Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Saankohan kohta potkut? Olen ollut kk:n uudessa tyossa, joka oli ihan unelmapaikka. Haastattelussa olin rehellinen, ja selvasti kavi ilmi, ettei minulla ole tasta tyosta aikaisempa

Vierailija
18.04.2007 |

kokemusta. Se ei ollut ongelma, vaan perehdyttämistä luvattiin, samoin aikaa perehtyä itse. Nyt sain viestiä, että ihmetellään, mitä olen ekan kk:n aikana saanut aikaan. En todellakaan ole laiskotellut, vaan yrittänyt päästä homman niin hyvin kuin olen tainnut. Olen lukenut alan kirjallisuutta ja käynyt töihin käsiksi.



Tunnen itseni ihan epäonnistuneeksi, ja samalla tunnen petkuttaneeni työnantajaa. En tosin kyllä luonut mitään muuta kuvaa, kun että olen superkiinnostunut ja sitoutunut tähän työpaikkaan ja tosi innokas oppimaan. Aiemmasta kokemuksesta piti olla hyötyä, mutta työtehtävissäni ei ole vielä ollut sellaista kohtaa, jossa voisin sitä käyttää. Eli ihan kaikki on uutta, vaikka puhetta oli ehkä hieman toisenlaisesta tilanteesta.

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän alalla aikaa oppia hommat on käytännössä kaksi tai kolme työvuoroa (eli 24 tuntia).



Mikä on niin vaikea homma, ettei sitä kuukaudessa opi?

Vierailija
2/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos se työnantaja on joku hirvee orjapiiskuri ja ihmettelee kun et jo heti ekana päivänä ole suunnilleen saanut 2 viikon duuneja tehtyä päivässä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sinun odotetaan saavan aikaiseksi enemmän, on varmaan asioita, jotka ovat jääneet tekemättä. Kysy, mitä sinun pitäisi nyt ensi tilassa tehdä ja pyydä ohjeistusta. Jos olet kokematon, sinun pitää kysellä paljon. Toivottavasti et saa potkuja, vaan parempaa opastusta.

Vierailija
4/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta kuukausi on aika lyhyt aika minkä työn tahansa täydelliseen oppimiseen.



Tsemppiä! Ehkä nyt vain suurentelet asiaa...(?)

Vierailija
5/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä he todellakin luulevat sinun laiskotelleen, vaikka oletkin opiskellut. Oletko muistanut näyttää aktiiviselta ja kysellä paljon? Se voi olla siitäkin kiinni, että olet kököttänyt yksiksesi ja ajattelevat sun laiskottelevan... Käy puhumassa esimiehesi kanssa ja kirjoita etukäteen ylös, mitä olet tehnyt. Kaikki on todennäköisesti vain väärinkäsitystä!

Vierailija
6/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea kuvitella että yhden kuukauden jälkeen koko työpaikka päivittelisi, ettei uusi ole saanut mitään tehtyä. Ehkäpä ymmärsit jotain väärin, suurensit asiaa tms.?



Minkälaisia asioita sinun muuten pitää tai pitäisi saada töissäsi aikaiseksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ns. asiantuntija (joo, varmaan...), ja tarkoitus oli että aikaisempi työkokemukseni yhdistyy ja hyödyntyy tässä uudessa työssä. Eli käytän aikaisempaa ammattitaitoani nyt uudessa yhteydessä ja toimintaympäristössä. Nyt vain näyttää käyvän niin, ettei tätä yhteyttä ole, vaan kaikki substanssi on järjestään uutta.

Vierailija
8/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä kokeneempi työntekijä, sitä nopeampaa se on, koska edellinen työkokemus aina auttaa oppimisessa. Itse työskentelen it-alalla ja suurimmat gurutkaan ei heti tuota mitään. Nopeimmat pystyvät muutamassa päivässä saamaan jo ekat askeleet kohti tuotoksia, mutta todellisuudessa kuukausi on ihan normali aika, että työntekijä tuottaa edes palkkansa. Tuoreilla voi mennä jopa puoli vuotta...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sori kun en voi sanoa työstä tarkemmin, mutta teen alusta loppuun itsenäisiä kokonaisuuksia, joista jokainen on omanlaisensa. Ei siis voi määritellä että yhden sellaisen loppuunsaamiseen menee 3 päivää tms. Ehkä suurentelenkin asiaa, toivottavasti. Olen ehkä liiaksi ollut omissa oloissani, koska olen kokenut pääseväni niinkin asiaan sisälle, mutta olen myös kysellyt aika paljonkin. En ole halunnut häiritä kysymyksillä, joihin löydän vastaukset itsekin.

Vierailija
10/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kysyä, että mitä voisit tehdä paremmin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaaditaan aina vain enemmän ja ennemmän ja tulosta on tehdävä vaikka se tulos sitten revittäisi työntekijän selkänahasta!

Vierailija
12/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä jos vain sanoisit tiimille, että malttakaa vähän! Ja otat heiltä oppia. Jos työsi etenee prosessimaisesti, niin pyydä jotain mukavantuntuista työkaveriasi tai pomoasi kuuntelemaan, mitä olet tehnyt, ja ikään kuin varmistamaan, että olet oikeilla jäljillä. Kyllä se siitä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pikku yksityiskohtiin menee ehkä liiaksi aikaa, kun ei ole vielä ole silmää valita olennainen vähemmän tärkeästä. Mutta täytyypä ottaa asia ihan reilusti esiin, ja samalla muistuttaa, että tiedossa oli taustani ja että todellakin olen parhaani yrittänyt tähän toimialaan kiinni pääsemiseksi.

Vierailija
14/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä mainitse tiimiltä saamastasi palautteesta, vaan sano, että sinulla on ollut tapana pyytää työsuhteen alkuvaiheessa usein palautetta, jotta olet varmasti kehittymässä oikeaan suuntaan ja että kaikkien odotukset täyttyvät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

tyytyväinen. Tiimin mielipide voi antaa vinkkiä asioista, mutta se voi myöskin vääristää tilannetta. Esimerkiksi sisäänpäinlämpiävä tiimi voi tietoisesti tai tiedostamattaan vaikeuttaa perehtymistä ja samalla viestiä uudelle henkilölle, että asiat eivät etene kunnolla.

Vierailija
16/30 |
18.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli se joutuu kysymään tiimiltä palautetta minusta, jotta voi antaa sen minulle. Ehkä porukalla voitaisiin keskustella. Ehkä tää tästä selviää. Olin jo irtisanomassa itseäni kun ajattelin että tässä ei kiinnostus ja innostus auta, kun ei luonnistu niin ei.

Vierailija
17/30 |
19.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka asioiden prosessiluonteisuus ja monen asian tekeminen yhtäaikaa on monesti pakko, keskeneräiset työt kuitenkin rasittavat eniten.

Vierailija
18/30 |
19.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedätkö miten TIIMIT työskentelevät? TIIMINÄ!

Vierailija
19/30 |
19.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyljessä kuten yläasteella. Tiimin täysipainoiseksi jäseneksi on myös vaikea päästä, jos asiasisällöt on uusia. Ei kai niitä voi silloin kuin opetella. Vaikka tässä tietysti tiimin pitäisi paremmin treenata uutta jäsentään?

Vierailija
20/30 |
19.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Meidän alalla aikaa oppia hommat on käytännössä kaksi tai kolme työvuoroa (eli 24 tuntia).

Mikä on niin vaikea homma, ettei sitä kuukaudessa opi?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi yhdeksän