuotta), niin hammasperäiset tulehdukset olivat ihan yleinen kuolinsyy.
https://edhawkes.com/2024/01/02/tooth-problems-and-early-death/
When the London (England) Bills of Mortality began listing the causes of death in the early 1600s, teeth were continually listed as the fifth or sixth leading cause of death.
Kyllä minulla on aina se käsitys ollut, että ennen vanhaan tekarit ja hampaattomat olivat hyvin yleisiä eläkeiässä. Nykyään on tullut niitä, joilla on omat hampaat vielä eläkkeelläkin.